but Jesus Christ this movie
Hellboy
Elokuva: Paranormaalin Tutkimuksen ja Puolustuksen Toimiston agentti Hellboy (David Harbor) on lahdannut hirviöitä ympäri maailman jo vuosikaudet. Kun vanha vihollinen herättää henkiin Veren Kuningatar Nimuen (Milla Jovovich), on Hellboyn pysäytettävä hänet ja päätettävä, onko hän hirviö vai ihminen.
Ei hyvänen aika kuinka kamala elokuva Hellboy on. Suoraan asiaan; Hellboy on yksi karsea elokuva. Se on huonosti kirjoitettu, ruma kuin mikä, sen leikkaus on yhtä helvettiä ja hahmomotivaatiot ovat naurettavan poukkoilevia ja järjettömiä. Se ottaa tarinat The Wild Hunt ja Storm & Fury- albumeista (jotka ovat kaksi viimeistä Hellboy- tarinaa) ymmärtämättä lainkaan miksi ne tuntuivat merkityksellisiltä ja jättämällä kaiken niitä edeltäneen hahmokasvun ja juonikuviot taustamateriaaliin. Kuten aikaisemmin huomautin, pidän Marshallista ohjaajana mutta hyvä luoja että tämä elokuva on huono. Muistan kuinka aikaisemmin olin varovaisen innoissani siitä, että Mike Mignola ja Christopher Golden olivat käsikirjoituksesta vastaavat henkilöt, mutta lopussa seisoi nimi Andrew Cosby, myöskin sarjakuvakirjoittaja jolla ei ole kokemusta täysmittaisten elokuvien käsikirjoituksista selkeästi lainkaan- tarina hyppi paikasta toiseen, aika venyi ja paukkui ja asioita ja nimiä vain heitettiin ilmaan ihan niinkuin ne merkitsisivät jotakin.
Pisteet kuitenkin David Harborille hyvästä yrityksestä, joka olisi ansainnut paremman skriptin ja hahmon sitäkautta näyteltäväksi. Hän näyttää ihan ookoolta, tämä versio on rujompi (ja karvaisempi) ulkoisesti, ja on myös rujompi sisäisesti, ottaen paljon raskaammin menetykset ja oman paikkansa. Hellboy haluaa kertoa jonkinlaista tarinaa Hellboyn suhteesta tämän isään Professori Broomiin (Ian McShane), mutta tätä suhdetta ei alusteta, avata tai selitetä mitenkään; katsojat vain tönätään Hellboyn huonoon isäsuhteeseen ilman laajempaa selitystä tai kontekstia. Harbor on parhaimmillaan kun hän laukoo vitsejä (jotka ovat hyvin hit-and-miss) tai kun hänen annetaan olla hieman surullinen. Sasha Lane ja Daniel Dae Kim molemmat suorittavat hyvin materiaalilla joka heille on annettu, mutta se ei ole paljoa. Nämä ovat kaikki hyviä näyttelijöitä, ja on sääli nähdä heitä käytettävän näin huonosti.
Milla Jovovichin näyttelemä Nimue on kyllä yksi geneerisimmistä tuomiopäivän pahiksista ikinä, eikä hänellä ole minkäänlaista sisäistä sielunelämää; lähinnä hänestä tulee mieleen Apocalypse surullisen kuuluisasta X-Men: Apocalypsesta. Jopa sarjakuvista suoraan otettu paras mahdollinen pelastava elementti, kaunaa kantava keiju Gruagach, sössitään täysin. Hänen motiivinsa ovat paljon heikommat kaiken aloittamiseen, ja koko ajan tuntuu siltä että ihan kuin meidän katsojina pitäisi tietää nämä hahmot jostain aiemmasta tarinasta, mikä antaa hommalle fanifilmiä muistuttavan fiiliksen, mikä tekee vain hallaa kokonaisuudelle. Myöskin elokuvassa on hyvin misogynistinen ote naisiin, mikä alkaa rassaamaan aika nopeasti.
Yksi asia jota odotin elokuvalta eniten oli jonkin verran mainostetut erikoisefektit, jotka nojasivat enemmän käsintehtyihin practical-efekteihin- sikahirviö Gruagach eritoten näytti vakuuttavalta. Ongelmana on se, että aina kun tällainen hienosti toteutettu hirviö puhui, niin CGI- efekti suoraan 2000-luvun alusta hyökkäsi päälle. Myös iso osa splätteristä on jälkikäteen lisättyä melkein vaaleanpunaista tietokonehilloa, joka näyttää naurettavalta. Hellboyn tunteellisesti merkittävin kohtaus, jonka pitäisi luoda jonkinlaista sulkeumaa, on täysin naurettava juuri käsittämättömän huonon näköisen efektin hajottaessa minkäänlaisen vakavasti otettavan fiiliksen- mitä elokuva selkeästi haki surullisen musan ja Harborin näyttelyn kautta. Tämä praktikaalisten efektien ja tökerön CGI:n sekakäyttö entisestään antaa Hellboylle 2000-luvun alussa tehdyn elokuvan tunnelman, joka ei todellakaan ole eduksi. Kun Hellboyn mainostettiin olevan "lähempänä Mignolan visiota", niin se nähtävästi tarkoitti satunnaisia cameoita, hirviöitä ja uniformuja- tarina ja hahmot on heitetty romukoppaan, eikä tällä ole juuri mitään yhteistä alkuperäisten sarjakuvien kanssa.
Hellboy on epäonnistuminen jollaista en ole nähnyt pitkään aikaan. Kyse ei ole vain siitä että elokuva olisi tylsä tai loukkaava, tämä on vain surkea epäonnistuminen jokaisella sektorilla; dialogi on surkeaa, efektit on vanhanaikaisia, mitään syvempää ajatusta elokuva ei sytytä koska se ei alusta näitä pohdintoja mitenkään, siinä on kuolettavan paha tunnelma-ongelma joka vie katsojan alati pois minkäänlaisesta draamasta ja leikkaus on täysin ala-arvoista. Jotenkin se onnistui vielä olemaan malliesimerkki toksisesta maskuliinisuudesta, jossa ratkaisut ongelmiin on "lopeta itkeminen" tai "kasvata munat", eugh. Hellboyta ei pelasta mikään, ei edes Harborin, Kimin ja Lanen potentiaali, ei Benjamin Wallfischin musiikki joka katoaa turhan needle drop-rokkenrollin alle. Hellboy on jo nyt varmasti vuoden huonoimpia elokuvia, ja on yksi ala-arvoisimmista tekeleistä jonka olen joutunut katsomaan vähään aikaan. En ole edes vihainen enkä pettynyt, olen vain hämmentynyt yhä siitä minkä näin. Hellboy ei ole aikaisi arvoinen, ja suosittelen sen sijaan katsomaan Guillermo Del Toron Hellboy- leffat uudestaan.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti