Apostle
Elokuva: Vuosi 1905, Englanti. Thomas Richardson (Dan Stevens) saapuu salaa mystisen lahkon hallitsemalle saarelle etsiäkseen siskonsa, joka oltiin kaapattu lunnaiden toivossa. Saaren lahkoa johtava profeetta Howe (Michael Sheen) saa pian tietää saarella olevan tunkeilija, ja alkaa etsimään häntä nälkäisen jumalattarensa nimissä.
Gareth Ewans tunnetaan parhaiten toiminnan mestarina Raid- elokuvien ansiosta, mutta nyt hän palaa kauhun pariin (tsekatkaa muutaman vuoden takainen V/H/S/2 -antologia) ja vaikuttaa siltä, että Ewans selkeästi ei voi epäonnistua. Apostle on karmiva, verinen ja pulpahtava goottinen kauhuleffa Wicker Manin hengessä, jossa loistaa Ewansin lisäksi kaksi päätähteä sekä Fajar Yusekemalin ja Aria Prayogin todella ahdistava score, joka ei jää pelkästään vinkuviin viuluihin. Kuka olisi odottanut taputtamisen olevan näin pelottavaa?
Dan Stevens toi Legionissa hyvin esittämänsä maanisuuden mukanaan Apostleen, ja Thomas Richardson onkin David Hallerin kaltainen, oman elämänsä riivaama yksilö. Entinen saarnamies ja nykyinen huijari, Richardsonista huokuu elämänmittainen kärsimys ja viha instituutioita ja paskapuhetta kohtaan. Stevens pystyy näyttelijänä kertomaan todella paljon itsestään vain ilmeiden ja varsinkin hyvin ekspressiivisten silmiensä avulla. Hän on selviytyjä, joka on kokenut kovia mutta se ei ole tehnyt hänestä jäykkää tai tunteetonta, ja juuri sen takia Richardson pysyy koko ajan mielekkäänä; hänen ilmeinen kauhunsa joka tilanteessa mutta päämääräinen jatkamisensa pitää meidätkin mukana toiminnassa koko ajan.
Michael Sheen on toinen vetonaula profeetta Howen roolissa. Skottilainen saarnasmies Howe haluaa luoda paratiisin pienelle saarelle, jossa ei ole veroja, epätasa-arvoa tai ahneutta. Kuten saattaa odottaa, Howen unelma alkaa piankin lipsua tämän käsistä ja uhraukset saaren ja yhteisön hengissäpitämiseen alkavat nousemaan korkeiksi. Elokuvan kolmas päätähti on Mark Lewis Jones saaren poliisin johtajana Quinnina, jonka kiistat Howen kanssa luovat jännitettä saarelle mielenkiintoisella tavalla. Jones on vuosia ollut luotettava taustakyky (Master and Commander, Last Jedi) mutta nyt hän ottaa areenan itselleen todella elävällä ja uhkaavalla roolisuorituksella.
Tunnelma Apostlessa on ahdistava ja karmiva. Erisdenin saari itsessään vaikuttaa vain tavalliselta saarelta, mutta sen harmaat talot ja kuolevat, haperot pellot kertovat sisäisestä korruptiosta ja stagnaatiosta. Apostle pitää hyvin katsojan varpaillaan saaren kauhujen tarkasta luonteesta ja siitä millainen Howen johtama lahko on- harhautuneita ihmisiä karismaattisen miehen pauloissa vai yliluonnollisen voiman hallitsemia. Salaisuus saaren takana on karmiva, ja "jumalatar" jonka suuna Howe puhuu on tehty tavalla joka on odottamaton mutta sitäkin toimivampi. Apostle ei myöskään juurikaan varaa kauhuansa jump scarejen tai säikäyttelyn piikkiin, vaan luottaa kuvaaja Matt Flanneryn kykyyn tuoda erilaisilla kameratrikeillä ja kuvakulmilla kauhun esiin hiljaisuuden kautta, yhdistäen tähän Ewansin mestarillisen toimintaohjaajan silmän kohtauksissa joissa kamppailu tuntuu todellakin elämän ja kuoleman asialta.
Mikä hieman hidastaa Apostlen menoa on sen pituus, tai tarkemmin sen löyhähkö sivujuoni nuoresta pariskunnasta saarella ja yllättävästä teiniraskaudesta joka päättyy aikalailla niin traagisesti kuin voisi kuvitella, toimien eräänlaisena viimeisenä pisarana Erisdenin saaren utopian murskautumiselle. Tämä juoni tuntuu irralliselta ja vähemmän mielenkiintoiselta, eikä varsinaisesti sitoudu päätarinaan Richardsonin ja saaren mysteerin välillä. Mutta tämä on rehellisesti sanoen pieni vika erittäin hyvässä kauhuleffassa. Apostle on goottilaista kauhua, jota värittävät suuret tunteet, aikakauteen sopiva tyyli ja kalseus sekä uskonnollinen piina ja johtajien tapa ruokkia ja ylläpitää systeemiä joka ei toimi, vaikka sitten verellä ja uhrauksilla. Apostle on originaali ja erilainen, verinen ja karmiva kauhuleffa joka on omiaan lokakuun pimeitä iltoja varten. Apostle on nyt Netflixissä, ja suosittelen sitä oivaksi Halloween- valinnaksi.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti