Civil War & Annihilation- Kriisisarjikset syynissä

Tämän kevään isoin elokuva Batman v Supermanin ohella on Captain America: Civil War. Tämä kolmas osa Kapteeni Amerikan elokuvasarjaan on käytännössä myöskin kolmas Kostajat-elokuvat, onhan mukana kaikki Kostajat sekä liuta uusia hahmoja. Koskaan aikaisemmin tähän mennessä on näin monta supersankari ollut elokuvassa yhtä aikaa ja kaiken takana on vielä iso konflikti joka tulee varmasti muuttamaan koko MCU:n status quota joksikin aikaa. Nimensä mukaisesti elokuva ottaa vaikutteita Marvelin samannimisestä crisis-crossover-tapahtumasarjiksesta, mutta nämä vaikutteet ovat suhteellisen pieniä. Käytännössä sarjiksesta ollaan elokuvaan otettu lähinnä idea Kapteeni Amerikan ja Rautamiehen sekä heitä seuraavien ideologinen konflikti sekä supersankarien rekisteröityminen USA:n hallituksen agenteiksi, joskin tämä on hieman pienemmässä mittakaavassa MCU:n rajoitusten vuoksi. Osa on ollut innoissaan että Marvel tekee adaptaation tästä suositusta sarjakuvasta, osa taasen on vihaisia koska trailerit eivät ole vakuuttaneet heitä että elokuva voisi onnistuneesti kuvastaa alkuperäänsä. Liian vähän hahmoja ja tiettyjen hahmojen puute on monelle ollut päällimäinen huolenaihe. Civil War on noussut taas elokuvan tulon myötä puheenaiheeksi, nostaen tämän tarinakokonaisuuden parhaimpien tarinoiden joukkoon.

Olen aikalailla eri mieltä. Mielestäni Civil War on sarjakuvana mainio, mutta ei todellakaan mikään mestariteos tai lähelläkään Marvelin parhaimmistoa edes monimutkaisten ja hämmentävien kriisisarjisten joukossa. Ymmärrän miksi muut pitävät siitä- se koettaa ajatella supersankareita realistisesta näkökulmasta ja sisältää paljon kysymyksiä vapaudesta ja vastuusta. Mutta samaan aikaan kuin Kapu ja Tony potkivat ja purivat toisiaan, oli Marvelilla toinen iso tapahtuma käynnissä. Tämä sarjis ei saanut niin isoa mediahuomiota kuin Civil War, koska se oli avaruusooppera eikä sisältänyt politiikkaa. Kyseessä oli Annihilation. Mutta ennen kuin voin puhua näistä kahdesta enempää, voisin hieman valoittaa mitä tarkoitin crisis crossover-tapahtumasarjalla.

1985 DC Comics halusi yksinkertaistaa sarjakuvamaailmaansa. Takana oli 50 vuotta jatkumoa, useita eri maailmoja ja he olivat juuri saaneet oikeudet Charleston Comicsin suosittuihin hahmoihin kuten Blue Beetleen joka täytyisi mahduttaa maailmaan. Niinpä Marv Wolfman ja George Perez tekivät tarinan nimeltä Crisis on Infinite Earths, jossa luotiin määritelmä kriisisarjikselle. Siinä oli lukuisia hahmoja, maailmaa muuttavia tapahtumia ja asiat eivät olleet samalla tavalla sen loputtua. Crisis myöskin antoi nimen koko tarinamuodolle. Ja tämän jälkeen on sarjisbisnes ollut täynnä tämänkaltaisia kriisejä. Crisis on Infinite Earths-tarinaa seurasi liuta muita tarinoita kuten Identity Crisis, Infinity Crisis, 52, Final Crisis, Blackest Night ja Flashpoint. Teknisesti ottaen Marvel oikeastaan aloitti tämän tunnetulla tarinalla nimeltä Secret Wars, joka ilmestyi ennen Crisis on Infinity Earthsia, mutta Secret Wars oli paljon "pienempi" vaikutuksiltaan ja sen tarkoitus ei ollut muuttaa status quota vaan myydä leluja. Marvel kuitenkin teki joukon omia kriisejä kuten Age of Apocalypsen ja Onslaught Sagan 90-luvulla. 2000-luvulla Marvel kuitenkin aloitti sarjakuvamaailmansa systemaattisen hajottamisen ja uudelleenrakentamisen lähes vuosikymmenen kestävällä kriisitapahtumien sarjalla: Avengers Disassembled hajotti Kostajat, House of M vei voimat lähes kaikilta mutanteilta, Civil War jakoi koko supersankariyhteisön kahteen leiriin, Secret Invasion paljasti salaliiton Skrullien hyökätessä voimalla, Dark Reign nosti superrikolliset vallan kahvaan ja Siege palautti vanhan järjestyksen yhdellä isolla pamauksella. Tätä seurasi joukko muita kriisejä kuten Fear Itself ja Age of Ultron, mutta nämä eivät ole tärkeitä tänään. Kriisit ovat kuitenkin yleistyneet sitemmin: Joka vuosi sekä DC että Marvel pistävät pihalle pitkän, monimutkaisen ja jokaisessa supersankarilehdessä käsiteltävän tapahtumasarjan jotka yleensä seuraavat samaa kaavaa: kuolemaa, satoja hahmoja, kuolemaa ja isoja katastrofeja. Mitkä ennen olivat sarjakuvien versio elokuvaspektaakkelista ovat sitemmin muuttuneet jokavuotiseksi tusinaviihteeksi, ja yleisemmin sankarit taistelevat toisiaan vastaan sen sijaan että suojelisivat maailmaa.

One that started it all- for good and bad alike.

Tästä pääsemmekin ongelmiini Civil Warin kanssa. Sanotaan aluksi kuitenkin jotain hyvää tarinasta: Perustarinan kuvittaja Steve McNiven on oiva tähän sarjaan, ja hänen realistinen ja yksityiskohtainen taiteensa on omiaan kuvaamaan henkilökohtaista ja raakaa tarinaa. Tietyt kohtaukset ovat todella vakuuttavia ja mahtavia kuten Namorin apuuntulo ja Herkuleksen taistelu Ragnarökin kanssa. Kapteeni Amerikalla on muutamia loistavia hetkiä, samoin Rautamiehen älykkyyttä nostetaan esiin hienoilla tavoilla ja osittainen fokus Hämähäkkimieheen on kaltaiselleni Hämis-fanille mieleen. Mutta valitettavasti nämä eivät ole tarpeeksi pelastamaan.koko tarinaa. Sen ongelmat ovat moninaiset, ja johtuu paljolti kirjoittajista. Koko tarinan pääkynäilijä oli Mark Millar, mutta mukana oli myös joukko muita kirjoittajia eri puolilla konfliktia. Koko tarinan perustana oli idea ja argumentti supervoimakkaiden supersankarien rekisteröimisen ja voimankäytön vastuullistamisen ja henkilökohtaisen vapauden ja riippumattomuuden tärkeydestä. Lukijan piti löytää hyviä argumentteja molemmilta puolilta, mutta yleisesti rekisteröinnin puolella olevat olisivat oikeassa. Ongelmana tässä oli se, että Millar ei osannut tehdä Rautamiehen puolesta mitenkään miellyttävää ja lukijan oli vaikea samaistua näihin. Välillä heidät näytettiin positiivisena voimana, kouluttaen nuoria sankareita käyttämään voimiaan paremmin ja vaikka Tony Stark ja Reed Richards olivatkin tarinassa hieman kusipäitä, olivat he kuitenkin pieni paha ja tekivät työnsä jotta maailma olisi turvallisempi kaikille, niin sankareille kuin siviileille. Mutta sitten toisessa tarinassa he pakottavat teini-ikäisen tytön nimeltä Cloud 9 käyttämään kykyään luoda kiinteitä pilviä matkustamista varten tarkka-ampujien sijoittamiseen ja kun Luke Cage sanoo lopettavansa sankaroinnin, hänet koitetaan pakkovärvätä mukaan. Jos et suostu ryhtymään sankariksi, on ainoa vaihtoehto vankila negatiivi-ulottuvuudessa jossa osaa pidetään hallusinaatioiden avulla kurissa. Ja Reed Richards loi Ragnarökin, Thorin kloonin. Reed kloonasi jumalan ja jumala tappoi supersankari Goljatin. Kyllä, Marvelin mielestä nämä tyypit olivat oikeassa.

"Language THIS, boy scout!"

Anti-rekisteröintipuolen tarinoista huolen piti J. Michael Straczynski, legendaarinen kirjoittaja joka tunnetaan mm. Babylon 5-tv-sarjasta ja monista loistavista tarinoista Thorin ja Hämähäkkimiehen parissa. Straczynski osasi kirjoittaa Kapteeni Amerikan anti-rekisteröinti-aatteen ideat hyvin ja itse lukiessani tarinoita ensimmäisen kerran muistan kuinka fiksulta ja älykkäältä Kapun ajatukset tuntuivat. Hän siteerasi Mark Twainia, ajatteli taktisesti ja oli aina valmis puhumaan asioista...kunnes Millar pääsi rattiin ja Kapu muuttui armottomammaksi ja kylmäksi, puhui koko kiistasta sodankäyntinä ja lopetti taistelun kuin seinään, todeten että emme taistele minkään puolesta. Ja sitten hänet ammuttiin. Tämän lisäksi Supersankarien Rekisteröintisäädöksen sisältöä ei koskaan kerrota lukijalle, joka ei voi tehdä omaa mielipidettä lakialoitteen sisällöstä vaan joutuu tekemään Rautamiehen ja Kapun kommentien perusteella tietämättä yksityiskohtia. Lopussa Rautamiehen voitettua yrittää Marvel vakuutella että hän oli alunperinkin oikeassa ja rekisteröinti oli oikea tie, ollen täysin ristiriidassa koko tarinan kanssa. Ja sitten päästään suurimpaan ongelmaani tarinan kanssa: Supersankarit taistelemassa keskenään. Supersankarien tehtävä on suojella heikkoja ja taistella sellaisia voimia vastaan joita normaali lainvalvonta ja kriisinhallinta ei voi vastustaa. Toki sankarit voivat ottaa yhteen aina välillä väärinymmärysten vuoksi, mutta kuten väärinymmärryksillä on tapana, pitäisi ne onnistua sopimaan nopeasti. Civil War pistää maailman mahtavimmat sankarit taistelemaan keskenään poliittisten argumenttien vuoksi ja tässä taistelussa kuoli ainakin yksi sankari ja se johti toisen kuolemaan myöhemmin. Goljatin kuolema oli merkityksetön, eikä hän kuollut sankarina taistellen viattomien puolella. Ja kun kaikki loppuu ja uudet Kostajat ottavat paikkansa maailman mahtavimpina sankareina on koko kiista kuin lähes kokonaan unohdettu ja merkityksetön. Civil War ei loppujen lopuksi saavuttanut mitään, muuttanut mitään ja on sitemmin melkein lakaistu maton alle ja yritetty unohtaa.

Mutta samaan aikaan kuin maapallon sankarit taistelivat toisiaan vastaan, oli kaukaisissa galakseissa meneillään toisenlainen kiista. Tunnetun avaruuden rajan tuolla puolen kuhisi kauhu, josta vain harvat tiesivät. Ja kun tämä hirvittävä kauhu heräsi, se kokosi voimansa ja näki tilaisuutensa ja iski. Avaruuden harvat sankarit kokoontuivat yhteen taistelemaan, ja uhrasivat kaikkensa voittaakseen. Tämä on Annihilation.

Thanos, Ronan, Superskrulli, Hopeasurffari, Drax ja Nova

Annihilation ilmestyi samana vuonna kuin Civil War, ja tapahtuu samaan aikaan kuin rekisteröinnistä noussut kiista maan päällä. Tarinan päämies oli Keith Giffen, mielenkiintoinen valinta kirjoittamaan vakavaa sci-fi eepposta. Giffen tunnettiin kevyemmistä tarinoistaan kuten Justice League Internationalista ja Ambush Bugista. Mutta selkeästi Giffen tiesi mitä oli tekemässä ja hänen apumiehinään oli scifi-toiminnan mestarit Dan Abnett ja Andy Lanning, jotka myöhemmin toivat nyt kaikkien tunteman Guardians of the Galaxyn nykyaikaan. Annihilation ei saanut yhtä isoa huomiota kuin Civil War ja siispä sen piirtäjät olivat hieman heikompia verratuna McNiveniin, mutta tekijät kuten Scott Kolins ja Andrea DiVito hoitivat hommansa hyvin mielestäni. Annihilation oli tarinaltaan eeppinen avaruusooppera, täynnä eksoottisia ympäristöjä ja avaruusolentoja. Kaikki alkaa siitä, kun tunnetun avaruuden ja negatiivisen ulottuvuuden reunalla sijaitsevan Kylnin vartioasemat tuhoutuvat. Richard Rider, maasta kotoisin oleva supersankari/avaruuspoliisi nimeltä Nova kutsutaan muiden Novien kanssa Xandarille, Nova-joukkojen kotiplaneetalla käskynjakoa varten. Mutta sielä heidän kimppuunsa käy tuntematon vihollinen, hyönteismäinen tuhon aalton joka jyrää hetkessä koko Xandarin allensa, tuhoten kaikki Novat-lukuunottamatta Richard Rideria.

Verbal log. Nova Corps Operative: 11249-44396/ Richard Rider...I...I was there...the last day of Nova Corps...I was there...I'm still there...God help me, I'm still here...

Mutta Nova ei ole ainoa jota me seuraamme. Maahan joutunut Drax Tuhoaja saa järkensä takaisin ja lakkaa olemasta Hulkin kaltainen aivoton lihasmöykky ja yhdessä teini-ikäisen ihmistytön Cammin kanssa he koittavat paeta planeetalta ja päätyvät vahingossa Xandarille. Arvonimensä ja paikkansa menettänyt Kriin yleinen syyttäjä Ronan vaeltaa pitkin Kriin raja-alueita jakaen tuomiota rikollisille, törmäten samalla Gamoraan ja Nebulaan, taistellen aluksi heitä vastaan ja sitten tuhon aaltoa vastaan. Hopeasurffarin perässä on metsästäjiä jotka halajavat Galactuksen lähettien kosmisia voimia, ja Hopeasurffari koettaa päättää onko Galactus ja tuhon aalto toisiaan parempia. Kl'rt, paremmin tunnetu koodinimellä Superskrulli on ikääntyvä veteraani joka koettaa palata kotiinsa pelastamaan lapsensa ennen tuhon aallon saapumista. Thanos myhäilee tyytyväisenä ja Kuolema kertoo hyvien aikojen tulosta. Kuka on tuhon aallon takana? Kuka johtaa voittamattomia joukkoja jotka syövät kaiken tieltään ilman järkeä tai armoa?

Annihilus, negatiivisisen ulottuvuuden herra:

Kuten Civil War, Annihilation muodostuu monista sivusarjoista ja yhdestä pääsarjasta. Mutta Civil War on koottu moniin kansiin; päätarina yhteen ja jokainen sivutarina omassa kirjassaan, ja jotta tiedät mitä missäkin tarinassa tapahtuu vaatii sen että olet hankkinut kaikki sivutarinat. Annihilation on kaikkine sivusarjoineen koottu kolmeen niteeseen, joista viimeinen vasta aloittaa itse päätarinan. Kaksi ensimmäistä kirjaa esittelevät hahmot, mikä heidän kantansa ja asemansa on tilanteessa ja mitenkä he päätyvät kohtaamaan Annihiluksen. Tämä on fiksua tarinankerrontaa, jonka fokus on hahmoissa ja heidän kasvussaan isojen tapahtumien sijaan, mikä on hauskaa kun ottaa huomioon mistä tarina kertoo. Kun kaikki hahmot ovat paikoillaan taistelemassa Annihiluksen joukkoja vastaan ja uhraavat oman henkensä mahdollisesti voittamattoman vihollisen edessä, me tiedämme heistä lähes kaiken. Miten he toimivat, mitenkä kriisi on vaikuttanut heihin ja miksi he taistelevat. Drax taistelee koska on hyvä siinä ja suojellakseen Cammia, Ronan koettaa pelastaa kotimaansa ja Kriin keisarikunnan ja niin edelleen. Lukijalla on monia sisäänpääsykohtia ja hahmoja joita tukea riippuen kenestä hän pitää. Ja kun jokainen pelaaja on paikoillaan ja taistelu Annihilusta vastaan alkaa, on se uskomattoman hienoa. Kyborgi-hyönteisten armeijat vyöryvät planeettojen yli syöden kaiken tieltään. Nova-joukkojen kootulla tietoisuudella varustettu Richard Raider tuhoaa joukkotuhoaseen voimalla hyönteislaumoja, Drax Tuhoajan taistellessa pelkkien puukkojen kanssa samoja petoja vastaan. Ronan Syyttäjä lietsoo Kriin parhaimmistoa sotaraivoon tuhotessaan itse jättiläismäisiä petoja vasarallaan. Mutta näistä voimanpesistä huolimatta on Annihilus voittamaton ja tuhon aaltoa voi vain hidastaa. Uhan ollessa suuri vaikuttavat sankarien teot sitäkin suuremmilta. Ja kun uhka kasvaa tarpeeksi isoksi, on aika tuoda isot tykit kentälle. Sanalla sanoen, Annihilation is AWESOME.

Näin kriisitarinan voi tehdä kunnolla. Paljon hahmoja, mutta jokainen tehdään tutuksi. Tätä auttaa myös lehtien välissä olevat hahmoesittelyt-en itse tuntenut jokaista hahmoa ennen lukemista, mutta tarina tutustutti minut niihin. Tapahtumat ovat isoja, mutta hahmot eivät huku tarinaan. Vihollinen on elämää isompi mutta silti mielenkiintoinen ja ei ole vain hymyilevä ja omahyväinen pahis. Annihilus on itse itseään palvova avaruushyönteinen, jonka mielestä "Annihilus is the will and the way and he won't be denied!" Ja se muuttaa Marvelin kosmisen universumin status quota, ja sitä seurannut Annihilation: Conquest jatkaa samalla tiellä tuoden vanhan supersankariryhmän takaisin vuosikymmenien unohduksesta, luoden avaruuden omat "Kostajat" nimeltä Linnunradan Vartijat- meille tuttu Guardians of the Galaxy-nimellä. Hyvä tarina luo uutta, nostaa esiin uusia ja unohdettuja hahmoja sen sijaan että tappaa niitä. Ja Annihilation on ennen kaikkea supersankaritarina alusta loppuun asti: tiety vahvat yksilöt, joista kaikki eivät edes ole sankareita, taistelevat viattomien puolesta kun muut eivät pysty. He eivät taistele toisia sankareita vastaan poliittisten syiden tai typerien väärinymmärrysten takia jotka voitaisiin välttää puhumalla lyömisen sijaan. Annihilationissa sankarit ja jopa pahikset käyttäytyvät kuin sankarit. Jopa tarinassa itsessään tämä nostetaan esiin, kun Nova nauraa idealle pyytää Kostajia apuun näiden taistellessa keskenään jostain niinkin pienestä asiasta kuin salaisten identiteettien tärkeydestä heidän puolustaessaan koko avaruutta Annihiluksen joukoilta. Annihilation on esimerkki hyvästä kriisitapahtumasta tehden kaiken oikein missä Civil War epäonnistuu. Civil War oli poliittisten teemojensa ja upean piirrosjälkensä vuoksi aikoinaan myyntimenestys ja siitä puhutaan yhä tänä päivänä. Annihilation ansaitsi mielestäni paikan vähintään tämän rinnalla hyvän kirjoittamisen ja oikeaoppisen tarinankerronan vuoksi sekä niinkin yksinkertaisesta syystä kuin että sen sankarit käyttäytyvät kuin sankarit.

"We saved the universe. Had to say that once just to hear how good it sounds. Sound pretty good. Nova Corps Operative 11249-44396/ Richard Rider, out."

Atte T