Widows
Elokuva: Harry Rawlingsin (Liam Neeson) johtamat rosvojoukko jää verekseltään kiinni, ja he kuolevat poliisituleen ja räjähdysten liekkeihin. Rawlingsin vaimo Veronica (Viola Davis) ei ehdi surra, sillä Rawlings oli varastanut rahaa rikolliselta poliitikolta Jamal Manningilta (Brian Tyree Henry), ja nyt hänen ja Rawlingsin koplan jäsenten leskien täytyy hankkia kaksi miljoonaa hänelle, tai heistä kukaan ei ehdi surra ketään.
Paperilla Widows ei vaikuta kovin ihmeelliseltä; sukupuoli-flipattu heist-leffa, eikös tällainen tullutkin jo tänä vuonna? Mutta ohjaaja Steve McQueen (12 Years a Slave) ja käsikirjoittaja Gillian Flynn (Gone Girl) yhdessä erinomaisen näyttelijäkaartin kanssa kohottavat materiaalia ylöspäin ja täyttävät yhden nuotin idean täyteen kaikkea, ehkä hieman liikaakin. Widows on melodramaattinen ja surun täytteinen trilleri, joka nostaa esiin monia huomioita rodusta, sukupuolesta ja yhteiskunnallisesta asemasta. Sen yli kaksituntinen kesto ei juuri missään kohtaa notku liitoksistaan, sillä koska kaikki tämä tapahtuu hyvien näyttelijöiden erinomaisesten roolisuoritusten ympärille, ei hieman täyteen tungettua rakennetta edes huomaa heti.
Tämä on ensemble- leffa, mutta elokuvan tähti on ehdottomasti Viola Davis. Veronican tuskainen huuto rakkaidensa kuoltua pois hänen elämästään (Rawlingsin ja Veronican edesmenneen pojan tarina on traaginen sen ajankohtaisuudessa) elokuvan alussa kontekstualisoi Davisin tavaramerkki- tiukkuuden ja itsehillinnän, sillä on ilmiselvää että Veronica on suuren ja pitkäaikaisen surun vainoama. Väkivaltaisessa parisuhteessa elänyt Alice (Elizabeth Debicki) on toinen iso tähti. Debicki on nähty sielä sun täällä (Guardians of the Galaxy vol 2 ja Man from the U.N.C.L.E) konnan roolissa, mutta nyt Debicki on amatsoonimaisesta pituudestaan huolimatta hauraan ja herkän oloinen nainen, joka on häntä päsmäröivien ihmisten hallinassa. Michelle Rodriguez pelivelkaisen miehensä virheistä maksavana Lindana on Rordiguezille ihanan erilainen rooli, joka olisi ansainnut hieman lisää tilaa hahmoista päästäkseen jaloilleen Debickin ja Daviksen kanssa. Belle (Cynthia Erivo) varastaa joka kohtauksen porukan pakokuskina, sporttisena yksinhuoltaja-äiti-kampaajana, ja Bad Times At El Royalen jälkeen 2018 tuntuu todellakin olevan Erivon vuosi.
Heistin lisäksi Widowsin toinen näyttämö on poliittinen. Brian Tyree Henry toimii erinomaisesti gangsterina joka haluaa siirtyä kaupunkipolitiikkaan tullakseen rikkaaksi turvallisesmmin, ja Daniel Kaluuya tekee todella karmivan roolisuorituksen tämän psykopaattina veljenä, joka poistuu todella harvoin kohtauksesta ilman selkäpiitä karmivaa väkivaltaa. Toisella puolella vanha Mulliganin perhe koittaa pitää kiinni vallastaan, vanhan Tom Mulliganin (Robert Duvall) sylkiessä ulos rasistisia pelkojaan ja tämän pojan Jack Mulliganin (Colin Farrel) inhotessa kaikkea politiikasta ja isänsä kaltaisista ihmisistä. Tämä poliittinen osa tarinasta on toimiva koska Henry, Kaluuya, Duvall ja Farrel ovat magneettisen hyviä, mutta joka tuntuu ryöstöön suhteutettuna irralliselta. Mutta he ovat kuitenkin olennainen osa tarinan teemaa.
Kyse ei ole vain pelkästä rahan saamisen ilosta leskille. He ovat ryöstämässä itselleen takaisin elämää ja kunnioitusta. Joka puolella elokuvaa miehet ovat jotenkin käyttämässä naisia hyväkseen leffassa- Alicen väkivaltainen puoliso (Jon Bernthal) joka iskostaa tätä meikkaamaan mustelmat piiloon jotta hänen ei tarvitse hävetä, ja myöhemmin mukaan tullut mukava ja kohtelias sugar daddy (Lucas Haas) ei siltikään pidä Alicea juuri minään. Linda menettää oman kauppansa miehensä pelivelkojen vuoksi ja Mulliganin ajama vähemmistönaisia työllistävä järjestö samalla kiskoo heiltä velkoja ulos gangsterityyliin. Kaikki ovat nopeasti muistuttamassa Veronicaa siitä, että hänen ukkonsa kuoltua ei hän ole enään mitään. Tämä yhdistettynä kaupunkipolitiikkaan (McQueenin oner- otto joka auton nokkapelliltä kuvaa slummien läheisyyttä Mulliganien hienoon esikaupunkialueeseen on upea) saa elokuvan tuntumaan hieman täydeltä. Widows on alunperin saanut alkunsa 1980-luvulla televisiosarjana, mikä näkyy kaikesta kieltämättä aika hyvin. Mutta sen viha epäreilua systeemiä ja kusipäisiä miehiä kohtaan on vahva ja pitää pyörät pyörimässä alati.
Silti, se on yksi viilemmän tyylikkäitä ja jännitävimpiä trillereitä pitkään aikaan. Kunnon heistin tapaan piru on yksityiskohdissa, ja Veronican ja muiden suuunnitelmien kasaaminen ennen lopullista ryöstöä- joka genrensä mittapuulla on yksinkertainen, brutaali ja poikkeuksellisen intensiivinen- vie suuren osan elokuvasta vailla huolta. Näiden elokuvien perintein twisti on myös mukana, ja se tulee varmasti jakamaan mielipiteitä, vaikka johtaakin upeaan kohtaukseen Davisin osalta. Widows on tuttuihin raameihin rakennettu tyylikäs jännitysnäytelmä ammattilaisen käsissä, joka fokuksella ja hionnalla olisi voinut olla genrensä mestariteoksia. Nytkin se on hyvä, vuoden kärkikastia, jonka näkemistä suosittelen ehdottomasti.
Atte T
PS. ELokuvassa on ihan supersöpö doggo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti