1. Hyvää (myöhäistä) Syntymäpäivää, Hellboy!
Ensimmäinen Hellboy- sarjakuva, Hellboy: Seed of Destruction #1, näki päivänvalon 23.3.1994. Mike Mignola ei vielä tuolloin kirjoittanut omaa hahmoaan; hän ei luottanut täysin omiin kykyihinsä hahmon myymisessä suurelle yleisölle, ja käsikirjoittajana ensimmäisen kuuden numeron aikana toimi sarjakuvalegenda John Byrne. Tämä näkyy vahvasti näissä tarinoissa, varsinkin kun niitä vertaa myöhempiin Hellboy- tarinoihin; kertoja- äänenä toimiva sisäinen monologi toimii ekspositiona läpi kuuden tarinan, mikä kontrastina myöhempien Hellboy- tarinoiden "hiljaisuuteen" tuntuu oudolta. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kunnes Mignolan oma ääni valtasi Hellboyn, menestystarina alkoi.
Hellboysta on tullut monta asiaa: sarjakuva poiki aikamoisen tuoteperheen sarjakuviin, kuten B.P.R.D, Abe Sapien ja Lobster Johnson, ja jokainen näistä tarinoista laajensi Hellboyn maailmaa. Ensimmäinen videopeli, Hellboy: The Asylum Seeker, julkaistiin 2000 ja 2008 julkaistiin vielä toinen: Hellboy: Science of Evil. Guillermo del Toron elokuvadualogi Hellboy (2004) ja Hellboy: The Golden Army (2008) esittävät monelle ainoan oikean version hahmosta. Starz- studio tuotti kaksi kappaletta animoituja elokuvia, Hellboy: Sword of Storms (2006) ja Hellboy: Blood and Iron (2007). Ja nyt, herran vuonna 2019, ensimmäinen reboot- elokuva, Neil Marshallin Hellboy (2019), on muutaman viikon päässä ensi-illastaan. Tämä on hahmon iän huomioon ottaen todella hyvä suoritus; on supersankareita jotka ovat melkein kolme kertaa vanhempia kuin Hellboy, mutta jotka eivät ole saaneet edes ensimmäistä elokuvaansa. Missä piilee Hellboyn salaisuus? Tietysti Hellboy on hyvä sarjakuva; siinä on hyvää huumoria, yllättäviä käänteitä ja siinä lyödään natseja. Mutta tällaisia sarjakuvia riittää.
Minun teoriani on se, että Hellboy on veistetty samasta puusta kuin Jeesus Nasaretilainen, Robin Hood, Kuningas Arthur, Herkules ja Teräsmies.
Hellboy- kuolevaisen ja "taivaallisen" lapsi
Hellboy ei ole mikä tahansa punainen paholaisäijä tai mikään outo ihmismutantti, hän on maallisen ja diviinin lapsi. Hellboyn isä oli Azzael, paholaisprinssi Helvetistä, ja hänen äitinsä oli noita Sarah Hughes, joka kuolinvuoteellaan katui tekojaan. Hellboyn juuret ovat sekä maassa että tuonpuoleisessa, kuten monilla mytologisilla vapahtajahahmoilla. Hellboy on maallisen kansan puolustaja fantastista maailmaa vastaan, asettaen hänet ristiriitaan oman verenperintönsä kanssa. Tämä toismaallinen puoli hänessä koittaa alati houkutella häntä pois ihmisten luota, luvaten kuninkaan paikkaa ja valtaa kaiken ylitse. Mutta kuten Jeesus ja Teräsmies, Hellboy on ihmisten kasvattama; Hellboyn biologinen (taiallinen?) isä oli ehkä Azzael, mutta hänet kasvatti Professori Broom, ihminen joka kohteli häntä kuin lasta ja kasvatti hänet hyväksi mieheksi. Hellboy ei ole oman verenperintönsä määrittelemä, mutta se on ikuisesti osa häntä.
Hellboy- sankari heikkojen puolella
Hellboyn työ on mennä erämaahan, löytää hirviö sieltä ja surmata se. Hellboyn työ on ritaritarinoiden peruskauraa. Hän on questing knight, ritari tien päällä joka tulee uuteen paikkaan, kuten Norjalaiseen kylään tai Indonesialaiseen metsään, ja päihittää ihmisiä sielä piinaavan hirviön. Hänen viimeinen tehtävänsä on päihittää lohikäärme Pyhän Yrjön tapaan. Tällaisten tarinoiden ja myyttien perusta on idea ihmisen hallinnasta luonnon ylitse; lohikäärmeet, peikot ja muut möröt kuvastivat luonnon ja pakanallisuuden rauhattomuutta, jonka ihminen voi päihittää ja muutta osaksi ihmisen valtakuntaa. Hellboyn kurmuuttaessa keijuja ja muita vanhoja olentoja tämä teema on usein selkeästi esillä. Keijut edustavat vanhaa maailmaa, joilla ei ole paikkaa modernissa todellisuudessa. Hellboyn asemaa kahden maailman asukkaana tuodaan esiin usein juuri näiden ritaritarinoiden aikana. Hellboylla on myös omat Iloiset Veikkonsa Robin Hoodin tapaan- työkaverit B.P.R.D:ssä ovat monellakin tapaa kirjava ja hyvää tarkoittava joukko sankareita Hellboyn varjossa.
Hellboy- Kreikkalainen tragedia
Yksi parhaimmista Hellboy- tarinoista on The Corpse. Yksinkertaisessa tarinassa Hellboy paljastaa irlantilaista perhettä lasta esittävän vaihdokkaan, ja lähtee ruumiin saattomatkalle saadakseen oikean lapsen takaisin keijuilta. Tämä vaihdokas, Lough Leanen Gruagach, oppii vihaamaan Hellboyta enemmän kuin ketään muuta elävää olentoa. Tästä vihasta, ja Hellboyn pikkumaisesta julmuudesta Gruagachia kohtaan, syntyy maailmanloppuun johtava tapahtumasarja jossa ruumiita ja surua on riittämiin. Hellboy on sekä itse kreikkalaisten tarinoiden tragedinen sankari että katalysti muiden hahmojen vastaaville tarinoille. Gruagachin ja Hellboyn tarina on tragedia, jossa silmitön viha johtaa suruun ja tuskaan, ja lopulta Gruagach itsekkin katuu kaikkia tekojaan ja toivoo kuolemaa. Tarinat kuten The Darkness Calls ja The Third Wish käyttävät tragedioiden rakenteita ja tunnelmaa Hellboyn melankolisessa maailmassa hienosti.
Hellboy- luvattu kuningas
Hellboy on "Yksi ja Oikea Kuningas, Luvattu Kuningas"- hyvin suosittu mytologinen hahmomalli, varsinkin länsimaisessa kulttuuriperinnössä. Hellboy on kahden eri valtakunnan luvattu kuningas; Hellboy on Englannin kuningas ja Helvetin istuimen perillinen. Aiemmin mainittu Sarah Hughes on Mordredin, Kuningas Arthurin pojan, suora jälkeläinen, ja Hellboy on Kuningas Arthurin ainoa elävä miespuolinen jälkeläinen, ja oikeutettu Englannin kuningas. Hellboy on Arthurilaisen myytin sankari; "kun Englannin hetki on synkin, Arthur palaa pelastamaan päivän". Hellboyn nostaessa Excaliburin kivestä, hän ottaa tämän sankarin poikan ja johtajuuden englannin siunatuista sankareista. Samalla hän kuitenkin on mahdollisesti toteuttamassa toista ennustusta, sitä missä Hellboy ottaa "isänsä miekan", ja johtaa helvetin armeijat maan päälle. Kummasta on kyse?
Mutta loppujen lopuksi, Hellboy ei kuitenkaan ole mitään näistä suoraan. Tiedän, johdatin teidät tälle matkalle, ja nyt kerron tämän. Mutta Hellboy ei mahdu näin yksinkertaisiin laatikkoihin. Hellboy on maan ja taivaallisen lapsi, mutta ei ole vapahtaja vaan kirjaimellinen antikristus. Hellboy on ihmisten kasvattama, mutta lopulta joutuu lankeamaan oman verenperintönsä vangiksi. Hän puolustaa heikkoja, kunnes kyllästyy siihen ja katoaa kuuden vuoden ryyppyputkelle ympäri maailmaa. Hellboy ei saavuta tragedioiden loppua eli jumaloitumista tai kuolemaa ja kuninkaan paikankin hän heittää menemään, sillä hän ei koe sitä omaksi asiakseen. Mistä oikein kyse? Miksi Hellboy ottaa näitä klassisia länsimaisten myyttien ideoita ja ei sitten toteuta niitä?
2. Hellboy- "yleinen myytti"
Aiemmin mainitsin tarinan The Corpse. Se perustuu perusidealtaan Irlantilaiseen kansansatuun nimeltä Teig O'Kane and The Corpse, jossa riehakas mies nimeltä Teig saa tehtävän saattaa ruumis oikeaan hautaansa, samalla oppien että seikkailut ja taistelu kuuluu nuoruuteen, ja asettuu tarinan lopussa aloilleen. Samassa tarinassa Hellboy kohtaa "akan" Jenny Greenteeth, joka sekin perustuu irlantilaiseen tarustoon, kuten myös vaihdokkaat ja fomorri- jättiläiset sekä Tuatha de Danan- keijuolennot. The Corpse on gestalt- tarina, jossa Hellboyn maailmaan on sekoitettu elementtejä eri taruista, rikkoen niitä hieman samalla; päinvastoin kuin Teig O'Kane, Hellboy ei juuri opi mitään uutta tai asetu aloilleen. Hän on jopa Tuatha de Danannin keijujen tuskasta välittämätön. Hellboy osallistuu myytteihin ja tarinoihin, mutta rikkoo niiden rakenteita.
Hellboy on eräänlainen "yleinen myytti". Se käyttää kulttuurillista omimista ja yleistä kulttuuripääomaa luodakseen maailman ja oman mytologian jossa samanlaisia mytologisia elementtejä sekoitetaan keskenään. Hellboyn hahmossa nämä myytit erilaisista viisaista pelastajahahmoista näkyvät hienosti; Onko Hellboy Thor, sankari joka kantaa vasaraa kädessään ja taistelee jättiläisiä ja muita hirmuja vastaan? Kuten Jeesus, Hellboy uhraa itsensä ihmiskunnan edestä, ja joutuu manalaan. Hellboy antoi myös silmänsä pois ja hänet naulattiin puuhun, oppien näiden kautta "viisauden" nähdä tiensä- kuin Odin,vai onko hän taas Jeesus ristillä, kylkensä keihään lävistämänä? Mitä eroa näillä myyteillä on, ja miten samanlaisia tarinoita me oikeastaan kerromme ajasta ja paikasta huolimatta? Hellboy on sarjakuva joka palkitsee lukijan, joka tunnistaa tällaisia mytologisia yhtymäkohtia ja niiden luomia metatasoja. Hellboy on yhtä aikaa Thor, Odin, Kristus ja Antikristus!
Mutta Hellboyssa on myös jotain joka erottaa hänet muista myyttisistä sankareista. Teräsmiehen tarinalla ei ole loppua; hän pelastaa maailman joka päivä uudestaan, ja vaikka hän on kuollut muutamankin kerran on tarinalla aina jatkoa. Joskus Arthur palaa Avalonista, ja kun Herkules kuoli tuli hänestä jumala. Hellboyn loppu on vain loppu. Kun Hellboy lopulta toteuttaa kohtalonsa, hänen tarinansa vain loppuu. Hän ei kuole; Hellboy in Hell, Hellboyn viimeinen tarina, kertoo kirjaimellisesti hänen kuolemanjälkeisestä elämästään. Hellboyn viimeisessä hetkessä hänen kanssaan on hohtavia geometrisiä kuvioita; tämä on suora viittaus Mignolan lyhyttarinaan The Magician and the Snake, jossa nämä kuviot tulevat hakemaan taikuria tuonelaan, ja tämän käärmeen koittaessa vastustaa niitä kaikin keinoin. Nämä kuviot ovat symboli väistämättömälle lopulle. Hellboy saa jotain todella harvinaista; lopullisen lopun tuoman levon, josta ei ole paluuta. Hellboyn rankan elämän pääte on mahdollisuus vain lopettaa, levätä ilman että mitään olisi enään jäljellä. Hellboyn tarina on päättynyt, mutta nämä tarinat elävät ikuisesti.
Lopuksi: Adaptaatioista.
Mitä, minä puhumassa adaptaatioista. Hellboy adaptoitu erilaisiin taidemuotoihin useammankin kerran. Nyt, uuden elokuvan häämöttäessä edessäpäin, on keskustelu varsinkin aikaisempien Hellboy- elokuvien ja uuden adaptaation kohdalla käynyt kiihkeänä. Osan mielestä mikään ei voi ylittää Del Toron kahta elokuvaa ja Ron Perlmania titulaarisena sankarina, toiset taas nostavat esiin kuinka erilaisia nämä elokuvat ovat alkuperäismateriaaliin verratuna. Osa on myös huomioinut kuinka pelkkä Mignolan estetiikan kopiointi ei riitä tekemään uudesta Hellboysta alkuperäisteoksen arvoista. On totta että Del Toron Hellboyt omaavat enemmän Del Toron omia toistuvia teemoja kuten Kaunotar ja Hirviö- tematiikkaa ja ulkopuolisuutta, ja Marshallin Hellboy vaikuttaa keskittyvän enemmän aiemmin puhuttuun mytologiseen tarinankerrontaan. Mutta näiden adaptaatioiden kanssa on hyvä muistaa yksi asia.
Hellboy on yksi sarjakuvimmista sarjakuvista mikä on ikinä sarjakuvannut. Se on syntynyt tähän taidemuotoon ja sen kautta saavuttanut maineensa. Alan Moore on kuvannut sen tyyliä yhdistelmäksi Jack Kirbya ja saksalaista ekspressionismia; kaksi tyyliä jotka eivät tunnut välittömästi sopivilta toisilleen mutta Hellboyn sivuilla muodostuu goottilaiseksi, suurten tunteiden ja läpitunkeutumattomien varjojen maailmaksi. Mignolan kuvakerronta ja ruutukaavan mestarillinen käyttö on iso osa sarjakuvan tunnelmaa, ja tätä on mahdoton kopioida valkokankaalle elokuvan sääntöjen alaiseksi, ilman että jotain menetetään samalla. Sillä on kansantarujen ja mytologioiden tahditus ja hiljaisen melankolinen tunnelma, joka harvoin osuu yksiin toimintaelokuvien formaatin kanssa. Mutta oli uusi elokuva millainen tahansa, Hellboy hahmona kestää sen, ja tämä ei tule olemaan viimeinen kerta kun hänet adaptoidaan elokuvamuotoon. Kuten Robin Hoodista, Kuningas Arthurista ja Teräsmiehestä, hänestäkin tullaan tekemään kymmeniä elokuvia ja osa niistä on varmasti täyttä roskaa, mutta hän kestää sen. Hellboy on moderni sankarimyytti, meidän myyttimme; duunarisankari, joka joutuu kohtalon ja huonojen valintojen kolhimaksi, ja lopulta saavuttaa levon, pitkän ja vaikean elämän jälkeen. Mutta Hellboyn legenda elää ikuisesti.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti