Atte Arvostaa: Isle of Dogs

Ah, Wes Anderson. Elokuvaohjaaja, jonka tyyli on niin selkeästi tunnistettava niin kuvauksesta, dialogista kuin tunnelmastakin, ettei sitä voi vahingossakaan luulla kenenkään muun kuin Andersonin omaksi. 22 vuoden uran aikana Anderson on liukunut alati kohti formalismia, jossa hänen tyylinsä on liikkunut etualalle visuaalisuudessa; hänen elokuvansa eivät aina tapahdu ihan meidän maailmassamme. Hänen tyylinsä sopii myös täydellisesti animaatioon, kuten Fantastic Mr. Fox osoitti. Ja nyt hän jatkaa animaation polulla uuden elokuvansa muodossa:

Isle of Dogs

Elokuva: Dystopisessa Japanissa, Megasaki Cityn koirakanta on kasvanut liian suureksi ja sairaita koiria on kaikkialla. Pormestari Kobayashi (Kunichi Nomura) antaa käskyn, ja kaikki koirat kaupungista siirretään suurelle Roskasaarelle- nyt nimeltään Koirien Saari. Kuusi kuukautta myöhemmin, nuori Atari Kobayashi (Koyu Rankin) lentää koneella saarelle pelastamaan koiraansa Spotsia (Liev Schraiber).

Tämä elokuva on hyvin Wes Andersonia. Hänen mahdottoman pikkutarkka tyylinsä ja lineaarinen tyylinsä on esillä, samoin tavaramerkki-taianomaisuus. Vaikka tarina on täynnä tunnetta ja sydäntä, ei se kuitenkaan ihan napannut minua mukaansa kuten muut Andersonin elokuvat. Isle of Dogs on upeasti tehty, kaunis ja sydämellinen tarina koirista ja 12- vuotiaasta pojasta, joka ei ihan saavuttanut tavoittelemaansa tunnetta minussa . Ehkä se johtuu siitä, että en ole mikään iso koirien ystävä (kissaihminen), mutta mielestäni Isle of Dogs luotti hieman liikaa katsojien jo olemassaolevaan tunnetasoon koirien kanssa. Ei sillä etteikö tunteellisten välikäsien käyttö olisi tehokasta elokuvassa. Kapisetkin koirat kaikkine takkuineen ja arpineen ovat tarpeen tullen suloisia ja siten saa helposti katsojan empatian puolelleen.

Mukana on melkein kaikki Andersonin luottonimet; Edward Norton, Bill Murray, Bob Balaban, Jeff Goldblum, Harvey Keitel, F. Murray Abraham, ja Tilda Swinton antavat äänensä eri koirille saarella, ja kenenkään ääni paista läpi mitenkään häiritsevästi, kiitos paljolti ohjaajan tyylin jossa tunne ei juurikaan kuulu puheesta. Uudempia nimiä on Bryan Cranston katukoira Chiefin roolissa, joka omalla karkeudellaan eroaa hauskasti Nortonin, Murray, Goldblumin ja Balabanin siististä ja hillitystä puhetavasta, sekä nuori Koyu Rankin innokkaana ja kaikkeen valmiina Atarina. On mukana myös parin lauseen mikrorooleissa Ken Watanabe ja Yoko Ono, mikä onkin hyvä kohta siirtyä tämän kaiken yllä kummittelevaan aiheeseen.

Elokuva sai ennen julkaisuaan paljon huomiota kulttuurillisen appropriaation osalta. Anderson ei varsinaisesti mennyt "valkaisemaan" japanissa tapahtuvaa tarinaa; kaikkia selkeästi japanilaisia hahmoja näyttelee japanilaiset...pienellä ongelmalla. Japania ei olla käännetty suoraan tekstitykseen, paitsi diageettisesti. Eli vain kun joku erikseen kääntää tarinassa me japania ymmärtämättömät tiedämme mistä puhutaan. Mutta kaikki koirat puhuvat englantia. Ymmärrän kyllä Andersonin pointin; koirat ovat meidän päähenkilömme tarinassa, ja me näemme asiat myös pitkälti heidän kantiltaan- he eivät ymmärrä ihmisten kieltä, ja näin tämä tiedon puute välittyy katsojalle. Valitettavasti tällä on myös ikävä vaikutus toiseuttaa toisen kielen puhujat; välitön reaktio on odottaa aina että japaninkieliset osuudet loppuvat jotta pääsemme taas "ymmärrettävää" kieltä puhuvien koirien luokse. Ja vaihto-oppilas Tracy (Greta Gerwig) on osa tätä ongelmaa, jossa ainoa Koirien Saaren ulkopuolella mitään aikaansaava henkilöhahmo on englantia puhuva amerikkalainen. Ja kun lähes kaikki positiiviset, sankarilliset hahmot puhuvat englantia ja kaikki "ihmiskunnan huonoja puolia edustavat" puhuvat japania, on tässä hieman ongelmallinen tilanne. Nämä eivät missään nimessä ole pahantahtoisia tai pilkallisia valintoja, ja Andersonin detaljeista näkyy myös selkeä rakkaus ja kunnioitus Japania kohtaan. Tämä valinta dialogissa on vain valitettava ja näkyvä bugi. 

Vaikka koirat eivät ihan vieneet minua mukanaan, ei Isle of Dogs kuitenkaan jättänyt minua kylmäksi. Anderson jatkaa mielenkiintoisesti samoja teemoja mitä hän työsti jo Grand Budabest Hotellissa- yhteiskunnan myötätunnon katoaminen ja "barbarismin" nousu jossa ei osata enään käyttäytä kunnolla kanssaihmisiä- tai tässä tapauksessa koiria- kohtaan. Tarinan mielenkiintoisin osuus tapahtuu Megasaki Cityssa, jossa Tracyn johdolla käydään läpi Pormestari Kobayashin omia motiiveja koirien suhteen, punoen b-juonta joka kertoo poliittisesta korruptiosta, informaation hallinnasta ja erikoisintressien tuottamasta propagandasta. On hieman sääli että koiraosuus ei ihan napannut minusta kiinni kuten toivoin. Siitä huolimatta, on Isle of Dogs näkemisen arvoinen, varsinkin jos todella pidät koirista. Stop-motion animaatio on huikean näköistä ja huolella tehtyä, huumori on Andersonin tapaan kylmää ja usein aika mustaakin ja Alexandre Desplatin musiikki yhdistettynä osuviin lauluosuuksiin tekee kokonaisuudesta kauniin paketin. Isle of Dogs ei noussut Wes Anderson-.suosikkieni joukkoon (Moonrise Kingdom ja Grand Budabest Hotel ovat yhä ykkösenä), mutta se on oiva rakkauskirje koirille ja Japanin saarivaltiolle, kaikkine ongelmineenkin. 

Atte T