Suuruuden Reunalla: Superman Returns

Ja hei, on toisen Suuruuden Reunalla- tekstin vuoro. Viimeksi käsittelimme X-Men: First Classia, elokuvaa jota rakastan ja arvostan mutta jossa on huomattavia virheitä. Tänään tarkastelemme toista elokuvaa joka on hyvin lähellä sydäntäni, miksi ja miten se toimii ja missä ovat sen virheaskelmat jotka pitävät sen suuruuden reunalla.

Osa teistä voi olla jo nyt otsikon perusteella kysymässä että "Atte, mitä helvettiä". Superman Returns ei ole lähelläkään samaa arvostusta jota Matthew Vaughnin X-Men: First Class nauttii. Mutta tänään haluankin vakuuttaa teille että olette kaikki olleet väärässä; Superman Returns on esimerkillinen elokuva.

Onko se lintu, onko se lentokone, ei, se on elokuvatuotannon katastrofi

Teräsmies ei ainoastaan kanna harteillaan maailman ensimmäisen supersankarin viittaa (KYLLÄ, TIEDÄN; supersankari-termistön täyttäviä hahmoja oli ennen Teräsmiestä, mutta termi kodifoitiin ja nimettiin hänen mukaansa, ergo Teräsmies on ensimmäinen supersankari.) vaan myös vastuuta koko supersankari- elokuvabuumin aloittamisen suhteen. Toki supersankarielokuvia oli ollut ennen tätä. Vanhat serial-leffat aina Batmanista Shazamiin olivat kovaa huutoa Hollywoodin kulta-ajalla, mutta kesti hyvin kauan ennen kuin kukaan päätti tehdä kokopitkää supersankarielokuvaa. Teräsmies oli varma valinta, olihan hän yhä 70-luvulle mentäessä maailman tunnetuin supersankari. Ilya Salkindin tuotantoyhtiö otti kopin tästä, ja 1974 he ostivat elokuvaoikeudet Teräsmieheen DC:ltä. DC oli hyvin tarkka siitä, että Salkindin tuotanto pitäisi kiinni Teräsmiehen hahmon tärkeimmistä elementeistä, ja elokuvan tuottaja Pierre Spengler jumitti monta viikkoa DC:n ihmisten kanssa palavereissa aiheesta. Teräsmiehen rooliin haettiin satoja näyttelijöitä koekuvauksiin, ja rooliin harkittiin niin Al Pacinoa, Dustin Hoffmania kuin Muhammed Alia. Lopulta rooliin suoriutui täydellinen valinta. Historialliset roolitukset ovat harvinaisia, mutta Christopher Reeve Teräsmiehenä on yksi näistä. Harvoin kukaan on yhtä täydellisesti omaksunut hahmoaan. Pelkästään tämä lyhyt hetki, jossa Reeve muuttuu Clarkista Teräsmieheksi kertoo paljon hänen taidostaan. Kuten ohjaaja Donner myöhemmin sanoi: "Reeve ei tullut näyttelemään Teräsmiestä- hän OLI Teräsmies." Ja miehen loppuelämän koettelemukset ja niiden ylikäymiset puhuvat tämän puolesta.

Superman ilmestyi 1978, ja oli välitön menestys. Rahaa tuli, kriitikot rakastivat ja palkintoja sateli, ja hetkessä Christopher Reeven Teräsmiehestä tuli lähtemätön osa länsimaista popkulttuuria. Superman todisti että supersankarielokuvia voitaisiin tehty jo silloisella nykyaikaisella teknologialla, suuri yleisö ottaisi ne omakseen ja ne voisivat tuottaa loputtomasti rahaa studioille. Ja tietysti tämä poiki jatko-osia; Richard Lesterin osittain ohjaama Superman II on vielä ihan hauska romppa, joskin ei voita edeltäjäänsä kokonaisuutena, Superman III alkoi mennä jo turhankin hassutteluksi ja vuoden 1987 Superman IV: Quest for Peace on lähes legendaarinen torttu, joka lopetti Reeven uran Teräsmiehenä. Kaksi vuotta tämän jälkeen Tim Burton toi markkinoille Batmanin, ja supersankarivillitys alkoi kunnolla syntyä. Mutta Warner Bros, nyt DC:n sarjakuvafilmatisoinnin omistaja, ei halunnut luovuttaa Teräsmiehen suhteen, varsinkin nyt kun Burtonin Batman-filmatisoinnit poikivat jatko-osia, leludiilejä ja TV-animaatioita. Rautaa oli taottava kun se olisi kuumaa. Valitettavasti kukaan ei tiennyt miten sitä taottaisiin. Superman Reborn- projekti meni jäihin käsikirjoitukseeen liittyvien hankaluuksien takia 1994. Legendaarinen "mitä jos"- projekti Superman Lives, ohjaajana Tim Burton ja osittain perustuen Kevin Smithin käsikirjoitukseen, kaatui omaan mahdottomuuteensa 1997, emmekä siis päässeet näkemään Nicolas Cagea Teräsmiehenä. Ja rahaa paloi koko ajan enemmän; Wolfgang Petersen, J J Abrams, Brett Ratner- monet nimet pyörivät eri nimisten elokuvaprojektien ympärillä, kunnes lopulta yksi niistä päätyi valkokankaalle asti. Taas jälleen, kuvaan astui Bryan Singer.

Lupaan etten mainitse Bryan Singeria jokaisessa Suuruden Reunalla-tekstissä.

Singer oli Superman Returnsin siirtyessä tuotantoon juuri hakannut pihalle kaksi 2000-luvun alun suosituimpiin kuuluvaa supersankarielokuvaa, X-Menin ja X2:en. Kun Singer ei enään ollut mutanttileffojen puikoissa, päätyi hän töihin kilpailijalle. Mutta Warner päätti kuitenkin pelata turvallisen päälle, ja lopputuloksena oli Superman Returns, epävirallinen jatko-osa Richard Donnerin Supermanille. Oikea sana on homage, sillä lähes kaikki valinnat elokuvassa voidaan johtaa kunnianosoituksena alkuperäiselle elokuvalle. Tämä oli samaan aikaan turvallinen ja vaarallinen ratkaisu; kyllä, ne jotka ovat kasvanee Donnerin Teräsmiehen kanssa saivat nostalgialämpöä elokuvasta, ja saivat kunnollisen päätöksen rakkaalle hahmolle, mutta ne jotka eivät muista näitä elokuvia tai toivoivat jotain uutta näkökulmaa tarinaan ja hahmoon jäivät kaipaamaan jotain muuta. Mutta Superman Returns tarjoilee muutakin kuin puhdasta nostalgiaa, ja sen uudet ideat hahmon ja narratiivin suhteen ovat huomattavat. Aloitetaan aluksi siitä, mistä Superman Returns lähtee liikkelle ja mistä se rakentuu.

Homage- kunnioita juuria, mutta muista myös jatkaa eteenpäin

Superman Returns on siis kunnioittava jatko-osa Donnerin Supermanille ja Supermn II:lle, huomioiden niiden tapahtumat mutta sivuuttaen jatko-osat kokonaan. Teräsmies on siis pelastanut maailman nyt kahdesti. Ensiksi hän pelasti Amerikan Lex Luthorin juonelta upottaa Yhdysvaltain länsirannikko jotta hänen omistamansa maan arvo keskilännessä nousee. Toisessa elokuvassa vangittu Kenraali Zod vapautuu Aaverajalta, ja hyökkää maahan. Lois Lane saa tietää että Clark Kent on Teräsmies, ja Clark luopuu voimistaan eläkseen Loisin kanssa. Lex Luthor vapautuu vankilata, murtautuu Yksinäisyyden Linnakkeeseen ja saa tietää että Teräsmies on Zodin vanginneen Jor-Elin poika. Zod ja Luthor liittoutuvat, ja taistelun jälkeen Teräsmies voittaa Zodin ja vie Luthorin takaisin vankilaan. Teräsmies...jotenkin pyyhkii Loisin muistin ja tämä unohtaa Clarkin olevan Teräsmies. Vaikka nämä tapahtumat ovat tapahtuneet, ei Superman Returns pohjaa omaa mythostaan muuhun kuin ensimmäiseen elokuvaan. Zodia ei mainita, eikä Teräsmies pyyhi kenenkään muistia. Superman Returnsin alkuasetelma on seuraava: Teräsmies (Brandon Routh) on ollut kadoksissa vuosia tämän lähdettyä avaruuteen etsimään Kryptonin selviytyjiä. Lex Luthor (Kevin Spacey) vapautui vankilasta todistajien puutteen vuoksi, ja suunnittelee paluuta Yksinäisyyden Linnakkeeseen- tämä on ainoa osa Superman II:ta johon elokuva viittaa- varastaakseen sen teknologian itselleen. Lois Lane (Kate Bosworth) ei tiedä kuka Teräsmies on, ja on mennyt naimisiin Perry Whiten (Frank Langella) veljenpojan Richardin (James Marsden) kanssa, ja hänellä on lapsi. Ja sitten Teräsmies palaa.

Tärkeät henkilöhahmot elokuvan juonen kannalta- Teräsmies, Lois Lane ja Lex Luthor- ovat kaikki menneet eteenpäin siitä mitä he olivat kunnioitettavassa esiosassa. Teräsmies jätti maan koska halusi löytää Kryptonin, eli hän asetti itsensä maan edelle. Kun hän teki näin, Lois Lane- joka rakasti Teräsmiestä- otti tämän raskaasti ja päätti ettei Teräsmiestä tarvita. Tämä on tärkeää hänen hahmonsa kannalta, sillä juuri tämä hahmonmuutos ajaa hänet kohtaamiseen Lex Luthorin kanssa. Luthor oli vapautunut vankilasta koska Teräsmies ei ollut todistamassa tämän oikeudenkäynnissä, ja Luthor haluaa sekä kostaa että jatkaa maakauppojen ympärillä pyörivää juontansa ensimmäisestä Superman-elokuvasta. Kukaan tärkeä hahmo ei jää paikoilleen junnaamaan. Lex Luthorin juonikin on kaikessa samanlaisuudessaan radikaalimpi ja pidemmälle viety versio alkuperäisestä. Mutta tämä ei lopu tähän.

Toinen tärkeä tekijä jonka Singer muisti oli tunnelma. Superman oli mielenkiintoinen ensiaskel genrelle, joka tänä päivänä koostuu 99% toimintaelokuvista. Kuka päätti, että jokaisen supersankarielokuvan täytyy olla toimintaelokuva? Supermanissa on kaksi merkittävää "toimintakohtausta"; Lois Lanen pelastaminen tippuvasta helikopterista ja lopun kilpajuoksu ydinohjuksia vastaan. Superman Returns vastaa samalla mitalla; ensiksi pelastetaan lentokone matkustajineen ja elokuvan lopussa pelastetaan Metropolis luonnomullistukselta. Muu osa on hiljaista draamaa joka perustuu hahmoihin, varsinkin Teräsmieheen ja Lois Laneen, tai Luthorin juonen etenemisen seuraamista. John Ottmanin score mukailee John Williamsin alkuperäistä, ollessa hiljainen ja taustalla viipyilevä draaman aikana ja bombastisen juhlakas toiminnan hetkellä, mutta tuo myös omaa mukaan kokonaisuuteen. Mikään ei kuitenkaan voita Williamsin Teräsmies- tunnaria, kun se pärähtää soimaan suuren sankaruuden hetkellä. Ja sitten on tietysti Jason White (Tristan Lake Leabu), Lois Lanen poika ja mysteeri tämän kaiken keskellä. Ei vaadi järkyttävän suuria hoksottomia tajutakseen, että kyseessä on oikeasti Clarkin ja Loisin lapsi. Ja tämä jatkaa isä-poika suhdetta aikaisemmista elokuvista. Clark elää Supermanissa kahden isänsä välissä; seuraako hän Jor-Elin ohjetta ja on etäinen suojelija, mutta ei puutu ihmiskunnan kohtaloon, vai uskooko hän Jonathan Kenttiä, joka uskoi Clarkin tulleen maahan kohtalon johdattamana, ja tämän vuoksi Clarkin ja Maan kohtalot ovat sidottuja. Kuten Clarkilla, Jasonilla on kaksi isää- ihmis-isä ja avaruus-isä. Mistä puheenollen...

Teräsmies-tarina tehtynä oikein

Tämä elokuva tuntee Teräsmiehensä. Se ei koita tehdä hänestä muuta kuin mikä Teräsmies on, ja tietää mitenkä tämänkaltaisia hahmoja käytetään suhteessa muihiin hahmoihin. Teräsmies on paragon- hahmo, esikuva joka ei ikinä käyttäydy ilkeästi muita kohtaan tahallaan, ei käyttäydy itsekkäästi tai hylkää ystäviään. Monet pitävät tämänkaltaisia hahmoja tylsinä, ja tämä on totta- jos kaikki muut hahmot ovat samanlaisia tai muut hahmot ovat jumissa oman luonteensa kanssa. Esikuvat vaikuttavat muihin hahmoihin. Helppo esimerkki; Kapteeni Amerikka Marvel Cinematic Universessa on esimerkillinen esikuva-hahmo (heh), sillä hänen hyvä moraalinsa vaikuttaa muihin vahvasti. Se joko inspiroi toimimaan tämän puolella, kuten Muurahaismiehen tai SHIELDin tapauksessa, tai ärsyttää suunnattomasti kuten Rautamiehen ja Punakallon kohdalla. Teräsmiehen koko hahmon tarkoitus on olla inspiraatio, ja hän hohkaa parempia puoliaan muihin. Luthorin kakkosnainen Kitty Kowalski (Parker Posey) pettää Luthorin osittain sen tähden, että häntä alkoi hävettämään oma osallisuutensa Teräsmiehen voittamisessa. Teräsmies ei ole tehnyt mitään muuta kuin hyvää kaikkien osaksi, ja vielä terveen moraalin omaava Kowalski tuntee huonoa omatuntoa juuri Teriksen esikuvallisen luonteen vuoksi.

Yksi parhaimmista ratkaisuista, jota toivoisin näkeväni enemmän elokuvissa, oli se mitenkä Superman Returns käsitteli Richard Whiten ja Clark Kentin välistä suhdetta. Jos puhutaan romanttisen draaman termein, Richard on teknisesti kilpakosija. Kaikki tietävät että Lois Lane ja Teräsmies/Clark Kent ovat pari, ja kuka tämä Richard muka on? On vain ajan kysymys koska Lois dumppaa mokoman matkoihinsa, tai että hänesät paljastuu jotain pahaa. Ehkä hän on yhteistyössä Luthorin kanssa! Ja alussa tähän viitataan vahvasti. Clark on silminnähden pettynyt että Lois on mennyt eteenpäin. Mutta tässä kohtaa tulee taas tekijöiden tuntemus Teräsmiehestä pintaan, sillä Clark vain hyväksyy tämän. Hän ei ala taistelemaan saadakseen Loisia takaisin, hän ei käyttäydy huonosti Richardia kohtaan eikä Lois Lane hylkää Richardia Teräsmiehen takia. Toki Clark on surullinen, ja kadehtii Richardin ja Loisin mahdollisuutta elää yhdessä. Ja Richard on kaikin puolin hyvä, kunnollinen ja urhea ihminen- hän on Jonathan Kent nuorelle Jasonille, ja Teräsmies on Jor-El. Molemmilla on paikka pojan elämässä, eikä kumpikaan omi häntä. Myös Luthorin puheet "perityistä ominaisuuksista" liittyvä tähän. Tämä on Superman Returnsin keskeisimpiä teemoja.

Ja sitten on Teräsmies itse. Brandon Routhin yhdennäköisyys edesmenneen Christopher Reeven kanssa on  huomattava. Onneksi tämä ei jää tähän, vaan Routh pistää parastaa niin Teräsmiehenä kuin Clark Kenttinä. Teräsmies on petollisen vaikea hahmo hallita, ja vain kolme näyttelijää on todella onnistunut tässä- Christopher Reeve, Tyler Hoechlin ja Brandon Routh. Routh on itsevarma, lämmin ja kohtelias Teräsmiehenä, ja hänen ei tarvitse pullistella lihaksiaan ollakseen vakuuttava. Hänen liikeistään huokuu "mikää maailmassa ei voi satuttaa minua", ja siitä tuleva itsevarmuus on tarttuvaa. Kenttinä hän on kömpelö, epävarma ja hieman eksyneen oloinen joka paikassa- jopa toimistossa jossa hän on tehnyt töitä vuosia. Clark on kohtelias ja ihanan naiivi, ja kohtelee jokaista tapaamaansa ihmistä kunnioituksella, oli kyseessä sitten Richard tai hänen paras ystävänsä Jimmy Olsen (Sam Huntington). Kaksi hyvin erilaista hahmoa täysin erilaisella elekielellä, ja Routh lisää vielä omaansa joukkoon. Teräsmies on surumielinen, koska palattuaan avaruudesta hän tuntee itsensä entistä yksinäisemmäksi. Viimeiset Kryptonilaiset kuolivat Yksinäisyyden Linnakkeessa, ja muita ei enään ole. Teräsmiehen harteilla on maapallon suojeleminen, ja palattuaan on planeetta entistä huonommassa jamassa. Teräsmiehen kuunnellessa ihmisten ongelmia ja kärsimyksiä ympäri maailmaa, hän muistaa taas sen yhden hetken, jolloin hän ei voinut pelastaa isäänsä. Routhin Teräsmiehessä on surua, mutta se ei ole ikinä angstia joka tekisi hänestä pelkän geneerisen mököttäjän.

Jotenkin tuntuu että olen unohtanut jonkun. Ah, totta. Lex Luthor. Kevin Spacey. Okei, ollaan nopeita. En välitä tuhlata aikaa liikaa Spaceyn kehumiseen, mutta totuus on kohdattava; Kevin Spacey on todella, todella hyvä Lex Luthor, hän tuntuu uhkaavalta, hän ei ole tylsä bisnespamppu vaan bonafide superkonna (kuten mielenkiintoinen versio Luthorista pitääkin olla) ja hän emuloi juuri tarpeeksi Gene Hackmanin alkuperäistä Luthoria ja tämän egoa. Hänellä on elokuvan mieleenjäävimmät linet ja hän toimii hyvänä antiteesinä Teräsmiehelle- jopa suuri loppukliimaksi heijastaa tätä, sillä Luthorin nostattama uusi manner on kuin korruptoitu versio Yksinäisyyden Linnakkeesta. Se siitä.

"Beginning. Middle. End. Facts. Details. Condense. Plot. Tell it."

Ja nyt, kuten tapana on, on vuorossa se mikä pitää Superman Returnsin vain suuruuden reunalla. Superman Returns on tapahtumiltaan suhteellisen tiivis paketti, mutta kun kokonaisuuden kesto on melkein kaksi ja puoli tuntia, on elokuvalla vakavia tahtiongelmia. Eri kohdat ja valinnat tuntuvat venyttävän elokuvan pituutta aivan liikaa, mikä hukuttaa alleen elokuvan loistavimmat hetket, ja saa yleisen narratiivin horjumaan. Paljon kohtauksia oltaisiin voitu leikata pois, jotka eivät tuo elokuvaan mitään, kuten Clarkin Smallville-muistelot jotka eivät edes liity Jonathan Kenttiin jolloin ne voisivat tehdä järkeä. Bryan Singer on myöskin myöntyänyt tämän, ja onkin pohtinut josko elokuva olisi voinut alkaa Teräsmiehen pelastaessa lentokonetta. Kieltämättä, tämä olisi voinut tehdä alusta hieman iskevämmän; suuret yleisöt tietävät Teräsmiehen taustasta ja syntyperästä ja tarpeeksi, ja elokuvan aloittaminen Teräshmiehen pelastaessa lentokoneen olisi ollut mahdollisesti ikoninen tapa aloittaa elokuva. Tämän tahditus-ja pituusongelma alkaa todella hankaamaan, kun jokainen setpiece-kohtaus viimeisellä kolmanneksella kestää ikuisuuden. Loppu on myöskin heikon puolella. Taaskaan ei ole kyse siitä mitä käsitellään, vaan kuinka kauan siinä kestää. Matka suuresta finaalista lopun iloiseen tunnelmaan on aivan liian pitkä, ja saa kokonaisuuden tuntumaan epätasaiselta.

Sitten on yksi kohta, joka hieman häiritsee minua. Kun Lex Luthor huijaa Teräsmiehen kryptoniittisäteilyä huokuvalle saarelleen ("krrrrrrryptonite!"), ja Luthor läpsittyään Teristä hetken jättää tämän miestensä runnottavaksi. Tällöin Clark huutaa:

"No! I'm still Superman! I'M STILL SUPERMAN!"

Ja samaan aikaan tajuan mitä tällä haetaan takaa, ja samaan aikaan raavin päätäni. Okei; ehkä pointtina oli se, että "voimat ei tee Teräsmiestä", ja hän koittaa todistaa ettei tarvitse voimiian ollakseen sankari...mutta tilanne missä hän tekee tämän statementin on järjetön, varsinkin kun kolme korstoa (joista yksi on Kal Penn, joten sana "korsto" on suht liberaali termi) alkavat juuri hakata tätä. Kohtaus on selkeästi tarkoitettu todella dramaattiseksi; sankarimme on alhaisimmillaan, iso uhka ei ole kadonnut mihinkään, pahis on voittoisa ja Teräsmies, sankari jonka kaikki tunnistavat- saa pahan ja ruman pieksennän jota on todella vaikea seurata. Mutta kokonaisuus romahtaa valitettavasti kasaan juuri tuon erittäin hämmentävän ja suoraan sanoen tyhmän huudon takia. Bryan Singer ei vain yksinkertaisesti ole kovin ihmeellinen ohjaaja, ja tuo tuntuu juurikin ohjaajan virheeltä. Line olisi voinut toimia samassa kontekstissa eri tavalla, tai eri kohdassa kokonaan- kenties juuri ennen kuin Luthor puukottaa häntä kryptoniittiveitsellä, jolloin se olisi toiminut paremmin vastustuksen ja luonteenlujuuden hetkenä. Nyt se on vain epätoivoisen miehen inttävää huutamista.

Lopputulos

Olen koko tämän tekstin ajan vältellyt ilmiselvää vertausta; mitenkä Superman Returns vertautuu Man of Steeliin? Mielestäni Superman Returns on näistä kahdesta parempi elokuvana kaikin puolin. Molemmat kärsivät tahditusongelmista, mutta Superman Returns sentään muistaa miten Teräsmies toimii hahmona, antaa hahmoille jonkinlaisen tarinakaaren kuljettavaksi ja se ei vello itsesäälissä ja ihmisvihassa koko elokuvan mittaa. Brandon Routh on Teräsmiehenä Henry Cavillia huomattavasti parempi, ja Clark Kenttinä kuka tahansa on parempi kuin Cavill. Molemmat Teräsmies-elokuvat ovat myöskin enemmän tai vähemmän post-9/11 supersankarielokuvia. Man of Steel on TÄYNNÄ aiheen kuvastoa; kaatuvia pilvenpiirtäjiä, lentolaitteita osumassa torneihin ja romahtumassa, tuhkan ja tomun peittämiä ihmisiä ja järjettömät määrät kuolonuhreja; tämä on välikäsi yhdistää Teräsmiehen ja Kenraali Zodin taistelu ja sen tuhot mielentilaan New Yorkin terroristi-iskuista. Tämä on varomatonta ja halpaa. 

Superman Returns ei ikinä ota suoraa kuvallista vertausta tapahtumiin, mutta se on subtekstissä muutaman kohtauksen takana. Teräsmies pelastaa lentokoneellisen ihmisiä, ja laskee koneen turvallisesti alas, ja kun Luthorin juoni alkaa ja maa järkkyy Metropoliksessa, pelastaa Teräsmies ihmisiä ympäri kaupunkia sen alkaessa hiljalleen hajota. Ja tästä näkyyy, miten Man of Steelin ja Superman Returnsin näkemykset Teräsmiehestä ovat hyvin erilaisia. Ja Superman Returnsin on huomattavasti lähempänä sarjakuvien hahmoa joka on syystä ollut maailman suosituin supersankari vuosikymmenien ajan. Superman Returnsia pitää poissa suuruudesta epätasainen käsikirjoitus ja kehno ohjaaja, mutta sen parhaimmat hetket ovat todellakin parhaita hetkiä. Tämä on Teräsmies-elokuvien parhaimmistoa, häviten vain Supermanille ja Superman II:lle. Se osoittaa kunnioitusta näille elokuvilla, mutta uskaltaa myös viedä hahmoja eteenpäin uusiin ulottuvuuksiin, ilman että perinnön painolasti painaisi sitä maahan. Superman Returns ei ole erinoimainen elokuva, mutta kun se on hyvä ja toimii, on se muistutus siitä kuinka hyviä DC:n supersankarielokuvat voivat olla. Superman Returns on suuruuden reunalla.

Atte T

Ps. Erikoisefektien heikkous tai puvun "pukumaisuus" eivät ole oikeaa kritiikkiä elokuvaa kohtaan. Tottakai erikoisefektit ovat kyseenalaisia, elokuva on 12 vuotta vanha! Sama asia vaivaa minua kun porukka naureskelee Supermanin erikoisefekteille ja siteeraa sitä syyksi miksi elokuva ei ole hyvä. 40 vuotta vanhan elokuvan erikoisefektit eivät ole sitä mitä halusit, voi kyynel.