sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Atte Arvostaa: Daredevil (3. kausi)

Hei, viime arvostelussa tuli esille Drew Goddardin mielenkiintoinen filmografia, jonka yksi tunnetuimmista näytteistä on Daredevil- Netflix sarjan luominen. Vaikka Goddard ei toiminut yhtä kautta pidempää showrunnerin, asetti hän kuitenkin uomat sille millainen ilmapiiri ja tyyli hallitsisi Netflixin Marvel Cinematic Universe- jaostoa. Nyt, kun Iron Fist ja Luke Cage ovat menneet haudan lepoon, alkaa tuntua että tämä synkkä estetiikka ei pitkällä tähtäimellä ollut viisain valinta.

Mutta Daredevilissa se toimii kuin yhä, jostain syystä.


Daredevil (3. kausi)



Sarja:  Matt Murdockin (Charlie Cox) kadottua kerrostalon romahduksessa (Defenders- finaali), on isot pyörät lähteneet liikkumaan kaupungissa. Wilson Fisk (Vincent D'Onofrio) tekee yhteistyötä FBI:n kanssa paljastakseen muita rikollisia juonien tietään kohti vapautta. Murdockin on tehtävä päätös; voiko hän pysyä piilossa ja haudata itsensä, vai pitääkö hänen nousta kuolleista ja kohdata Kingpin, kenties viimeisen kerran.



Luke Cage  ja Iron Fist molemmat paransivat hieman toisella kaudella menoaan, mikä oli positiivista. Mutta Daredevilin jatkolla oli pahempia ongelmia edessä; hyvin epätasainen kakkoskausi sekä Defenders- sarjan valinnat limittivät mahdollisuuksia jatkumiselle. Onneksi sain yllättyä taas positiivisesti; Daredevilin kolmas kausi on sarjan parhaimpia, ja nousee Jessica Jonesin ja Luke Cagen toisen kauden rinnalle Netflixin Marvel- sarjojen kärkikastiin. Drew Goddard toimi kaudella "luovana konsulttina", ja tämän panos näkyy varmaan enemmän kuin showrunner Erik Olesonin. Se ei ole täydellinen; hidas alku ja muutama klisee hidastavat menoa, mutta on sääli jos Netflixin Marvel- kokeilu on loppusuoralla, sillä viimeiset kolme uusinta kautta sarjoissa ovat näyttäneet taas miksi tämä idea tuntui niin hyvältä alun perin.



Olen pitänyt Charlie Coxista titulaarisessa roolissa alusta asti, ja kolmannella kaudella hän pääsee jälleen vauhtiin kunnolla. Matt on ajettu nyt nurkkaan pahemmin kuin koskaan aiemmin; hänen ihmissuhteensa ovat kuralla, Fisk tuntuu ennakoivan hänen jokaisen tekonsa ja menneisyyden aaveet kummittelevat alati hänen mielessään. Matt on kusipää, hän on aina ollut, mutta hän on kusipää jolla on rajansa ja tarkoitus. Mattin ollessa koko ajan jonkinlaisessa hengenvaarassa, alkaa hänen raivonsa näkymään yhä enemmän pintapuolella. Varsinkin loppua kohti mentäessä tämä raivo pääsee uusiin sfääreihin, ja Cox tuo sen esille hienosti. Kaikki vanhasta kööristä tekevät hienon paluun; Karen Page (Deborah Ann Woll) on yhä parasta ja nyt pääsemme enemmän kiinni tämän menneisyyteen ja omaan itseinhoon ja  Elden Hensonin Foggy koittaa pitää kolmea ystävystä kasassa, korjaillen näiden sotkuja heidän perässään. Foggyn perhe pääsee myös parrasvaloihin, ja muutenkin Hell's Kitchenin asukkaat ovat vielä enemmän esillä- kuten Luke Cagessa, elävä ympäristö saa välittämään siitä. Jay Ali  tekee hienon roolin FBI -agenttina joka luulee voivansa kontrolloida Fiskia ja oli myös hienoa nähdä Joanne Whalley sisar Maggiena- olen nähnyt Whalleyn viimeksi soturineito Sorhsana Willowissa!



