The Umbrella Academy (Kausi 1)
Sarja: 30 vuotta sitten syntyi ympäri maailman samana päivänä ja samalla kellonlyömällä 43 lasta naisille, jotka eivät olleet edes raskaana. Eksentrinen seikkailija-miljardööri Reginald Hargrave (Colm Feore) adoptoi näistä lapsista 7, joista hän alkoi kouluttaa supersankareita. Nyt, Reginald Hargrave on kuollut, ja viisi hänen lapsistaan palaa hautaamaan hänet. Kun kadonnut kuudes veli Numero Viisi (Aidan Gallagher) palaa kotiin, saavat he tietää että maailmanloppu on tulossa- kahdeksan päivän kuluttua. Voiko Umbrella Academyn selviytyjät pysäyttää sen?
Ryhmä-X:än hahmoista on tehty elokuvia viimeisen 19 vuoden aikana muutamaan otteeseen, mutta todella harvat niistä säilyttävät mitenkään nämä hahmot kuuluisiksi tehneiden sarjojen tunnelmaa tai hahmojen syvyyttä. Gerard Wayn ja Gabriel Ba'n samannimiseen sarjakuvaan perustuva The Umbrella Academy taasen pääsee lähemmäksi kuin kukaan aiemmin, ollen silti selkeästi oma juttunsa. The Umbrella Academy on parasta mitä kukaan on tehnyt supersankarien idealla pitkään aikaan television puolella, vaikka en suoranaisesti voi kutsua sitä supersankari-sarjaksi. Siinä on monia supersankarimedian vakio-tropeja, mutta kuten usein parhaissa dekonstruktioissa, niitä osataan käyttää oikein.
Kaiken mahdollisti joukko hyviä hahmoja ja erinomaisia näyttelijöitä. Superlihaksikas Numero 1 eli Luther (Tom Hopper) uskoo yhä että isä ajatteli aina heidän parastaan ja että tämä supersankarointi voisi vielä toimia. Mestariheittäjä Numero 2 eli Diego (David Castaneda) inhoaa isänsä muistoa ja toimii kaduilla omankäden oikeuden jakajana. Valheita todeksi toteuttava Numero 3 eli Allison (Emmy Raver-Lampman) on superjulkkis joka on menettämässä uuden perheensä voimiensa väärinkäytön vuoksi. Kuolleille puhuva Numero 4 eli Klaus (Robert Sheehan) hukuttaa vainajien, kuten edesmenneen veljensä Benin (Justin H. Min) äänet alkoholin ja huumeiden avulla. Aika-avaruuden matkustaja Numero 5 on jumissa lapsen ruumiissa, ja ei usko perheensä kykenevän muuhun kuin keskinäiseen draamaan ja sooloilee alati. Numero 7 eli Vanya (Ellen Page) on perheen ainoa supervoimaton lapsi, joka kantaa sisällään sekä syrjäytymistä perheestään tämän vuoksi että vahvaa kaunaa vuosikausien sivuuttamisesta, vaikka ainoa mitä hän halusi oli olla osa perhettä. Umbrella Academyn lapset ovat kaikki erinäisten perhetraumojen tai sisäisen skisman muovaamia, ja kaikkien välillä on jotain jännitettä, oli kyse sitten Diegon katkeruus Lutherin johtopaikasta tai Klausin kokema alaton ylenkatsonta kaikkien perheen jäsenten suunnalta. Mutta silti heidän välillään selkeää rakkautta ja joukossa on myös hyviä muistoja ja lämpöä. Kaikki näyttelijät tekevät erinomaista työtä, ja eritoten Ellen Page, Emmy Raver-Lampman ja Robert Sheehan tuovat esiin heitä kalvavat surut ja tuskat koskettavasti, kun taas Gallagher näyttelee täydellistä versiota Artemis Fowl- kirjojen titulaarisesta päähenkilöstä kaikessa tämän kusipäisyydessä ja pikkuvanhuudessa.
Myös sivulinjoilta löytyy erinomaista työskentelyä ja hahmonrakennusta. Numero 5:en perässä juokseva palkkatappaja-duo on hieno esimerkki mielekkäistä pahiksista. Cha-Cha (Mary J. Blige) ja Hazel (Cameron Britton) ovat enemmän duunareita isossa firmassa kuin kylmäverisiä tappajia, Hazelin mutistessa leikkauksista matkakuluissa että terveydenhuollon puutteesta. He ovat tekemässä työtä, eikä heidän murhissaan ole mitään henkilökohtaista. Cameron Brittonilta kävisi tunteettoman tappajan näytteleminen luultavasti ilman ongelmia (Mindhunterin 1. kauden parhaimpia osuuksia oli Brittonin näyttelemä sarjamurhaaja, hrrr) mutta Hazel on sen sijaan parivaljakon lämpimämpi ja enemmän tekojaan arveleva. Mary J. Blige, joka viime vuonna oli Oscar-ehdokas Netflix-elokuva Mudboundin tiimoilta surevana ja vahvana äitinä, vetää toimintasaappaat jalkaan ja on todella vetävä myös tällaisessa roolissa. Huomasin sarjan keskivaiheilla välittäväni hyvin paljon Cha-Cha'n ja Hazelin kohtalosta, enkä halunnut nähdä kummankaan kuolevan. Tämä on erittäin hyvää kirjoittamista, jossa antagonistit omaavat myös tunnemaailman ja heidän osansa toimivat ilman sankareitakin.
The Umbrella Academy on supersankarisarja monista asioista. Pääosassa oleva dysfunktionaalinen perhe on muovaantunut vuosien kaltoinkohtelun, kaunojen, tuskan ja kivuliaiden muistojen takia nykyiseen hajonneisuuteensa. Suurimman osan näistä voi johtaa suoraan Reginald Hargraven lähes hirviömäisiin kasvatusmetodeihin, jotka hän ikuisesti oikeutti itselleen suurten tarkoitusten ja hyvien motiivien avulla. Heillä on kaikilla selviytymismetodinsa; tarkoituksen etsimistä pienistä asioista, omien virheiden ja väärinkäytösten peittelyä, itselääkintää ja katkeruutta. Diego hakee turvaa perheen robotti-äidistä (Jordan Claire-Robbins) joka auttoi tätä ujouden ja änkytyksen kanssa, Allison uudesta perheestään jonka hän on menettämässä voimiensa takia ja Luther uskoo vakaasti isänsä hänelle antamaan tarkoitukseen, kaiken tämän tekojen jälkeen- tosin vain tiettyyn pisteeseen asti. Numero 5:n mukanaan tuoma aikamatkustus- teema toimii myös hyvin, poistaen ärsyttävän logiikkajumpan ja painottaen ajan merkitystä ideana; aika mitä meillä on käytettävänä toistemme kanssa on vähäinen, ja siitä pitää nauttia, oli kyse sitten siitä tanssista mikä jäi tanssimasta, tai viimeisistä hetkistä rakkaimman ihmisen kanssa ennen totaalista maailmanloppua. Aika ei myöskään paranna haavoja jotka pitävät Umbrella Academyn lapsia erillään. Aika on ehkä suhteellista, mutta se on äärettömän arvokasta.
Tämä show voi helposti olla rankkaa katsottavaa niille, joille hahmojen kaltaiset perhetraumat ovat tuttuja. The Umbrella Academyn päähenkilöt ovat hengellisesti (ja osittain myös fyysisesti) arpeutuneita, mutta juuri se tekee tästä niin vetävän sarjan. Hahmopsykologia on tarinankerronan a ja o, sillä minä haluan välittää protagonistien elämästä ja nähdä heidän kehittyvän. Ja sitä he tekevät, kukin tavallaan. Monet ovat verraneet The Umbrella Academya Chris Claremontin Ryhmä-X:ään ja se ei ole lainkaan huono arvio; samanlainen hahmolähtöinen kirjoittaminen ja supervoimien sitominen kasvuun ja mielentilaan on selkeästi sieltä haettu, ja loppukonfliktissa on myös tuttuja elementtejä eräästä hänen kynäilemästä mutanttitarinasta. Sarja laahaa välillä hieman, ja osittain tämän takia välillä osa kohtauksista tuntuu toistolta, mutta muuten voidaan puhua lähes täydellisestä paketista. Musiikki toimii, toimintakohtaukset ovat kultaa (ja usein oivan musiikin säestämiä), sarjalla on selkeä oma look ja tunnelma ja kaikki päättyy loppuratkaisuun joka ei ole vain konfliktin ratkaisu voimannäytöllä, vaan empaattinen ja hahmoja ymmärtävä. Jos et juurikaan seuraa supersankarisarjoja tai jos ahmit niitä alati, The Umbrella Academy kuuluu katselulistallesi. Loistavat näyttelijät, kiinnostava mysteeri ja oikeat, tunteellisesti vahvat panokset tekivät tästä supersankarisarjan joka nosti rimaa tälläkin saralla ja nousee ehdottomasti Netflixin Top 5:een sarjojen suhteen. Kausi 1 on nyt Netflixissä, suosittelen varauksetta.
Atte T
Ps. Sarjassa puhuva hovimestari-apina nimeltä Pogo 6/5 paras sarja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti