Atte Arvostaa: Klaus

Joulukuuhun on vielä pari viikkoa, mutta joulu-elokuvat ovat alkaneet jo valua teattereihin ympäri maata. Juuri nyt vaihtoehtoina on joko kotimainen komedia perhejoulusta tai Daenerys Targaryen oppimassa joulun merkitystä aavepoikaystävänsä kanssa. Minä sanon ei molemmille, ja sen sijaan toivon että kaikki suuntaavat katseensa Netflixiin, jossa tuli juuri ensi-iltaan suoratoistopalvelun ensimmäinen oma animaatio-elokuva - joka sattumalta kertoo joulupukista...

Klaus

Elokuva: Postimies- alokas Jesper (Jason Schwartzman) sijoitetaan Smeerensburgin kaupungin postimieheksi, kauaksi arktisen napapiirin tuolle puolen. Sieltä hän pääsee kotiin vasta sitten, kun hän on käsitellyt 6000 kirjettä. Smeerensburg on vihan jakama kaupunki, kahden suvun eläessä päivittäisestä julmuudesta toisiaan kohtaan. Lopulta Jesper löytää keinonsa päästä pois - lapset haluavat leluja, ja metsän keskellä asuu eläköitynyt leluntekijä Klaus (J.K Simmons), jolla on leluja varastossa yllin kyllin, ja he tarvitsevat vain välimiehen...

Klausin ohjaaja Sergio Pablos on vanha Disney -veteraani, jonka vyön alla on animaatiotyötä ja hahmodesignia sellaisista elokuvista kuin Notre Damen Kellonsoittaja, Tarzan, Herkules ja Aarreplaneetta, sekä myöhemmin Illumanitonin Itse Ilkimys- elokuvien hahmojen luominen. Klausissa yhdistyy hänen kokemuksensa näistä molemmista, hyvin erilaisista lähtökohdista: Klaus on satukirjamaisen kaunis elokuva, jossa näkyy 2D- animaation perinne, sekä energinen komedia joka ottaa kaiken irti 3D:n tarjoamista mahdollisuuksista. Animaation takana on Pabloksen oma animaatiostudio, joten tässä on oikeaa käsityön tuntua.

Jesper on myös näiden kahden perinteen lapsi; hänessä on Disney -hahmojen "oman paikan löytämistä" mutta enemmän alitajuisella tasolla, sekä modernimpien animaatiosankarien tiettyä itsekkyyttä ja keljuutta. Jesper muistuttaa hieman 1980-luvun leffojen huijarihahmoja, jotka tulevat maaseudulle kaikkine keinoineen ja sitten muuttuvat paremmiksi hiljalleen. Ei ole mikään ihme että elokuva käyttää myös klassista "huijarin paljastus" kaavaa, mutta vaikka tämä onkin ylikäytetty kaava, ei siihen tuhlata liikaa aikaa. Jesperin energisyyttä ja animaation luovuutta on kuitenkin pakko ihailla, ja tämän kyky keksiä nopeasti juonia päästään on viihdyttävä. Klaus on hänen vastakohtansa; hiljainen, rauhallinen ja pyyteettömän kiltti vanhus, jolla on kuitenkin vanha trauma joka estää häntä olemasta itsensä. Jesper ja Klaus ovat hauska parivaljakko, ja Pablosin taito hahmosuunnittelijana on avain tähän.

Smeerensburgin asukkaat ovat myös hilpeä kokoelma erilaisia hahmoja. Naljaileva lossimies Mogens (Norm McDonald) ja intonsa menettänyt kyyninen opettaja Alva (Rashida Jones) ovat ainoat "normaalit" ihmiset Smeerensburgissa jotka luovat jotain kontaktia Jesperiin. Alvan rooli on olla myös romanttinen vastapari Jesperille, mutta tämä on enemmän "tapahtui toisaalla" kuin aktiivinen osa elokuvaa; hänen roolinsa on sidottu kaupungin lapsiin enemmän kuin Jesperiin. Sotivien sukujen johtajat rouva Krum (Joan Cusack) ja herra Ellingboe (Will Sasso) ovat erityisen huvittava parivaljakko, Krumin ollessa älykäs juonittelija ja Ellingboen ollessa...kaikkea muuta. Huomioitava on myös nuori Margu (Neda Margrethe Labba), saamelainen lapsi joka puhuu koko elokuvan ajan vain saamen kieltä (näyttelijä on Tromsasta, joten arvioisin sen olevan pohjoissaamea) ja on loputtoman suloinen.

"A true selfless act always inspires another", sanoo Klaus elokuvassa toistuvasti. Tämä onkin Klausin kantava teema, ja vihan ja julmuuden mädättämä kaupunki alkaa parantua juuri tämän ansiosta. Ja muutos ei lähde aikuisita, vaan lapsista, niistä joita vuosikausia kestänyt järjetön viha ei ole ehtinyt korruptoida. Heidän hyvät tekonsa vaikuttavat myös muihin. Kyynikko näkee Klausissa vain "he tekevät hyvää saadakseen lahjoja" mutta hän ei näe metsää puilta; Margun perhe ei saanut mitään Klausilta, mutta teon merkitys riittää siihen, että saamelaiset naapurit auttavat Klausia jakamaan hyvää myös kaikille muille. Klaus on myös eräänlainen gestalt- joulupukkitarina, jossa iloisen punanutun mytologian eri osille annetaan syntytarinat. Elokuvan lopussa tämä idea menee lähes meta-tasolle, mutta todella sydäntälämmittävällä tavalla.

Klaus ei ole täydellinen elokuva. Osa vitseistä ei iske ihan yhtä hyvin kuin toiset, aiemmin mainittu huijarin paljastus- juonikaava on mukana ja se menee aikalailla odotetusti ja joitain voi elokuvan turhan modernit kappalevalinnat ärsyttää. Mutta siinä on sydäntä, siinä on niin paljon sydäntä ja oikeaa sanomaa joka kuuluisi muistaa aina. Klaus on jouluklassikko odottamassa sitä, että suuri yleisö löytää sen; siinä on upeaa animaatiota, kunnollista joulun henkeä ja lähes Paddington 2- tason tunteikas loppukaneetti. Nauroin, itkin ja tunsin isoja tunteita - siitä on kunnon jouluelokuva tehty. Klaus on nyt Netflixissä.

Atte T