Atte Arvostaa: Ford v Ferrari

Mahtavaa, James Mangold teki uuden elokuvan! Minä pidän Mangoldin elokuvista. Häntä voi kuvailla eräänlaisena "äijäelokuvien" tekijänä tämän leffojen kohteiden vuoksi (agenttileffa (Knight and Day), kantri-leffa (Walk the Line), lännenleffa (9:10 Lähtö Yumaan), karu ja maanläheinen supersankari- elokuva (Logan)) mutta toisaalta hän on myös ohjannut ja kirjoittanut Kate & Leopoldin ja hän käsikirjoitti Disneyn vuoden 1988 Oliver ja Kumppanit- elokuvan, eli ei hänkään niin helposti ole kategorisoitavissa. Mutta hänen uusin leffansa todellakin mahtuu tähän "äijäleffan" muottiin kertoessaan autourheilusta kahden rallikuskin näkökulmasta.

Huomio: Tämä elokuva on kotimaisissa teattereissa nimellä Le Man's 66 - Täydellä teholla, mutta koska se on a) tyhmän pitkä nimi ja b) Ford v Ferrari ei ole, käytän mieluummin sitä arviossani. 

  Ford v Ferrari

Elokuva: Amerikkalainen entinen rallikuski ja autosuunnittelija Carrol Shelby (Matt Damon) ja rämäpäinen brittikuski Ken Miles (Christian Bale) pääsevät todistamaan kykynsä Le Mansin vuoden 1966 kestävyysajoissa, kun Ford- autotehdas haastaa Ferrarin paikan rallimaailman huipulla.

En ole millään mitalla autourheilun ystävä, en ymmärrä autoista juuri mitään ja en omista edes ajokorttia. En myöskään tiennyt etukäteen Le Mansin ajoista muuta kuin nimen, ja vaikka esteettisesti tuon ajan ralliautot ovat aina olleet kauniita, niin en voi sanoa tietäväni 1960-luvun autoilukulttuuristakaan mitään. Tämä olkoon todisteena Mangoldin ja näyttelijöiden voimasta, sillä minä todellakin rakastin Ford v Ferraria ja olin istuimeni reunalla koko elokuvan viimeisen kolmanneksen. Ford v Ferrari on tyylikäs, jännittävä, upean näköinen elokuva, jossa moottorit ulvovat ja vauhti on kovaa. Olen nähnyt muutaman elokuvan isense- salissa Finnkinolla, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun olin iloinen että valitsin sen. Kuvauksen ja erinomaisen äänisuunnittelun takia (sekä tietysti teatterin dolby atmoksen) todella tunsin olevani mukana auton penkillä Milesin matkassa. 

Christian Balea harvemmin kuulee puhumassa omalla aksentillaan (tai edes brittiaksentilla, niistäkin on moneksi) ja hän oli melkein karata leffan kanssa varastettuaan sen täysin. Milesilla on egoa, mutta myös sydäntä joka on sidottu hänen rakkauteensa autourheilun parissa ja hänen perheeseensä. Tämä ego tulee enemminkin konfliktiin Fordin väen ja tiukkojen säädäntöjen kanssa, jolloin tasaisempaa ja diplomaattisempaa Shelbyä tarvitaan. Shelby on terveyssyistä joutunut lopettamaan ajamisen, joten hän osittain elää ralliunelmiaan Milesin ajamisen kautta, heidän ajatustensa kulkiessa täysin samaa rataa niin radalla kuin sen varrella. Damon on erinomainen "aidon amerikkalaisen sankarikuskin" roolissa, ja Milesin ja Shelbyn ystävyys toimii kahden näyttelijän välisen kemian takia erinomaisesti. Olen toivonut 9:10 Lähtö Yumaan- leffasta asti että Mangold ja Bale tekisivät taas yhteistyötä, ja se oli odotuksen arvoista! 

Koko elokuva on täytetty erinomaisilla näyttelijöillä jotka tuntuvat autenttisilta 1960-luvun tapahtumaympäristössä, ja sivuhahmot täydentevät elokuvan teemaa egosta hyvin. Herny Ford II (Tracy Letts) on kunnianhimoinen ja isänsä varjossa kasvanut mies, joka oikeasti haluaa olla automaailman huipulla, ja tämän tietävä Leo Beebee (Josh Lucas) osaa käyttää tämän egoa hyväkseen kiillottaaksen Fordin ja itsensä imagoa siinä samalla. Jon Bernthal oli mukava yllätys Fordin varajohtaja Lee Iacoccana. Bernthal on niin usein typecastattu joko rikollisen, sotilaan tai muun raskaan työn raatajan rooliin, mutta Ford v Ferrarissa hän sulautuu bisnesmaailmaan loistavasti. Ford II ei ole kovinkaan tykättävä hahmo, mutta kohtaus jossa hän suree sitä, ettei hänen isänsä ikinä nähnyt sitä kuinka nopeasti autot voivat kulkea tuntui aidolta. Isäsuhteet Ford v Ferrarissa ovat yksinomaan positiivisia, Milesin ja tämän pojan Peterin (Noah Jupe) suhteen ollessa molemmin puolin lämmin ja positiivinen. 

Ford v Ferrari on elokuva egosta- Milesin ego, itsevarmuus ja suorapuheisuus tekee hänestä uhan Fordin All-American- imagolle, joka on Ford II:elle ja Beebeelle tärkeä. Enzio Ferrari (Remo Girone) pilkkaa Ford II:en isän autoja ja hänen asemaansa, jolloin Le Mansin voittaminen ei ole vain imagokysymys, vaan vahingoittuneen egon korjaamista. Jopa 66-vuoden kisoissa on pakko miettiä sitä, kuinka hyviä valokuvia autoista saisi. Tässä mielessä parempi nimi elokuvalle olisi voinut olla Miles v Ford, sillä kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana konflikti on keskittynyt Milesin ja Fordin pukumiesten välillä. Ford v Ferrarissa kunnianhimoiset ammattilaiset koittavat kaikin voimin haastaa alansa jättiläisen altavastaajan asemasta, mutta Ferrari ei ole kuin kilpailija lopussa, vastustaja on suuryritys ja sen imago. Elokuvan nimen heikkous onkin ehkä siinä, että Iacoccan tavattua Enzio Ferrarin kerran leffan alussa, ei Ferrari ole mukana kuin vasta lopussa.

ja minä kun oikein näin vaivaa selittää miksi Ford v Ferrari on parempi nimi geez

Mutta mikä loppu se onkaan; viimeinen kolmannes Ford v Ferrarista on jännittävän ja sykettä nostavan elokuvauksen juhlaa, jossa Mangoldin luottokuvaaja Phedon Papamichael tekee erinomaista työtä, tehden autourheilusta jännittävämpää kuin se on koskaan ollut. Tähän kuuluu myös Marco Beltramin ja Buck Sandersin soundtrack, jossa on kunnon ajomusan fiilistä. Ford v Ferrari oli pienoinen yllätys. Olin kuullut että se on hyvä, mutta en odottanut sen imevän minua näin tehokkaasti mukaansa. Se on tosielämän tapahtumiin perustuva draama, mutta tämä oltaisiin voitu julkaista kesällä myös menevänä blockbusterina, sillä toiminta ajoradoilla on sen verran huumaavaa ja korkea-oktaanista. Ford v Ferrari on komea, hauska, välillä jopa koskettava elokuva miehistä ajamassa kovaa upeilal autoilla. Tällainen elokuva ei välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta jos minä olemattomalla auto-taustallani onnistuin uppoutumaan Ford v Ferrarin maailmaan täysin, en näe syytä miksei näin voisi käydä muillekin.

Atte T