The Terror -Kauhujen historia

Kauhutarinoita ja elokuvia tehdään yhdestä sun toisesta lähteestä, alkuperästä ja ideasta. On kauhutarinoita joissa kauhun lähde on oman kodin tai keskiluokkaisen hyvinvoinnin turvan katoaminen kuten Halloween tai Painajainen Elm Streetiltä. Kauhu voi syntyä meidän teknologisista saavutuksistamme, uskonnollisista patoutumista tai rasismista.

Ja tämä kaikki on hyvää ja toimivaa, mutta joskus on vain helppoa katsoa omaan menneisyytemme ja todeta että kaikki on ollut aina hirveää ja lisätä vain pari yliluonnollista elementtiä sekaan. Tämän teki nyt kahdesti AMC:n antologia- TV- sarja The Terror, joka on tämän Halloween- blogitekstin aihe. Sisältää juonipaljastuksia! P E L O T  T A V I A  juonipaljastuksia! BoOoOoOo

Mitä tapahtui Franklinin retkikunnalle?

1845 Kapteeni sir John Franklinin johtama tutkimusmatka lähti Englannista navigoimaan luoteisväylän tuntemattomia kolkkia. Franklinilla oli kokemusta tutkimusmatkoista arktisille alueille, vaikkakaan suurta menestystä ei näillä matkoilla saavutettu. Hän itse kipparoi HMS Erebusta ja Francis Crozierin johti HMS Terroria (yllä, kadonneet mysteerilaivat olivat nimetty kauhun ja alamaailman mukaan, maailma on hauska paikka). Laivat oli varustettu höyrykoneilla, rautapäällysteillä sekä muonavarastoilla, joiden piti riittää useiksi vuosiksi. Laivat nähtiin viimeisen kerran elokuussa 1845 Baffininlahdella, jonka jälkeen ne katosivat. 1866 miehistön kohtalosta saatiin tietoa; paikalliset inuiitit olivat nähneet heidät, ja tiesivät heidän laivansa jääneen jäihin jumiin ja miehistön kuolleen heidän yrittäessä palata takaisin jäistä maata pitkin. 1980- luvulla heidän kuolinsyikseen määriteltiin hypotermia, keripukki, nääntyminen, lyijymyrkytys ja botulismi jonka he saivat ala-arvoisista tölkkiruuista. Miehistö myös ajautui kannibalismiin. 

Tämän kaiken takana on, kuten tästä nopeasta raportista näkyy, yksinkertainen selitys; inhimilliset virheet, riippumattomat tekijät kuten sääilmiöt ja sairaudet sekä vain huono tuuri. Mutta vuosien ajan oli Erebuksen ja Terrorin kohtalo mysteeri, sillä 134 ihmisen ja kahden veteraani- kapteenin (joista toinen oli aatelia) katoaminen oli ennenkuulumatonta ja keräsi laajaa huomiota. Tähän ideaa tarttui kirjailija Dan Simmons, joka 2007 kirjoitti aiheesta romaanin nimeltä The Terror, joka kertoi fiktionaalisen version Franklinin kadonneen tutkimusmatkan kohtalosta, jossa miehistön lopullisen kohtalon takaa paljastui yliluonnollisia elementtejä. Tähän kirjaan perustuu myös AMC:n sarja The Terror, joka 10 jakson aikana kertoo kauhun kieltä käyttäen Franklinin retkikunnan tarinan. Kuten parhaissa kauhutarinoissa, The Terrorissa kauhu syntyy jostain tunnetilasta tai ajatuksesta. Tässä tapauksessa kyse on väistämättömyydestä. 

heyyy it's the star of HBO's Chernobyl Jared Harris as Francis Crozier! 

Kursorinen vilkaus Franklinin (jota näyttelee sarjassa Ciaran Hinds) retkikuntaa käsittelevälle wikipedia- sivulle kertoo jo sen, että kaikki näillä laivoilla kuolivat. The Terror ei muuta historiaa siinä suhteessa laisinkaan, vaikka tarjoaakin yliluonnollisen, vahvasti symbolisen syyn heidän perikadolleen. Retkikuntaa vainoaa hirviö, tuunbaq, paikallisten uskomusten jumalhahmo. Englantilaisille täysin vieraassa, toismaallisessa ympäristössä tämä uhka on mahdoton vihollinen, kadoten lumisateeseen, sumuun ja jäiseen helvettiin heidän ympärillään. Jokaisen tappion jälkeen alkaa englantilainen kuri ja järjestys sortua, miehistön ajautuessa hulluuteen, kapinaan ja väkivaltaan. Kun laivan suoraselkäinen ja tiukka lääkäri Stanley (Alistair Petrie) tajuaa miehistön muonavarojen olevan syömäkelvottomia, hän ei näe muuta ratkaisua kuin tuikata itsensä tuleen. Tuntemattoman, kamalan tulevaisuuden edessä alkaa  jopa Britti-imperiumin järjestys murtua.

Kuolema on väistämättömyys The Terrorissa. Se odottaa kaikkia, eri muodoissa. Se on kolonialistisen keisarikunnan kohtalo, jossa se ei tuonutkaan hyvää ja järjestystä maailmaan, vaikka niin aikoinaan uskottiin. Väistämätön kuolema odottaa myös tiukkaa järjestelmää, joka alkaa säröillä ja murentua kun rauha ja kylläisyys katoaa. Mutta tämä väistämättömyys ei koske vain englantilaisia. Tuunbaq ahmii ja tuhoaa heitä yllin kyllin, mutta se myös hiljaa tappaa hänetkin. Kehistystä ei voi pysäyttää, ja se voi pahimmillaan tuhota jonkun joka oli kaunista tai ainutlaatuista alun perin. Tämä kaikki sopii täydellisesti sarjan hiljaiseen tahtiin ja rauhalliseen tunnelmanluontiin. Me tiedämme että Franklinin retkikunta tuhoutuu. Me vain odotamme ajan kulkea, väistämätöntä kuolemaa joka koskee kaikkia- Franklinin retkikuntaa, sivistyksen mittaa, alkuperäiskansojen kulttuureja, jopa jäätikköä itseään. The Terrorin kauhu syntyy historian faktojen kautta, sitoen sen vääjämättömyyteen joka varjostaa kaikkia ihmisten yrityksiä ja tavoitteita. Sarjan lopussa mies seisoo avannon äärellä, keihäs valmiina iskemään hyljettä joka nousee pintaan. Kauanko hän odottaa? Mitä sillä on väliä -kuolema koittaa kuitenkin lopulta. 

Älä ikinä unohda vankileirejä

       

Joulukuun 7. päivä, 1941, Japanin keisarikunta hyökkäsi Pearl Harboriin yllättäen ja raivolla, joka antoi uskoa siihen että Japani olisi valmis hyökkäämään Yhdysvaltoihin. Pian tämän jälkeen, alkoi pelko amerikanjapanilaisten kansalaisten epäuskollisuudesta Yhdysvaltoja kohtaan nousta valtakunnallisesti. Pian FBI vangitsi ja kuulusteli lukuisia isseita (1. sukupolven maahanmuuttajia, joilla ei ollut kansalaisen statusta) heidän suhteistaan Japaniin petturuuden ja vakoilun nojalla. Helmikuun 19. päivä 1942, presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti asetuksen 9066, joka antoi armeijalle oikeuden siirtää kenet tahansa pois määrätyiltä alueilta. Tätä käytettiin paljon maahanmuuttajien alueilla, kuten San Fransiscon Terminal Islandin tapauksessa, josta pakkosiirrettiin pois 3500 amerikanjapanilaista. Maaliskuussa 1942 yli 120 000 amerikanjapanilaista siirrettiin asumaan keskitysleireihin, joista 80 000 oli niseita ja sanseita, toisen ja kolmannen sukupolven maahanmuuttajia, joilla oli täydet kansalaisoikeudet. Majuri Karl Bendetsenin sanoin: "Jokaisen jolla on edes pisara japanilaista verta suonissaan on mentävä leirille". Tämä sisälsi myös 101 japanilaista orpolasta, joista nuorimmat olivat sylivauvoja. Internointi päättyi 1944, osan saadessa käteensä 25 dollaria ja junalipun "korvauksina", toiset taas karkoitettiin Japaniin. 7 vankia ammuttiin, ja 1862 kuoli sairauksiin.

The Terrorin toinen kausi, viralliselta nimeltään The Terror:Infamy, kertoo amerikanjapanilaisten vankien tarinaa näiltä leireiltä. Infamy kertoo Terminal Islandin asukkaista, jotka kohdattuaan aluksi suuren surun päätyvät Etelä- Kaliforniaan vankileirille. Henry Nakayama (Shingo Usami) päätyy muiden isseiden kanssa aluksi Pohjois-Dakotaan kuulusteltavaksi. Hänen vaimonsa Asako Nakayama (Naoko Mori) ja poikansa Chester Nakayama (Derek Mio) odottavat häntä leirillä, mutta jokin kauhea ei jätä heitä rauhaan. Terminal Islandin yhteisön vanhin Nobuhiro (George Takei, joka 5- vuotiaana päätyi vankileirille) uskoo sen olevan bakemono, hirviö vanhasta maailmasta joka on seurannut heitä vankileireille asti. Nakayamat ja leirin muiden vankien täytyy selvitä heitä riivaavasta hengestä, leirin kurjista oloista ja uudesta maailmasta, joka syntyi vanhan tuhoutuessa joulukuun 7. päivänä 1941. 

Tämä ei ole varsinaisesti arvio Infamysta vaan enemmän analyysi, mutta verratunna edeltäjäänsä Infamy jätti minut jokseenkin kylmäksi. Tällä on enemmän tekemistä päähenkilö Chesterin osuudessa juonta joka keskittyy tämän suhteeseen meksikolaisen Luzin (Cristina Rodlo) ja tämän kohtalaisen päättömän juoksenteluun. Se mikä toimii sarjassa on keskitysleirien kuvaaminen autenttisesti ja tuoden sielä asuvien ihmisten tunteet ja traumat esiin, jossa sarjan todelliset tähdet Naoko Mori ja Shingo Usami saavat loistaa. Infamyn tekijät ovat tehneet työnsä hyvin tässä osiossa: Los Angeles Timesin artikkelissa For Japanese Americans, 'The Terror' is personal, kriitikko Jen Yamato kirjoittaa:

"I'd only ever seen internment in black-and-white images. Here it came to life in unsettling color. Wandering past potted bonsai and handmade chimes hung from posts, I wondered what comforts my grandparents had to make their prison feel more like home."

Tämä näkyy juurikin Henryn ja Asakon kasvoilla joka käänteessä. Kun Terminal Islandin väki kootaan yhteen luettelointia varten, heidät majoitetaan raviradalle pilttuisiin, numerolapun toimiessa tunnistimena. Asako ei ole enään ihminen muille amerikkalaisille, hän on pelkkä eläin. Henry on luottavainen amerikkalaiseen unelmaan, unelmoiden autoista ja hyvästä elämästä, kunnes tämä kirjaimellisesti hakataan hänestä ulos. Hän neuvoo Chesteriä "värväytymään, ja todistamaan isänmaallisuutensa", mutta Pohjois-Dakotan vankileiriltä palattuaan, hän ei usko enään mihinkään. Amy Yoshida (Miki Ishikawa) työskentelee vankileirin komentajan sihteerinä, uskoen voivansa auttaa palveluksen kautta, mutta tämä takaa hänelle vain aitiopaikan rasismin, välinpitämättömyyden ja julmuuden seuraamiseen. Tämä realiteetti valuu jopa unelmiin ja uniin; Asako unelmoi olevansa yhdessä Henryn kanssa, tanssien hienossa puvussa swing- musiikin tahtiin- mutta keskellä vankileiriä. 

On jokseenkin kertovaa, että Infamy on saanut enemmän huomiota todellisesta, karun realistisesta kuvauksestaan vankileirien todellisuudesta kuin sen kauhuelementeistä, mutta nämä on sidottu toisiinsa. Yuko (Kiki Sukezane), mysteerinen aave joka vainoaa vankileirien yhteisöä, ei ole niinkään suora vertaus leirien kurjiin oloihin, sotaan tai järjestelmälliseen, rasistiseen systeemiin joka heidät on vanginnut. Jos se olisi, niin metafora ja symboliikka olisi vähintäänkin kyseenalainen. Amerikanjapanilaisten kokemuksiin sodan ajalta liittyy kaksi termiä; "gaman", joka tarkoittaa "pysy lujana", sekä "shikata ga nai", "sille ei voi mitään". Tämä on näkynyt myöhemmin näissä yhteisöissä -vankileireistä ei puhuta. Sama näkyy myös Yhdysvalloissa valtakunnallisesti, jossa aihe on yhä arka puheenaihe. 

Yukon vaino on vahvasti symbolinen historiasta, jota koitetaan unohtaa tai paeta. Yukon historia on traaginen, tämän joutuessa sekä yhteisön että ennakkoluulojen uhriksi ja sitemmin ajautuen totaalisene epätoivoon. Nyt tämä kirjaimellinen menneisyyden aave kummittelee niille, jotka eivät kohtaa omaa historiaansa, opi siitä ja kanna tätä muistoa eteenpäin jälkipolville. Ja tämä viesti, tämä idea menneisyyden aaveesta joka palaa takaisin, tuntuu erittäin relevantilta aiheelta uusien vankileirien ja rasistisen politiikan saadessa pontta maailmanpolitiikassa. Miten toisaalta voimme oppia historiasta, jos emme suostu kohtaamaan sitä? Tämä on täydellinen näyttämö kauhulle, joka osittain muistuttaa minua kauhuklassikko Candymanista, jossa sama idea menneisyyden traumoista palaa kummittelemaan kauhealla tavalla. Infamyn nuorallatanssi tämän teeman, Chesterin ja Luzin ongelmallisen vanhemmuuden ja vankileirien arkisen kauhun kanssa on lopulta melkein kaataa koko show'n, mutta sarja onnistuu kuitenkin pitämään kiinni pääteemastaan; tämä oli kauheaa, ja jos emme kohtaa tätä, se ei ikinä lopu. 

Historia on täynnä tällaisia tarinoita, jotka voivat tarjota opettavaisen ja merkityksellisen pohjan luoville kauhutarinoille. Ne voivat nostaa esiin marginalisoitujen ihmisten tarinoita, tunteita, traumoja ja avata uutta keskustelua siitä, mikä niihin on johtanut ja mitä voimme oppia siitä. Infamyn avausjaksossa näemme kuinka yhdessä yössä Chesterin ystävät alkavat kohdella häntä kuin vihollista, ja tätä on vaikea olla näkemättä modernissa kontekstissa. On toki muistettava, että kauhuelementtien tunkeminen jo valmiiksi kauheisiin asioihin voi olla hyvin kyseenalaista, ja pahimmillaan voi sepittää todellisia asioita. Mutta popkulttuurilla ja medialla on voimaa tuoda unohdettuja asioita esiin, ja katsoessani tätä sarjaa Yhdysvaltojen enemmän tai vähemmän vaietusta häpeästä, en voinut olla ajattelematta Suomea ja sitä miten me suomalaiset olemme kohdelleet Saamen kansaa tai vaienneet omista keskitysleireistämme. Historiasta pitää oppia, muuten toistamme hirmutekojamme ja unohdamme uhrit, niin kauan kunnes ei ole enään ketään muistamassa.

Atte T

PS. Chernobyl kuuluu samaan kategoriaan, mutta ilman yliluonnollista. Siinä kauhu syntyy systeemistä, joka ei ole tilivelvollinen omista virheistään.