Vincent D'Onofrio on yhä varmaan koko Marvel Cinematic Universen MVP ja Fisk parhaiten toteutettu pahis. Wilson Fisk on yhä samanlainen, omalla tavallaan hiljainen ja rauhallinen, mutta nyt hänen juonensa, varasuunnitelmansa ja vastaliikkeensä pääsevät todellisen mestarin tasolle, tehden hänestä entistä pelottavamman. Fisk ei ole vain rikollinen muiden joukossa, hän on kaiken ympäriltään korruptoiva voima joka tekee aktiivisesti Kitchenista ja sen ihmisistä pahempia. Kiristämällä hän saa jopa oikeudenmukaisimmatkin lankeamaan jalkoihinsa. Fiskin vaikutuksen alle lankeaa myös agentti Benjamin Poindexter (Wilson Bethel), jonka vakavia läheisriippuvuuden ongelmia Fisk käyttää härskisti hyväkseen. Benjamin Poindexterin todellinen identiteetti ei ole sarjakuvafaneille iso mysteeri, ja Bethel tekee hänestä paljon mielenkiintoisemman kuin hän koskaan oli sarjakuvissa, vaikka häneen liittyykin yksi tyhmä trope jonka tuominen esiin tuntui melkein tietoiselta viittaukselta.




Daredevilin kohdalla odotin nousevan esiin perinteinen keskustelu vigilantismista ja sen hyötykäytöstä, mutta se loistaa poissaolollaan sarjassa. Kukaan Mattin ystäväpiirissä ei juuri estele häntä, ja Matt ei pohdi tekojensa eettisyyttä. Se olisi vain ajanhukkaa, sillä Wilson Fiskin tapauksessa suora toiminto tuntuu ainoalta loogiselta vaihtoehdolta. On vaikea olla näkemättä Daredevilia ilman nykyajan Yhdysvaltojen kontekstia; Matt taistelee alati korruptoituneita instituutioita ja varsinkin FBI- agentteja vastaan, jotka ovat langenneet Fiskin vaikutuspiiriin, äänestämistä mainostetaan paljon sarjassa mahdollisuutena vaikuttaa ja median, tässä tapauksessa Bulletin -lehden taistelu Fiskiä vastaan on iso tekijä. Daredevil on vihainen sarja, ja tällä vihalla on suora kohde; rikkaiden ja vaikutusvaltaisten syytämä korruptio joka luo rakenteellisia esteitä heidän vangitsemisensa eteen. Kuulostaa tutulta. 


Daredevil on aina ollut synkkä sarja, ja vaikka en osaa sanoa onko kolmas kausi mitenkään merkittävästi synkempi tai melankolisempi kuin aiemmat kaudet, on tämä ihmiskärsimys kuitenkin huomattava. Matt epäonnistuu alati, tai hänen voittonsa viedään hänen nenän edestään ja Fiskin koskemattomuus tuntuu joskus ylitsepääsemättömältä. Sarja alkaa jokseenkin hitaasti, mutta vauhtiin päästessään se tarjoilee koko sarjan parhaimpia taistelukohtauksia ja huikeita setpiecejä. Erityisesti Mattin ja Poindexterin taistelut jossa tavaraa on ilmassa koko ajan ja liikkuminen on kaiken avain näyttävät todella hyviltä. Tämä synkkyys nousee kuitenkin selkeästä lähteestä, ja selkeän lähteen loputtua näytetään, kuinka tämän ylle voi nousta. Fiskin valta perustuu pelkoon; pelkoon perheenjäsenien, rakkaimpien ja oman hengen puolesta. Pelon ilmapiiri kääntää ihmiset toisiaan vastaan, ja ainoastaan vastustamalla tätä pelkoa voivat sankarit voittaa Fiskin. Heidän kaikkien pitää, sanalla sanoen, olla "vailla pelkoa."



Daredevil on yhä yhtä pitkä kuin Netflixin sarjat keskimäärin, mutta parin ensimmäisen jakson hitauden jälkeen lähtee Daredevil puksuttamaan eteenpäin kuin luotijuna ja minä katsoin koko kauden aikalailla yhdeltä istumalta. Tämä on se mitä halusin nähdä näiltä sarjoilta; selkeitä teemoja, hyvää toimintaa ja aitoa sankaruutta. Mattin puheiden ja tekojen takaa näkyy yhä mies joka haluaa myös auttaa niitä, jotka eivät saa apua muualta, eikä hän anna Fiskin korruptoida itseään. Daredevilin kolmas kausi on hyvä paketti Netflix- tyylistä supersankariviihdettä, joka saa minut surulliseksi jos se todella on viimeinen kerta kun näemme nämä hahmot. En tiedä kantaako kukaan pahis sarjaa yhtä hyvin kuin Fisk, tai että mitä tarinoita vielä voisi kertoa ilman toistoa, mutta nyt kun Daredevililla oli taas jokin pointti ja tarina kerrottavana, jään odottamaan jännittyneenä sarjan tulevaisuutta. Daredevil (Kausi 3) on nyt Netflixissa. 



Atte T

PS. Jos Daredevilia ei tehdä enempää, siirtäkää D'Onofrion palkkasekit MCU:n tasolle ja pistäkää hänet kohtaamaan Hämähäkkimies. Haluan nähdä sen, ja D'Onofrio haluaa tehdä sen. Win-Win.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti