Atte Arvostaa: The Lighthouse

Robert Eggersin elokuva The VVitch oli juuri sitä mitä olin kaivannut; kauhuelokuva, jonka pystyin katsomaan! The VVitch ei pistänyt kauhuaan jump scarejen ja shokkiyllätysten piikkiin, vaan hiljaiseen, vaanivaan tunnelmaan ja realistiseen dialogiin, joka sai kaiken tuntumaan aidommalta, ja siten kauheammalta. Eggers puhui pian The VVitchin jälkeen että haluaisi tehdä Nosferatun uudestaan, mutta sitä ennen hän palasi kuitenkin uuden ja uniikin tarinan äärelle - ja kiitos hänelle siitä!

The Lighthouse

Elokuva: Vanha mies (Willem Dafoe) ja tämän nuorempi kakkosmies (Robert Pattinson) saapuvat majakkasaarelle suorittamaan palvelustaan majakkavahteina. Vanha mies pistää nuoremman töihin, antaen tämän harteille saaren ja majakan raskaat huoltotyöt, tiuskien ja piinaten tätä alati. Nuori mies haluaisi seistä majakan lyhdyn valossa, mutta vanha mies kieltää. Valo kuuluu yksin hänelle. 

The VVitch pohjasi paljon materiaalistaan aikalaiskertomuksiin ja oikeuspäiväkirjoihin, nostaen dialogia historiasta ja etsien autenttisen näköisen talon kuvauspaikakseen. The Lighthouse jatkaa tällä tiellä, ottaen inspiraatiota majakkavahtien lokikirjoista ja Herman Melvillen kirjoituksista ja elokuva on kuvattu oikean majakan sisällä Nova Scotiassa, jonka tuotantoryhmä rakensi elokuvaa varten. Lopputuloksena on samanlainen mestariteos kuin The VVitch; piinaavan klaustrofobinen ja kolkon karmiva elokuva joka tuntuu aidolta, autenttiselta epätoivolta- tosin tällä kertaa Eggers toi myös huumorin mukanaan, sillä The Lighthouse nauratti enemmän kuin osasin odottaa. Robert ja Max Eggersin tarina ei puuduta katsojaa, sillä aina kun elokuvan harmaan kahlitseva tyyli alkaisi ramaista, alkaa Willem Dafoe piereskellä sopimattomilla hetkillä tai Pattinson tapella lokin kanssa. Anteeksi vanhanaikaisten termien käyttö, mutta tässä yhdistyy niin high-brow taide-elokuvan fiilis low-brow pieruhuumoriin, ja kautta Neptunuksen kruunun, se toimii!

Dafoen ja Pattinsonin hahmoilal on nimet, mutta elokuvassa jossa koko identiteetin kysymys on vaakalaudalla, on näiden nimien käyttö hieman turhaa. Molemmat ovat joka tapauksessa loistavia, täyttäen hyvin erilaiset roolit tällä majakassa. Dafoen vanha merikarhu on yhtä tuulta ja tuisketta, ja tämän megalomaanisista monologeista voi nähdä, että tämän koira ei tee muuta kuin hauku. Jarin Blaschken kamera kuvaa usein Dafoeta alaviistosta, antaen tämän ilmeikkäille kasvoille lähes expressionisista hohtoa. Tässä kohtaa Pattinsonin uraa on toteamus "Pattinson on hyvä näyttelijä oikeasti" melkein turhaa toistoa viimeisille Twilight- vihaajille. Pattinsonin nuoren miehen koettelemukset tyrannimaisen Dafoen alaisuudessa on nähtävissä tämän muuttuvasta kehonkielestä ja asenteesta kaikkeen, ja paljon tästä näkyy juuri vain hänen ilmeistään. Kumpikaan päätähdistä ei jää toistensa varjoon, joskin Dafoen kasvot tässä elokuvassa tulevat vainoamaan minua pitkään.

The Lighthouse on kuvattu mustavalkoisena 35 millin filmille, ja rajattu näyttämään melkein neliöltä valkokankaalla. Tämä neliömäinen kuva-aspekti vain vahvistaa elokuvassa olevaa klaustrofobista tunnelmaa, vangiten Pattinsonin ja Dafoen majakan ahtauteen toistensa kanssa. Mustavalkoinen maailma korostaa majakan karua ja virikkeetöntä ympäristöä, samalla antaen historiallista tunnelmaa elokuvalle, jonka määrittäminen yhteen tiettyyn aikaan on hankalaa muutenkin. Jarin Blaschke tekee hienoa työtä kuvauksessa, ottaen kaiken irti erinomaisesta lavastuksesta ja saaren tunnelmasta. Meri on yhtä aikaa Blaschken kamerassa kaunis ja kauhea, ja erityisesti majakan valo tässä harmaassa hornassa on kuin lupaus taivaasta, mikä sopii täydellisesti kahden hahmon väliseen jännitteeseen. 

Kerrataanpa vielä elokuvan synopsis alusta uudelleen: Majakanvahti määrää nuoremman miehen töihin, raatamaan yhä kovempien tehtävien parissa pitääkseen majakan valoa yllä. Hän sättii ja haukkuu tätä koiraksi, samalla uhkaillen palkkojen leikkaamisella työn laadun parantamiseksi. Kun nuori mies haluaisi itse nähdä majakan valon ylhäällä, kieltää vanhus sen, lukiten tien sinne hänen edestään. Tämä eriarvoisuuden teema on yksi monista ulottuvuuksista The Lighthousessa, mutta sitten on myös paljon muuta: identiteetit ja totuus, "kaasuvaloittaminen", himo ja kielletyt nautinnot sekä meren seksuaalinen symboliikka, keholliset nesteet ja niiden kammoksuminen sekä mytologinen elementti, jossa tuli on vangittu korkealle huipulle, ja kuin moderni Prometheus, on Pattinsonin tehtävä noutaa se sieltä. The Lighthouse, taide-elokuvan tapaan, vastustaa vain yhtä tulkintaa, ja jokaisella katsojalla on varmasti oma näkemyksensä siitä, mitä The Lighthouse tarkoittaa. 

The Lighthouse ei ole mysteeri tai arvoitus ratkaistavaksi. Ajan käsitteen alkaessa haparoitua myrskyisellä saarella on turha miettiä pelaako vanha mies jotain peliä ja onko majakan valon mysteeriin joku ratkaisu. The Lighthouse on symboliikkaa, psykoseksuaalista psykedeliaa ja tunnelmaa ennen kaikkea, ja kaikin puolin todella erikoinen ja uniikki elokuva. Jokaisen joka valittaa, että ei ole uusia ja uniikkeja teoksia teattereissa enään on nostettava takamuksensa ylös ja marsittava katsomaan The Lighthousea. Ainoa syy minkä hyväksyn katsomatta jättämiseksi on se, että elokuva sisältää väkivaltaa eläimiä kohtaan jota ei kaunistella mitenkään, mutta muuten kehotankin jokaista katsomaan The Lighthousen, ja sitten päättää itse mitä majakan hypnoottinen valo tarkoittaa. Tämä on yksi vuoden parhaimmista elokuvista.

You spilled yer beans, lad

Atte T  

P.S. Vaikka kuinka haluaisinkin nähdä Eggersin Nosferatun, haluan myös että hän jatkaa The VVitchin ja The Lighthousen kaltaisten uniikkien ideoiden parissa! Seuraavaksi hän haluaisi tehdä leffan viikingeistä ja ehkä ritareista, ja minä sanon että siitä vaan!