Atte Arvostaa: Dragon Age

Tällä kertaa haluaisin puhua minulle hyvin tärkeästä pelisarjasta. Tämä on minulle hyvin rakas aihe, sillä vain tämän pelin äärellä olen saavuttanut samanlaisia eskapismin tasoja kuin J.R.R Tolkienin tai George R.R. Martinin kirjojen parissa. Puhun tietenkin Biowaren loistavasta Dragon Age-sarjasta.

Bioware tunnetaan tietokoneroolipelien tekijänä- Baldur's Gate, joka on tunnetuimpia ja suosituimpia tietokoneropeja koskaan on heidän työtänsä. Firma tunnetaan myös Baldur's Gaten jatko-osista, sekä muista samankaltaisista peleistä joihin kuuluu mm. Newerwinter Nights, Star Wars: Knights of the Old Republic, Jade Empire, Mass Effect-sarja ja tietysti Dragon Age, jota pidetään Baldur's Gaten hengellisenä perijänä.


Dragon Age: Origins- peli joka aloitti kaiken.

Dragon Age: Origins julkaistiin 2009. Sinun hahmosi, jota yleisesti referoidaan nimellä Warden (Suojelia/Vartija) on osa järjestöä nimeltä Grey Wardens, joidenka tehtävä on suojella maailmaa Darkspawn-nimiseltä hirviörodulta. Darkspawnit syntyivät, kun Tevinter-nimisen valtion velhokuninkaat yrittivät mennä paratiisiin jota silloin nimitettiin Kultaiseksi Kaupungiksi. Mutta Maker, maailman luoja, paiskasi heidät ulos ja kirosi heidät Darkspawnien roduksi "And a Blight upon the world." Tausta on oikeasti pidempi ja hienompi mitenkä sen kerron, mutta peli alkaa tällä taustatarinalla. Vuosia maailma on ollut rauhassa kiitos Grey Wardenien tarkkaavaisuuden, mutta uusi Blight (Darkspawn-hyökkäys) on tulossa...

Blood and Gore, oh yeah

And along comes you. Rodusta ja ammatista riippuen, hahmo voi olla haltia, kääpiö tai ihminen Fereldenin valtiosta, ja valita ammatikseen joko soturin, varkaan tai maagin, poikkeuksena että kääpiö ei voi olla maagi. Aika klassista, mutta klassinen on bueno. Myöskin tarjotaan variaatioita hahmon taustaan- maagi tosin on aina Mage's Circle nimisessä paikassa rodusta riippumatta. Ihminen on aatelinen, kääpiö voi olla joko aatelinen tai kerjäläinen ja haltia joko metsähaltia "Dalish" tai kaupunkihaltia, joka asuu haltiaghettossa. On oikeasti hienompaa miltä ehkä kuulostaa.

Kaiken tämän klassisuuden takan on kuitenkin sulavat muutokset perinteisistä fantasiatroupeista. Haltiat ovat ihmisiä heikompia, ja ihmisten orjuuttamia historian aikana, jotka ovat nykyään vapaita, ja asuvat joko karavaaneissa ja kulkevat ympäri maita ja mantuja, tai asuvat ihmisten kanssa kaupungeissa toisen luokan kansalaisina ghetoissa. Kääpiöt ovat vuoriensa sisällä jumittavia, vanhoillisia käsityöneroja, joilla on todella rankka kastisysteemi, joka rajoittaa elämänvalintoja ja avioliittoja. Kääpiö joka poistuu maan alta taivaan päälle on kastiton ja karkotettu.
       Isoin muutos on varmaankin maagin rooli. Taikuudenkäyttäjät ovat aina kunnioitusta ja pelkoa herättäviä hahmoja, mutta Dragon Agen maailmassa (Thedaksessa) maageja kammoksutaan. Kaikki taikuutta omaavat siirretään asumaan Mage's Circleen, jossa he voivat oppia hallitsemaan taitojaan turvassa, mutta Templar Order, uskonnollinen ritarijärjestö, pitää huolen etteivät maagit sekoa tai joudu unimaailman demonien riivaamiksi. Pelien kantava teema on maagien kohtelu, ja heidän vapauksiensa rajoittaminen ja siihen liittyvät moraaliset dilemmat.

Mutta palataanpa Wardeniin. Warden on yksi näistä kombinaatioista, ja saakin kattavan taustatarinan elämästään ja intro-osuuden, jonka aikana voi hallita pelin idean ja joka johtaa siihen, että hahmosi liittyy Grey Warden-järjestöön, oli syynä sitten selviytyminen, rikollinen tausta tai pelastetun kiitollisuus. Grey Warden-pomo Duncanin kanssa matkataan Ostagarin linnoitukseen, missä Fereldenin nuori kuningas aikoo kohdata Darkspawn-armeijat. Needlessly to say, all goes to hell.

Kuningas ei kuvassa

Sen ihmeemmin pilaamatta tarinaa niiltä jotka eivät sitä ole vielä kokeneet, Warden joutuu kokoamaan liittolaisia ympärilleen uudestaan. Mukanaan hänellä on Alistair, kokeneempi Grey Warden ja armoton huumorimies sekä erämaassa asunut maagi "apostate" Morrigan. Myöhemmin hän saa lisää kavereita ympärillensä, kuten yrmeän ja oudon Stenin- qunari-soturin kaukaa pohjoisesta, Lelianan- bardin Orlaisin sivistysvaltiosta jolla oli diviini näky wardenista sekä monia, monia muita. Näistä tovereista voi toki kävellä ohi tai tappaa jos siltä tuntuu. Joka kerta kun lähdet liikkeelle, mukaasi mahtuu aina kolme kaveria. Ilman lisähahmoja, valittavana on kolme soturia, kaksi maagia, kaksi varasta ja koira. Kyllä, koira.

Alkaa matka pitkin Fereldeniä. Liittolaisia kerätään niin haltioiden, kääpiöiden, velhojen kuin aatelinkin keskuudesta, mutta kapuloita on rattaissa ja sivujuonia riittää-mikä on hyvä asia Dragon Agen tasoisessa pelissä. Sivujuonetkin tuntuvat tärkeiltä, ja kaikkia ei saa automaattisesti-peli rohkaisee puhumaan ja tutkimaan asioita itse. Vaikka eph:oita riittää, ovat kaikki täysin itsenäisiä hahmoja, joista on helppo välittää, vihata ja ne tuntevat oikeilta. Ääninäyttelytyö on hyvää, joskin välillä tuntuu että samoja ääniä kierrätetään. Kahta täysin samanlaista hahmoa et löydä. Jotkut hahmot ovat vähän hönöjä, ja tietyt tunnistaa mailin päästä pahiksiksi (Köhloghainköh) ja jotkut ovat suorastaan raivostuttavia ärsyttävyydessään-mikä on hahmosta vaihdellen joko mahtavaa kirjoittamista tai keskinkertainen sellaista.

Redcliffen kaunis kaupunki

Peli on mahtava. Pelaaminen on sujuvaa, tappelut haastavia mutta taktisesti kontrolloitavia ja haasteet erillaisia. Toki pelin aikana tapetaan aivan naurettavat läjät Darkspawneja, mutta miekkaan kaatuu myös ihmissusia, demoneita, hulluja kultisteja sekä poliittisia vihollisia. Fereldenin sisällissodassa ja Grey Warden-järjestössä on paljon samanlaisuuksia George R.R. Martinin Tulen ja Jään laulu-kirjasarjassa olevan sisällissodan ja Yövartio-järjestön kanssa. Nämä teemat eivät näy yhtä vahvasti Dragon Age II-pelissä, mikä oli ikävää. Maailma on myöskin synkkä. Maagit ovat kykyjensä kiroamia ja pakotettuna asumaan eristettyinä, Makerin kirkko Chantry alistaa ei-uskovaisia ja onkin takana maagien vangitsemisessa, haltiat inhoavat ihmisiä ja ihmiset pitävät haltioita juoppoina, riitapukareina varkaina. Pelin värimaailma on ruskean realistinen, ja varjot ovat syviä.

Mutta vaikka maailma on synkkä, on pelissä huumoria. Paras esimerkki lienee ryhmän sisäiset keskustelut. Toverit keskustelevat, kyselevät toisiltaan ja välillä riitelevät-and it is glorious. Kun samaan ryhmään laitetaan pirteä ja hurskas Maker-uskovainen, outoa Qun-filosofiaa seuraava "barbaari" kaukaa ja salamurhaaja-haltia-naistennaurattaja, on keskustelu kuulemisen arvoista. Myös tovereiden kommentit tapahtumiin maailmassa, uusiin hahmoihin ja pelaajan valintoihin vaihtelevat synkästä hauskaan hyvinkin pian. Huumoripuolen vaikuttajina näkyy Princess Bride, Monty Python ja Tyrion Lannister-tyylinen huumori and again, it is fucking glorious.

Peliin on tarjolla myös pieni litanja lisämateriaalia, kuten Golem of Honnleath, Warden's Keep, sydäntäriipivät Witch Hunt ja Return to Ostagar, Leliana's Song sekä laajempi lisäri Dragon Age: Awakening, jossa Warden siivoaa jälkiä pelin jälkeen, ja kohtaa jotain todella outoa. Awakening tarjoaa enemmän pelitunteja kuin muut DLC:t yhteensä, mutta on aika laimea verrattuna peruspeliin. Se tosin esittelee maagi Andersin, joka on tärkeä hahmo Dragon Age II-pelissä.... 

Kaiken kaikkiaan, peli johdattaa matalista oloista tai hienoista kartanoista kulkemaan hylkiöinä, keräämään eri kansojen luottamuksen omien kykyjesi kautta ja lopulta kohtaamaan vihollisesi taistelussa jota voisin kutsua yhdeksi eeppisimmistä taisteluista koskaan tietokoneen ruudulla. Se on kurjaa, se on rankkaa, se on hauskaa, se on haastaava ja se on palkitsevaa- eli siis millainen kunnon videoroolipelin pitääkin olla.

Dragon Age II- peli joka tuli liian nopeasti.

Kun kuulin että Dragon Age: Origins saa jatkoa, olin hyvin innostunut. Ensimmäinen peli oli loistava, ja odotin paljoa. Kun näin ensimmäisen trailerin, olin seota. Sarvipäinen albiino-qunari kahdella aseella teurastamassa vartijoita, kunnes parrakas ihmossoturi-ei, maagi! Tyyliikkäimmän näköinen maagi ikinä taistelee qunarin kanssa, ja lopulta voittaa. Se video oli Awesomea purkkimuodossa.

Pelissä oli itsessään tehty aika isoja muutoksia. Enään ei ollut kolmea rotua josta valita, vaan hahmosi on Hawke-niminen ihminen joka pakenee Blightia joka tuhoaa maata- samaa, jota Warden taistelee vastaan. Hahmosta saa valita ammatin ja sukupuolen. Myöskin peli on paljon nopeampi, kirkkaampi, teräväkulmaisempi ja koko maailma on designattu uudestaan. Haltiat eivät ole vain suippokorvaisia ihmisiä, vaan mallinnettu paljon hennommiksi varreltaan ja kasvoiltaan, noh, animeksi. Qunarit, jolla on tässä pelissä isompi osa, ovat harmaa-ihoisia sarvipäitä-tosin qunareilla piti olla Originssa jo sarvet, mutta niistä luovuttiin koska ne olisivat kypärien tiellä. Myöskin velhojen tapa taistella on paljon dynaamisempi ja action-henkisempää. Jo alusta on selvää, että peli tulee olemaan HYVIN erillainen edelliseen verrattuna.

Verinen lohikäärme jonka siipien alla ihmishahmoja ja äijin velho ikinä-badass.

Kun peli alkaa, on pian selvää mihinkä pelissä on panostettu eniten-nimittäin tarinaan. Kaksi hämyistä hahmoa raahaa kääpiötä pimeässä käytävässä, ja lopulta paiskaavat tämän tuoliin istumaan. Kääpiö-Varric- vitsailee välittömästi palvelun tasosta, kun sotilasnainen- Cassandra- alkaa kuulustelemaan kuulua tarinaniskijää, sillä tämä tunsi "championin" ennen kuin tämä edes tuli maineeseensa. Kyseessä on Varricin ystävä, Hawke. Hawke pakenee äitinsä, veljensä/siskonsa sekä Ostagarissa taistelleen sotilaan kanssa pois Fereldenistä noidan avustuksella, ja päätyvät Hawken äidin vanhaan kotikaupunkiin Kirkwalliin, kahleiden kaupunkiin. Ferelden on jäänyt taakse, tämä on Free Marches. Parin konnankoukun jälkeen pakolaiset pääsevät asumaan Kirkwalliin enonsa luokse.

Originissa tiesit hyvin pian pääjuonen idean. DaII:ssa peli jakautuu selkeästi kolmeen jaksoon, jotka muodustuvat jokaisen tarinakaaren pääjuonen huipentumisesta. Aluksi Hawken sisarukset haluavat päästä pois slummeista ja yrittävät päästä töihin Bartrand-nimisen kääpiön tutkimusretkeen maan alle. Bartrand kieltäytyy, mutta hänen charmikas veljensä Varric (kyllä, sama) lupaa auttaa heitä jos he auttavat häntä. Toisessa osassa on ongelmat kaupunkiin haaksirikkoutuneet ja turvapaikan saaneeiden qunarien kanssa ovat nousemassa Chantryn sekopäiden alkaessa ärsyttämään ateisti-filosofi-soturijättiläisiä. Kolmannessa osassa yritetään auttaa selvittämään riitaa maagien ja templarien välillä.

Tarina on paljon maanläheisempi ja persoonallisempi kuin Origins. Ongelmat nousevat perheen sisältä, kaupungin johtohenkilöiden ongelmista, uskonnollisista skismoista ja vapaudesta. Hawke uhraa henkeänsä niin Templareiden, Maagien, Qunarien kuin ystäviensäkkin puolesta tehdäksensä Kirkwallista turvallisemman paikan elää-jos ei muille, niin ainakin perheelle. Perheen merkitys ja suhteet siihen ovat hyvin tärkeitä pelissä. Originissa on vaakalaudalla maailman kohtalo. DaII:ssa vaakalaudalla on....noh, ainakin Hawken tulevaisuus aluksi. Monessa otteessa on selvää, että Hawkella on oma osuutensa tulevissa ISOISSA tapahtumissa, mistä tiputellaan vinkkejä pitkin peliä.


Pelin toiseksi vahvin puoli on tosin sen hahmot. Kuten Warden, Hawke ei ole yksin. Sisaruksensa lisäksi hänellä on mukanaan mm. "kauppiasruhtinas" ja tarinaniskijäkääpiö Varric, apostaattiparantaja Anders, Fereldenistä mukaan raahattu Aveline-soturi, merirosvolady Isabela sekä taikuuteen ikävästi suhtautuva Fenris-haltia. Jos Originissa oli hyviä hahmoja, DaII:ssa hahmot ovat samalla tasolla, mutta niihin keskitytään paljon enemmän. Kaikilla hahmoilla on persoonalliset, monen vuoden aikana kehittyvät luonteet ja tavoitteet, ja niihin keskitytään vahvasti. Ja aina nämä tarinat eivät pääty onnellisesti, ja kaikki eivät saa haluamaansa. Se tuo realismia ja synkkyyttä tarinaan. Pelin sijoittuessa ajanjaksollisesti useiden vuosien pituiselle ajalle, ovat ihmissuhteiden kehittymiset realistisia ja tuntuvat oikeasti rakkaudelta, kun Originissa, joka tapahtuu vajaan vuoden sisällä.

Oh, and believe me, this game is DARK. Origins oli synkkä, väkivaltainen ja aiheiltaan ahdistava mutta HO BOY DaII on synkkä. Sarjamurhaajia, orjuutta, rasismia synkimmillään ja kaupunki on paheiden pesä. Myös ryhmäsi jäsenet kuuluvat samaan kategoriaan. Fenris on hyvin traumaattisen nuoruuden ja orjuuden lapsi, Isabela ajattelee lähinnä itseään, Anders on viittä vaille valmis terroristiksi ja Merril- voi hyvä luoja, Merril.
Uskonnollisia skismoja Chantryn ja qunarien Qun-filosofian välillä. Millainen on qunari? Pelottavan fanaattisia ateisti-filosofeja, jotka seuraavat filosofiaa jonka mukaan kaikilla on paikkansa, josta ei lipsuta ja jonka alla kaikki ovat tasa-arvoisia- ja jotka leikkaavat maagiensa kielet ja ompelevat huulet kiinni. Ja pahinta on, että nämä sarvipäät ovat usein oikeassa, ja osan ajasta heidän logiikkansa on toimivaa. Chantry? Pelottavan fanaattisia Maker-jumalan palvelijoita, jotka sulkevat maagit torneihin ja estävät näitä tapaamasta koskaan perheitään, ja tottelemattomuudesta rangaistaan lobotoimalla. Kumpi on oikeassa? I DONT FRIGGIN KNOW. Kaiken tämän grimdarkin keskellä on Hawke, ja pelko oman perheen selviytymisestä.

Hawke ja sen sisko Bethany 

Mutta ho boy, onpa tämä myös hauskaa! Kun hahmokehitys on niin hyvä kuin tässä, löytyy sieltä loistavia ryhmäkeskusteluita, huudahduksia ja OH MY GOD Varric. Varric on varmasti Biowaren hahmoista loppuunmietityin, suosituin ja hauskin. Varric pelastaa Hawken pahoista tilanteista puhumalla, Varric aukoo päätään kaikille, ja löytää synkkää huumoria jopa dramaattisista tilanteista. Toki tämä on isolta osalta vain henkilökohtaisen surun piilottelua, mutta on se silti hauskaa. Myös reaktiot erittäin jäykkien ja huumorintajuttomien hahmojen ja vitsiniekkojen välillä on hauskaa, ja tässäkin tapahtuu muutosta. Loppua kohden vitsit vähenevät, ja huumoriveikon osaksi tulee sanoa, että kaikki kyllä päättyy hyvin, tämähän on sankaritarina.

Mutta pelin oikeat ongelmat alkavat kun alat pelaamaan. Jos pidit Originista, ja olet pelannut Baldur's Gatea tai muita Biowaren ropeja, tämä tuntuu todella oudolta. Realistisen miekkailun sijaan meillä on japanilaisten rpg:iden ja tappelupelien henkisiä hyppyjä, miekat (joita on kasvatettu edellisestä pelistä ainakin metrillä) heiluvat yhdellä kädellä hetkessä ja kahdella toisessa. Varasluokan juju ei ole enään taktisesti asemoida itseäsi vastustajan sivustaan, vaan voit teleportata sinne kaasupommilla (??) tai kadota näkyvistä ilman erillistä syytä. Siksi itse pidänkin maagin hahmoluokasta eniten, sillä sitä vain parannettiin näyttämään tyylikkäältä ja tiettyjen loitsujen tehokkuutta tiputettiin. Ja ampujan pelaaminen on edelleen tylsää (+Varric tekee sen paremmin.)
Kaksi pahinta kompastuskiveä ovat kuitenkin nämä:

1. Kierrätettävät luolastot. Okei, Biowarelta loppui aika designata lisää luolia kiitos EA:n, mutta silti. Koko pelissä on NELJÄ (4) erillaista luolaa, joita kierrätetään lähes koko ajan. Olit sitten kaupungin huonoimmalla slummilla tai satamassa, sama samperin varasto joka paikassa. Olit sitten lähivuoren onkaloita tutkimassa tai rannikon luolassa, SE ON SE SAMA LUOLA. Originissa kaikki paikat olivat erillaisia. En muista yhtään identtistä metsää, tai jos oli niin silloin tehtiin selväksi että tämä ON se sama paikka. Tämä tekee hallaa pelin uudelleenpelattamisarvolle, ja tekee siitä samalla tappavan tylsää.

2. Viholliset. Tarinallisesti, viholliset ovat mainioita. On qunari-pettureita, uskis-friikkejä, rosvoja ja pari darkspawniakin. Mutta ne tulevat aalloissa. Kun olet teurastanut ensimmäisen porukan, toinen tulee paikalle- ilmestymällä viereesi. Eivät juokse paikalle, he vain...ilmestyvät. Rikkoo realismia, tekee taktikoinnista melkeiin turhaa, ja monet tappelut venyvät. Originissa tappeluissa oli joko heti ihan sikana sakkia, tai tappelut olivat hankalampia muuten vain. Jos joku tuli taisteluun, niin he juoksivat paikalle vähän matkan päästä, eivät *puf* ilmestyneet paikalle. Toinen on upseerit. Originin upseeri-taso viholliset olivat kovia. Maagit, soturit, varkaat, ne oli kovia kavereita. Tässä, noh, ne kestää paljon ja uh, heiluttaa miekkaa ja jos hyvin käy, lyövät. Soturikomentajan funktio on toimia buff/debuff majakkana muille pahiksille, ja suurimman osan ajasta he eivät edes tee mitään. Heiluttavat miekkaa ja valoefekti tulee. Taikuudenkäyttäjät vievät kuitenkin potin. Originissa maagi oli pelottava. Tulipalloja, pallosalamoita, hidastuksia, ja helvetillinen Curse of Mortality mikä estää parantamasta. Nyt? Perinteinen velhotaktiikka menee näin: 1. Tee suojakupla ympärillesi ja odota että kuplan vaikutus loppuu. 2. Kaukosiirrä itsesi jonnekkin, vaikka metrin päähän, joskus huoneen toiseen päähän. 3. Aloita ylipitkä tehoton loitsu. Jos joku keskeyttää, katso vaihe 1. Joskus harvat velhot tekevät poikkeuksen, mutta näitä todella vähän-ai niin, ja sitten on saarebas, qunarimaagi joka-VOI HYVÄ LUOJA SE TAPPOI KOKO RYHMÄN!!!!!  Voimataso qunarien saarebasten ja Mage's Circlessä koulutettujen ammattimaagien välillä on suoraan sanoen pelottava. Myöskin kaikki näyttävät samalta, varsinkin qunarit. Kaikki ovat täysin samannäköisiä, ei pienintäkään eroa-mikä tekee siiitä hieman oudon tuntuista tapella viittä täysin samannäköistä puolialastonta albiinoa vastaan ja OH wait nyt niitä tuli 10 lisää tyhjyydestä.

Kuvasta uupuu 10m korkeudessa lentävä Fenris

 Mukaan olisi myös tarjolla joitakin DLC:itä kuten Black Emporium, kaksi erillaista varustepakettia sekä hampaitakiristävän haastava mutta palkitseva Legacy sekä vaikeustasoltaan hössö mutta tarinalta hauska ja yllättävä Mark of the Assassin (mukana Felicia Day ja hänen hahmonsa Tallis!)

Kaiken kaikkiaan, Dragon Age II on nautittava sen tarinan takia, ei sen pelimekaniikan vuoksi. Kun pelasin sen ensimmäisen kerran lävitse, en edes huomannut näitä asioita. Kun alat pelaamaan toisen kerran, niin ne alkavat nostamaan rumaa päätään. Nyt pelaan sitä neljättä kertaa Inquisitionia varten, ne tuntuivat suorastaan tuskallisilta. Dragon Age: Origins on läpipelattavuudeltaan moninainen ja yllättävä, Dragon Age II ei enään niin paljoa. Mutta tarina ja hahmot toimivat, mikä nostaa toivoa tulevaisuutta ajatellen. David Gaider ja kumppanit ovat hyviä tarinaniskijöitä, nyt laittakaa vain ne peliteknilliset asiat kuntoon.

Dragon Age: The Inquisition- peli jota olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa.

Tämä ei ole edes pihalla vielä, mutta voi hyvä elämä että se näyttää hyvältä. Dragon Age: the Inquisition on ollut tekeillä kauan, ja sen hypetys on noussut nykytilaansa viimeisen vuoden sisällä. Se julkaistaan Lokakuussa, ja en voisi olla innostuneempi. Tekijät ovat tehneet selväksi että he oppivat virheistään DaII:sen parissa, ja se näkyy pätkistä mitä meille on annettu. Taistelut ovat realistisempia, kuvakulma taktisempi ja tunnelma muistuttaa enemmän Origins-fiilistä. Mutta monet hyvät asiat on otettu DaII:sta, kuten maagien dynaamisempi esiintyminen, qunarien redesign (haltiat suunniteltiin taas uudestaan-enemmän Tolkien, vähemmän Avatar) ja VARRIC. Hahmot vaikuttavat hienoilta, juoni miellyttävän eeppiseltä, sankari oikeasti sankarilta ja pelin avoimuus, uudet viholliset ja uusi pelimoottori tuo uuden tuulahduksen ehkä vähän jo tunkkaiseen peliin. Musiikista vastaava Inon Zur on pihalla, ja tilalla on Trevor Morris. Inon Zurin musiikit olivat olennainen asia tunnelmanluonnissa Originissa, mutta DaII:ssa musiikit olivat vähän remixin tai keskeneräisen oloisia. Uusi muusikko tuo maistiaisten mukaan uuden vivahteen pelin maailmaan, mikä vaikuttaa hyvältä. David Gaider ja kumppanit on yhä mukana, ja heidän tarinansa laatu ei ole huonontunut pelien myötä- kenties Dragon Age: Inquisition on Dragon Age- pelisarjan Kuninkaan Paluu eikä Iron Man 3.

VOI HYVÄ LUOJA toi on hieno lohikäärme

Tarinasta ei tietenkään ole vielä paljastettu paljoa, mutta vahva perustuntuma on kasassa. Sinä olet Inkvisiittori, haltia,ihminen, kääpiö tai-wait for it- qunari! Ensimmäistä kertaa sarvipäät pääsevät päähahmon pallille, ja ensimmäinen hahmoni on varmasti qunari. Sisällissodan raivotessa Thedaksessa, outo kataklysmi avaa repeämiä taivaalle jotka johtavat suoraan Fadeen, unimaailmaan jossa demonit (ja luojajumala Maker) asuvat. Hajonnut Seekers of the Truth-järjestön asianainen Cassandra-jep,sama-löytää inkvisiittorin räjähdysalueella, mikä tappoi tuhansia mutta Inkvisiittori jäi vaille naarmuja. Pian tämän jälkeen (oletetusti) alat keräämään ympärillesi neutraalia faktiota nimeltä Inkvisitio, jonka tarkoitus aikoinaan oli pitää yllä rauhaa ja järjestystä. Loppu, kuten tapana on sanoa, on pelituntien takana odottava ihana palkinto. Paljastetuissa hahmoissa on mm. Varric- vanha tuttu DaII:sta, Iron Bull-qunarisoturi joka rikkoo jokaisen qunaristereotypian täysin ollessa viinaanmenevä riehuja sekä Vivienne "Madam le Fer"-maagi ja Senior Enchanter ranskan Orlaisin sivistysvaltiosta, ja ensimmäinen tummaihoinen hahmo pelissä (Isabela oli latino). Hahmot vaikuttavat yhdistelmältä kiistan molempia puolia ja neutraaleja, jotka haluavat vain rauhan maailmaan.

"Whatever we were before...we are now-the Inquisition."

En malta odottaa Lokakuuta, ja taas iloa astua Thedasin maailmaan uudestaan.


Atte T





   

Tampere Kuplii 2014

Tervehdys teille kaikille. Viime viikonloppuna oli Tampereella vuosittainen sarjakuvafestivaalitapahtuma Tampere Kuplii. Mahtava viikonloppu takana, jonka aikana muistin taas miksi Tampere Kuplii on suomen parhaimpia tapahtumia. Olin lauantain cosplayaamassa Marvel- ryhmäcosplay porukassa jonka pistin pystyyn monien avulla, ja joita ilman olisi viikonloppu ollut köyhempi. Varsinaisia valokuvia photoshootista odotan vielä, ja niitä varmaan ilmestyy enemmän tuonne Overweight Cosplayer-puolelle.  Tässä sen sijaan puhelen vähän lyhyesti viikonlopustani. Olin tosiaan pukeutunut Marvelin Doctor Doom-hahmoksi, ja haarniskan kanssa sattui aina välillä sitä sun tätä:

Lauantaina menin jännittyneenä odottamaan Siperianaukiolle odottamaan paikalle saapuvia ryhmäläisiä. Avustava johtaja Jemina (aka Agent of Asgard-Loki) ilmoitti aamulla myöhästyvänsä, ja otin siis porukkaa vastaan yksin. Aluksi saapui Minna eli Jean Grey, ja pian saapuivat loput porukasta (Satu eli Bruce Banner ja Selene eli Musta Kissa) paikalle- jopa pari uutta jäsentä, Thor ja Loki (Hilkka ja Kerttu). Hetken turistuamme porukalla, hajaannuimme kunnes ruoka-aika koittaisi. Tämä tuli kuin kreivin aikaan, sillä haarniskani alkoi lahota. Vetäydyin aluksi Fantasiapeleihin, jossa korjasin aluksi. Pakkausteippi tunnustautui huonoksi avuksi, mutta onneksi tapahtuman vänkäri lainasi jesaria, jolla sain jalkahaarniskat taas toimimaan. Tällöin myös tuurasin kaveriani Fantasiapelien tiskillä, sillä tavara oli auttamatta lopussa.

Sitten koitti päivän jännittävimpiä osuuksia. Yhteinen ruokailu tuntemattomien ihmisten kanssa, eli Jeminan järjestämä American Diner-ruokailu. Kun pääsin yli alkujännityksestä, oli ruokailumme (vaikka ruualla kesti ihan @#¤*& kauan saapua) erittäin mukava kokemus. Siinä pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin, jotka tykkäsivät samoista asioista, ja juttua riitti. Ja kun tuli ilmi että meillä oli taas yhteisiä kavereita partion kautta, oli "pieni maailma" fiilis huipussaan. Sitten koitti Photoshootin aika. En ollut aikaisemmin ollut moisessa, ja se oli kyllä hauskaa. Tässä kohtaa porukkaan liittyi vielä Gambiitti (Niina) ja Emma Frost (??) sekä pikkuveljeni joka oli Deadpool. Kuvaus oli hauskaa! Ammattimaisen hyvä kuvaaja jolla oli ideoita ja mahtava ja heittäytymiskykyinen porukka teki tästäkin mahtavan kokemuksen. Paljon tuli hienoja kuvia, joita voi nähdä Aniki.fi kuvakansiossa tai toisessa blogissani Overweight Cosplayer, kun niitä saadaan.

Lopulta oli vuorossa päivän huipentuma- paneelikeskustelu Marvel-Ryhmäcosplayn synnystä. Kun saavuimme paikalle, oli ilokseni ja hämmästyksekseni sali täynnä- paikalla oli 60 henkeä-kaikkia yhdisti mielenkiinto Marveliin. Innostukseni oli käsinkosketeltavaa. Paneelimme meni fantastisesti. Panelistimme Minna, Jemina, Selina ja Satu olivat fiksuja ja filmaattisia lavalla ja vastasivat niin omiini kuin yleisönkin kysymyksiin innokkaasti ja ammattitaidolla. Oli hankala uskoa että he olivat paneelissa ensimmäistä kertaa. Show oli ns. menestys- vedimme sen päivän saliennätyksen kyseisessä tilassa. Toivottavasti en puhunut itse liikaa, sillä on vähän tapana innostua kun pääsee jutun juureen kiinni. Yleisöllä vaikutti ainakin olevan hauskaa, ja aplodeja jaeltiin niin molemmin puolin!

Kaiken hyvän pitää kuitenkin päättyä. Lauantai-ilta koitti ja niin lähdin kotia kohti, sillä sunnuntai olisi työpäivä.En pitkästytä teitä sen yksityiskohdilla. Sunnuntaina olin 10-17. ajan töissä Fantasiapelien tiskillä. Sen hiljaisen päivän valonpilkut olivat Jeminan, Minnan ja monien muiden visitiit ja jutteluhetket (myös JP Ahonen kävi juttelemassa, koitin olla saamatta nerdgasmia.)

Mitä muuta jäi käteen? Vaikka mitä. Tässä hieman mitä tuli ostettua:

-New 52  the Joker-figuuri sekä New 52 Captain Boomerang. Molemmat pysyvät paketeissaan, sen verran hienoja ovat sielä. Kapteenin puvun laitan päälleni taas Traconissa.

-Sarjiksia! Adventures of Superhero Girl- aivan poskettoman hauskaa ja kanadalaista sarjakuvaa ihan tavallisen supersankarin elämästä. Blacksad- Amarillo taasen on viides osa mestariteosten sarjassa joka on Blacksad. X-Men: Days of Future Past- klassinen sarjakuva joka on tullut luettua, mutta puuttui ikävästi hyllystä. Arkham Unhinged 2 taasen on mukiinmenevä lyhyttarina-antologia Arkham City-pelin maailmasta.

-Vanhoja sarjiksia! Kokoelmiin vähän lisäystä- Salama-sarjakuvalehden numero #3 vuodelta 1972- omistan kyseisestä sarjasta osan 1. Sitä ilmestyi suomessa huimat 7 numeroa, ja otin asiakseni kerätän koko sarjan. Mukaan sattui myös hauska kuriositeetti suomalaisen Marvel-sarjakuvan historiasta- nimittän "piraatti" Kostajat nro 2- lehti vuodelta 1974- lehti julkaistiin ilman lupia, ja laatu on valokopio-laatua. Sarjaa ehti tulla 5 numeroa, aikamoinen keräilyharvinaisuus siis! Sekä Taru Sormusten Herrasta-sarjakuvat 1-3 vuosilta 1979-81. Tolkien-hullulle pakkohankinta- tarina ei ikinä pääse Helmin Syvänteen taistelua pidemmälle.

Tällainen oli tämän kaverin kuplii. Ensi vuonna uudestaan, ja toivottavasti samalla ryhmällä! Suunnittelen jo uutta pukua, jonka aion kuitenkin pitää salassa siihen asti. Se on oleva massiivinen.

"Olen kivet ikuisuuden rannalla. Te tulette minuun ja hajoatte kuni aallot!"

Marvel Comics-mistä aloitan?

Viimeisin blogipostaukseni käsitteli DC:n sarjakuvia, ja mistä kannattaisi aloittaa lukeminen. Nyt on vuorossa se toinen iso kustantaja, nimittäin Marvel. Marvel Studiosin elokuvat kuten Iron Man, Thor ja Kostajat ovat avanneet supersankarimaailman isolle yleisölle ihan uudella tavalla. Jos haluat tutustua genreen myös sen alkuperäisessä formaatissa, tässä on hyviä vinkkejä aloitukseen:

Kapteeni Amerikka

Ah, Kapteeni Amerikka. The Patriotic Superhero. Kapu on aika mielenkiintoinen hahmo. Ulkoisen olemuksen perusteella tule mieleen mikään mielenkiintoisin supersankari. Kapteenin seikkailut ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta maanläheisiä ja hyvin eeppisiä.

-Kapteeni Amerikan Kuolema. Tekijöinä Ed Brubaker ja Steve Epting.  Nimestä voisi päätellä tämän olevan kehno tapa aloittaa Kapuun tutustuminen, mutta pinnan alla on enemmän. Alussa olevan kattavan selostuksen jälkeen on lukijalle tiedossa, että Kapteeni Amerikkaa syytetään maanpetoksesta. Mutta sitten kaikki menee pieleen.  Brubaker on loistava kirjoittaja, ja tarina on hyvin pulp-henkinen seikkailu. Steve Eptingin taide on teemaan sopivan realistista ja tuo Kapteenin tarinaan tiettyä kulta-ajan kauneutta. Tarina jatkuu Kapteeni Amerikka-Mies joka osti Amerikan-kirjassa jonka lukemista suosittelen.

Rautamies

Rautamies on varmaankin tällä hetkellä maailman suosituimpia supersankareita. Miehellä ei ole supervoimia, eikä ole kovin vahva eikä taitava taistelija, mutta kun superälyyn lisätään voittamaton taisteluhaarniska ja lähes loputtomat varat, on Rautamies maailman mahtavimpia sankareita.

-Extremis.  Tekijöinä Warren Ellis ja Adi Granov. Unohda kaikki mitä aiheesta sanottiin Iron Man 3-elokuvassa, ja unohda muutenkin kyseinen elokuva, jos voit. Maailma ei tiedä, että Tony Stark on Rautamies. Tarina alkaa, kun nerokkaan keksijän tehtyä itsemurhan.  Extremis, käänteentekevä keksintö joka kiihdyttää aivon osia jotka korjaavat kudoksia sekä antaa yli-inhimillisiä voimia. Kun ainoa elävä koeyksilö lähtee riehumaan, joutuu Rautamies koetukseen. Paljonko hän voi tehdä piilossa puvunsa takana? Extremis on ikään kuin ”uusi alku” Rautamies-sarjakuville. Tarina on hyvä ja helposti lähestyttävä, ja Adi Granov on erittäin hyvä taiteilija ja hänen tietokone-taiteensa on kaunista seurattavaa. Adi Granov oli myös Iron Man (2008) elokuvan konseptitaiteilijoita, joten tyyli näyttää tutulta.

Hämähäkkimies

Allekirjoittaneen suosikkisankari. Vanha seittisinko on ollut neljässä elokuvassa tätä kirjoittaessa, ja uusi on kulman takana, ja on ainoa jolla on oma lehti suomessakin.  Suomessa lehteä on tullut jo iät ja ajat, ja toivon mukaan tulee vielä tulevaisuudessakin. Aina hyvä tapa aloittaa on ostaa uusi lehti, ja odottaa seuraavaa. Jos ei tuo vaihtoehto kiinnosta...:

-Marvel Knights Spider-Man vol.1. Tekijäinä Mark Millar ja Terry Dodson. Julkaistu myös suomessa yksittäislehtinä. Tarina alkaa, kun Vihreä Menninkäinen yrittää (jälleen) räjäyttää Hämiksen kappaleiksi.  Kun sekopää on taas sellissään, alkaa kuitenkin varsinaisesti tapahtua. May-täti katoaa. Ei vinkkejä tekijästä, mutta vain yksi tietää Hämähäkkimiehen todellisen henkilöllisyyden ja voisi tehdä jotain tuollaista-mutta Menninkäinen on vankilassa? Alkaa tapahtumien sarja, jossa Hämis pistää parastaan peliin ja isketään kovaa maahan.  Mark Millar ei aina iske näin lähelle maalia. Klassisen tarinan ainekset yhdistettynä synkempään maailmankuvaan. Terry Dodson piirtää kauniiden naisten lisäksi erittäin rujoja taisteluita ja mahtavan psykoottisen Menninkäisen. Ehdoton hankinta kaikille seittisingon faneille.

-Spiderman-Blue on taas hyvin erillainen tarina. Jeph Loebin ja Tim Sale ovat miehet monen suosikkitarinani takaa, kuten tämän.  Gwen Stacy, Peter Parkerin tosirakkaus, Vihreän Menninkäisen julmasti surmaama. Vaikka tapahtumasta on vuosia, painaa se yhä Peteriä.  Kasettinauhalla Parker muistelee suhteensa alkua Gwenin kanssa, ja miten Mary Jane liittyy siihen. Tämä ei ole kuitenkaan vain romantiikkaa. Joku vapauttaa Hämiksen vihollisia vuoron perään ja usuttaa ne kuten eläimet hänen kimppuunsa.  Spider-Man-Blue on kuitenkin erittäin koskettava tarina rakkauden synnystä ja ystävyydestä. Gwen on monille Hämisfaneille erittäin tärkeä hahmo, jonka muisto ja kuolema muuttivat niin Hämistä ja nostivat Menninkäisen vihollisena ykköskastiin. Jeph Loeb on hyvä kirjoittaja ja Tim Salen taide on kaunista ja taidokasta. Loistava, aikuisempaan makuun suunnattu tarina.

Thor

Vanha ukkosenjumala.  Thor on voimasuhteessa Marvelin Teräsmies. Harva kuolevainen pärjää jumalalle taistelussa.  Kyseisen jumalan veli Loki on varmaan suosituin superrikollinen Jokerin jälkeen tällä hetkellä. Sarjakuvien Loki tosin eriää elokuvista jossakin määrin.

-Mighty Thor tekijöinä J. Michaels Straczynski ja Oliver Coipiel. Ragnarök oli tapahtunut. Jumalat olivat kuolleet, minkä takija ukkosenjumala ei osallistunut supersankareiden sisällissotaan (lisää tulossa). Nyt kuitenkin Thor on palannut. Asgardin jumalat nukkuvat, ihmisten sisällä. Asgardin kuninkaana on Thorin löydettävä heidät: Kaunis Sif, Heimdall, urhea  Soturikolmikko sekä tietysti käärme puutarhassa, Loki. Mutta maailma on muuttunut-supersankarointi ei ole enään helppoa. Straczynski oli mukana tekemässä Thor-elokuvaa ja se näkyy. Mighty Thor on sarjan ensimmäinen osa, jota kannattaa jatkaa. Oliver Coipielin Thor on hyvä piirtäjä Thorille-eeppisiä jumalia ja pilvien seassa olevia linnoja on ilo katsella tämän miehen kynästä. Näiltä sivuilta on myös tullut kuuluisa Fem!Loki eli nais-Loki.

Vielä tässä kohtaa Tonysta oli tämä hyvä idea. 

Kostajat

”...Ja sitten koitti päivä, päivä jollaista ei oltu ennen nähty, jolloin maailman mahtavimmat sankarit yhdistivät voimansa yhteistä uhkaa vastaan. Sinä päivänä syntyivät Kostajat, taistelemaan uhkia vastaan joita yksikään sankari ei voisi yksin voittaa.”

-Ylivertaiset tekijöinä Mark Millar ja Bryan Hitch. Kostajat Ultimate Marvel-jatkumossa.  Hallituksen rahoittamassa ryhmässä taistelevat Jättiläinen, Kimalainen, Rautamies ja jäästä sulatettu Kapteeni Amerikka. He kohtaavat Hulkin, Chitaur-alieneita ja sisäisiä ongelmia. Thor on maailmankuulu anarkisti ja laajalti uskotaan että hän on joko hullu tai Jeesuksen toinen tuleminen. Tarina on hyvin samanlainen kuin Kostajat-elokuvassa, ja hahmojen luonteet/ulkonäkö on lainattu täältä. Millarin teksti on hyvää, ja Hitch piirtää lähes inhorealistista supersankarisarjista.

-Civil War. Tekijöinä taas Mark Millar, mutta piirtäjänä Steve McNiven. Yksi kaikkien aikojen tärkeimpiä tarinoita Kostajista. Kun supersankari Vauhtipallo jahtaa superkonna Nitroa takaa, on lopputuloksena räjähdys, joka tappaa Stamfordin lähiössää 600 ihmistä, joista useimmat lapsia. Kun hallitus vaatii sankareita rekistöröitymään hallituksen kirjoihin ja tekevän töitä heille, jakautuvat sankarit kahteen leiriin. Rautamies, jonka todellisen henkilöllisyyden tietävät kaikki, johtaa pro-registeration porukkaa ja Kapteeni Amerikka taasen vastustajia. Perheet hajoavat ja ystävyydet murtuvat.  Kuka hyötyy siitä, kun sankarit hakkaavat toisiaan pataluhaksi? Civil War on yksi parhaimpia tarinoita koskaan. Kapteeni Amerikasta avautuu uusia puolia, ja Rautamies oli noiden tarinoiden ilmestymisvuonna maailman pahimpia pahiksia joidenkin mielestä. Vieläkin on ihmisiä, jotka kiistelevät siitä, kumpi oli oikeassa. Tämä sarjakuva muutti tapani ajatella Kapteeni Amerikasta.

Ryhmä-X

Atomin lapset. Suojelevat maailmaa joka vihaa ja pelkäävät heitä. Elokuvateatterissa nykyään erittäin suosittuja ja elokuvat ovat paranemaan päin. Ryhmä-X:n lehteä tuli suomessakin vielä viime vuonna, mutta lehti lopetettiin valitettavasti.

-Days of Future Past. Legendaariset Chris Claremont ja John Byrne. Klassinen tarina, joka on hyvä aloitustarina kaikille (nimimerkillä minun eka) . En voi liikaa painottaa tämän tarinan parhautta. Vuonna 2013(heheh) mutantit on joko vangittu keskitysleireille tai tapettu Vahtien toimesta. Ainoa tapa pelastaa tulevaisuus on menneisyydessä. On aika palata vuoteen 1980. Claremont ja Byrne ovat kultainen parivaljakko Ryhmä-X:än parissa, joita ei voi voittaa. Klassinen tarina kannattaa lukea ennen uuden elokuvan tuloa teattereihin.

Jos tähän ei tule viittausta elokuvassa, huudan.

-Dark Phoenix Saga. Samat tekijät kuin yllä. Toinen klassinen tarina. Jean Greyn lankeaminen ja Feeniksin synty. Erittäin tunnettu ja paljon viitattu tarina. Kannattaa lukea, sillä monet tarinat viittaavat tähän tarinakokonaisuuteen.  Parhaimmat tarinat on tehty Ryhmä-X:än osalta 70-80 luvulla, ellei oteta huomiion aivan viimeisimpiä tarinoita.

Ihmeneloset

Alkuperäinen supersankariperhe. Herra Fantastinen, Näkymätön Nainen, Möykky ja Liekki ovat maailman suojeliat kosmisilta uhilta, hirviöiltä maan alta ja Latverian diktaattorilta Tohtori Doomilta.

-Ultimate Fantastic Four tekijänä mm. Brian Michael Bendis ja Adam Kubert.  Ultimate-jatkumon Ihmeneloset ovat huomattavasti nuorempia kuin normaalijatkumon vastineensa. Kaukosiirto-tutkimuksen mentyä pahasti pieleen (kiitos Victor van Dammen) muuttuvat Reed Richards, Susan ja Johnny Storm sekä Benjamin Grimm lopullisesti.  Ympäri maailmaa heräilevät Ihmeneloset ovat kauhuissaan, ja kauhu jatkuu kun hirviö hyökkää maan alta Nykin keskustaan. Hyvin piiretty ja hauska tarina.

-Future Foundation on taas Jonathan Hickmanin ja Steve Eptingin luomus. Johnny Stormin uhrattua itsensä maailman vuoksi, jäädyttävät Ihmeneloset numeronsa ja muuttavat nimensä Future Foundationiksi, suomeksi Ikineuvokset. Johnnyn paikan korvaa-Hämähäkkimies! Scifiseikkailuja niin aika-avaruudessa kuin microuniversumeissa, tapaamisia Epäinhimillisten hovin kanssa ja liittoutumista Tohtori Doomin kanssa. Loistava seikkailu yli aikojen, jonka seuraaminen lehti toisen jälkeen on iloa.

Muut

-House of M. Brian Michael Bendis ja Oliver Coipiel. 2000-luvun isoista tarinoista yksi tärkeimmistä. Niin monet asiat juontavat juurensa tähän.  Mutantti Purppuranoita on seonnut lastensa menettämisen jälkeen. Hänen todellisuutta muokkaavat voimansa ovat räjähdyspisteessä. Jotain on tehtävä-osa haluaa auttaa noitaa, osa haluaa tappaa jotta maailma ei kärsi. Mutta he ovat myöhässä. Tervetuloa M:än maailmaan. Loistava tapa katsoa maailmaa, jossa Mutantit ovat maailman huipulla-miltä näyttää maailma, jossa Magneto hallitsee? Wolverinen näkökulmasta kuvattu tarina on loistava, jonka lukeminen kannattaa. Avengers vs. X-Men, Wolverine and X-Men, Schism, Childrens Crusade-monet tarinat johtuvat siitä, mitä tapahtui M:n maailman jälkeen.

Rogue, Sammakko, Painajainen, Hämähäkkinainen ja Mystikko. Hmm.

-Wolverine by Frank Miller and Chris Claremont. Wolverine-tarina jonka takia Wolverine on niin suosittu-ja syystä. Hyvin tehty tarina, jossa Wolverine lähtee Japaniin etsimään vanhaa rakkauttaan, joka on menossa naimisiin- mutta kaikki ei mene Japanissa tavallisen kaavan mukaan.  Ninjoja, samuraita ja miekkailuja sekä Wolverinea parhaimmillaan. Loistava tarina, joka löytyy myös suomeksi nykyään.

- Avengers: Childrens Crusade. Tekijöinä Allan Heinberg ja Jim Cheung. Nuoret Kostajat Wiccan, Vauhti, Haukansilmä, Hulkkio, Patriootti, Vision ja Stature taistelevat terroristeja vastaan-kunnes Wiccanin voimat ovat räjäyttää koko kaupungin. Kostajat epäilevät että Wiccan on perinyt Purppuranoidan todellisuusvoimat, ja alkavat harkita vaihtoehtoja. Magneton, Purppuranoidan isän, vapautettua Wiccanin Kostajien suojelusta alkaa tapahtumasarja, joka johdattaa teinisankarit Latveriaan ja takaisin, nostaa kuolleet haudoista ja johtaa kuolemaan.

Olisiko ollut sivu nro 12 tai jotain. Eeppistä.

Tarinoita riittää loputtomiin. Daredevil, Defenders, Deadpool, Doctor Strange, Avengers Academy-tarinoita ja sankareita on hyvin paljon, ja kaikki on hyviä. Mikä kiinnostaa? Kysy, niin voin neuvoa varmasti jotain!

  

DC Comics-Mistä aloitan?

Heipä hei.

Viime aikoina on tullut vastaan porukkaa, joita kiinnostaa kovasti joko Marvelin tai DC Comicsin sarjakuvien hahmot. Tämä ei ole mikään ihme, sillä filmiteollisuus on viime vuosina nostanut monien hahmojen suosiota huimasti ja nostanut hahmoja ajan tuhkasta. Elokuvat on kuitenkin nyt nähty- mutta hahmot ja maailma kiinnostaa yhä. Sarjakuvia kuitenkin on niin paljon, että aina ei tiedä mistä aloittaa. Ei hätää, Atte on täällä. Tässä muutamia DC Comicsin sarjakuvia mistä kannattaa aloittaa kun lukinto yllättää:

Teräsmies



Man of Steel oli mainio elokuva, omasta mielestä paras Teräsmiehestä tehty elokuva tähän mennessä. Vain harvat asiat jäivät ärsyttämään lopussa, mutta muuten kyllä pidin kovasti. Teräsmies-sarjakuvia on jostain kumman syystä aivan järkyttävät määrät. Tässä kuitenkin parhaat päältä poimittuna-mistä tykkäät? :

-Superman: Birthright. Mark Waidin kirjoittama nykyaikainen uudelleenkerronta Clark Kentin elämästä ennen Teräsmiestä. Clark vaeltaa ympäri maapalloa, oppien ihmisistä ja elämästä. Man of Steel-on ottanut paljon vaikutteita Clarkin ajasta amerikan rajojen ulkopuolella. Erittäin hyvä, Leinil Yun ja Gerry Alanguilan luovat kaunista taidetta, jota jaksaa seurata luvusta toiseen. Sarjassa tulee myös Teräsmies-tarinoiden vakihahmoja kuten Lois Lane, Perry White ja Lex Luthor, Teräsmiehen arkkivihollinen.

-All-Star Superman taasen on maineikkaan Grant Morrisonin (muistatte hänet Arkham Asylum-arviostani) tulkinta Teräsmiehen lopun ajoista. Luthorin viimeinen pirullinen juoni on onnistunut. Teräsmies tekee kuolemaa. Erittäin hyvä tarina, Grant Morrisonin mestriteoksia. Sisältää paljon klassisia viittauksia Teräsmiehen uraan ja esittelee hyvin laajalti maailmaa missä hän elää. Frank Quitelyn taide on tyylikästä ja futuristista, mutta muistuttaa silti klassisen Teräsmiehen alkua ja taidetta.

Sarjakuvat on lasten juttuja, vai?

Batman

Ah, Batman. Kaikkien lempisupersankari. Batmanista on vaikea olla pitämättä. Yksi vanhimmista Supersankareista, Batmanin sarjakuvat ovat hyvin erillaisia. Tässä kuitenkin minun mielestäni ne kolme sarjakuvaa joilla kannattaa aloittaa. Tämä on aihepiiri josta löytyy monia mielipiteitä.

-Batman: Long Halloween. Löytyy myös suomeksi nimellä Pitkä Pyhäinpäivä. Jeph Loebin kirjoittamassa klassikossa joku alkaa murhaamaan Gothamin mafian, Falconen suvun, jäseniä. Kaikissa murhat suoritetaan pyhäpäivinä. Kuka vainoaa Falconeja? Samaan aikaan Batman, Kapteeni Gordon ja Piirisyyttäjä Harvey Dent alkavat miettiä ratkaisua Falconejen rikosimperiumin romahduttamiseen. Mitä tekemistä Kissanaisella on Falconejen kanssa-ja kun samaan soppaan heitetään vielä Jokeri, Variksenpelätti, Arvuuttaja, Myrkkymuratti ja Hullu Hatuntekijä on luvassa erittäin viihdyttävä film noir-henkinen tarina. Long Halloween myös toimi innoituksena Dark Knight-elokuvalle eikä se yllätä laisinkaan- Long Halloween ei ole vain tarina murhasta. Se on tarina voiton hinnasta ja Kaksinaaman synnystä. Tim Salen taide tuo juurikin tarinan synkkyyden esille täydellisesti.

-Killing Joke. Alan Mooren klassikko klassikoiden joukossa. Tarina Jokerin synnystä ja Yön ritarin ja rikoksen klovniprinssin uniikista suhteesta. Vaikka et pitäisi Alan Mooresta muuten, niin tämä on poikkeus poikkeuksien joukossa. Sisältää Jokerin yhden kuuluisimmista hirmuteoista, jonka vaikutukset synnyttivät uuden hahmon Batman maailmaan. Veteraanipiirtäjä Brian Bolland vastaa kuvituksesta ja onnistuu tuomaan Jokerin hulluuden esille. Tätä sarjakuvaa en suosittele heikkohermoisille tai perheen pienimmille.

 - Batman: Hush. Uusin tapaus listalla, Batman:Hush on kuitenkin hyvä lähtökohta nousta Batmanin maailmaan. Batmanin jouduttua lähes kuolettavaan onnettomuuteen, alkaa outoja asioita tapahtua. Vanhat ystävät palaavat, vanhat viholliset muuttuvat ja Kissanainen on läheisempi kuin koskaan. Silti, mikään ei ole kuitenkaan oikein. Jotain on tekeillä, mutta se on hiljaa itsestään. Jeph Loebin (taas) mestariteoksia, jonka kuvittajana on nykyaikaisen sarjakuvataiteen edelläkävijä Jim Lee. Batman; Hush on komeaa katseltavaa, ja sisältää paljon eri puolia Batman-tarinoista. Mukaanlukien yllättävän käänteen.

Oikeuden Puolustajat

Kostajat eivät todellakaan ole ainoa supersankariryhmä, saatikka sitten alkuperäinen. Legendaariset Oikeuden Puolustajat ovat DC:n oma supersankariryhmä, jonka seikkailut ovat moninaiset. Heidän tarinat ovat hyviä liikkellelähtökohtia pidit sitten mistä tahansa.

-Identity Crisis. Murhamysteeri Oikeuden Puolustajien tyyliin. Dekkarikirjailija Brad Meltzerin ote on hyvin erillainen, mutta toimii. Sisältää paljon hahmoja, mutta tarinan pääpaino on kuitenkin perheessä. Tarina luo hyvin kauniin tarinan perheen tärkeydestä, ja menetyksen painosta. Rags Morales ja Michael Blairin taide on hyvin tyylikästä, ja tuo tarinaan tiettyä "pirteyttä" tarinan ollessa hyvin synkkä. Kuka murhasi hänet? Miksi? Kuka hyötyy tästä?

Tiedät että olet lukenut tarpeeksi sarjiksia, kun osaat nimetä kaikki paikallaolijat. 

-Justice on taas hyvin erillainen teos Jim Krugerilta. Tarina alkaa maailmanlopulla, jossa Oikeuden Puolustajat kuolevat. Kaikki on kuitenkin vain unta-toistuvaa unta, jonka näkevät joukko superrikollisia- kuten Lex Luthor, Variksenpelätti, Lelumies ja Musta Rausku. Jotain on tehtävä-maailmanloppu on tulossa, ja se on Oikeuden Puolustajien vika. Tästä alkaa suuri juoni, joka joko pelastaa maailman-tai tuhoaa sen. Superrikollisten hyökkäykset sankareita kohtaan ovat hyvin rajuja, ja heidän salattu elämänsä on tähtäimessä. Perheet kääntyvät heitä vastaan, ystävät joutuvat hyökkäyksien uhreiksi. Oikeuden Puolustajilla on vain yksi asia mielessä. he haluavat Oikeuden tapahtuvan. Alex Ross tunnetaan sarjakuva-maalarina, jonka erittäin realistiset ja maalatut sarjakuvat ovat henkeäsalpaavan kauniita.

 Muut

-Flash: Rebirth tekijöinä Geoff Johns ja Ethan Van Sciver. Barry Allenin, alkuperäisen Salaman kuoltua 80-luvulla tuli hän takaisin 2008 isossa tarinassa nimeltä Final Crisis. Tämä kertoo hänen uuden syntymänsä salaisuuden ja mitenkä maailma reagoi Salaman paluuseen.

-Green Lantern 1: No Fear tekijöinä Geoff Johns ja Ethan Van Sciver ja Darwyn Cooke. Aikoinaan Vihreä Lyhty Hal Jordan tuli hulluksi, ja pelon entiteetti Parallaxin voimilla oli lähes tuhota maailman. Hän oli kuoleena pitkään kunnes Aave herätti hänet henkiin. Tämä lehti aloittaa hänen tarinansa alusta.

-Secret Six: Six Degrees of Devastation. Gail Simone ja Brad Walker kertovat tarinan Secret Six-nimisestä palkkasoturiporukasta, joka joutuu superrikollisen nimeltä Vandal Savagen vihan kohteeksi. Ryhmä koostuu sekalaisesta joukosta eri supersankarien vihollisia, kuten Batmanin viholliset Deadshot, Kissamies ja Hatuntekijä, Salaman vihollinen Räsynukke jne. Erittäin viihdyttävää.

Siinä. Näistä on hyvä valita ja aloittaa oma matkansa DC Comicsin maailmaan. Seuraavalla kerralla on vuorossa Marvelin sarjakuvat. So Long!

Atte T

Hyvää Uutta Vuotta 2014

Vuosi takana taas. Tämän vuoden paras osa on ollut aikani Tampereen Fantasiapelien tiskin paremmalla puolella. Mahtava työkokemus, paljon uusia tuttavuuksia ja hauskoja hetkiä Erikoiskiitos heti kättelyssä Kimille, Ristolle, Villelle, Kallelle ja Andersille. You were Fantastic!

2014 kuulostaa koko ajan vähän scifimmältä. En tiedä miksi. Vanhoissa kirjoissa ja leffoissa tämä on tulevaisuuden aikakausi, jossa kaikki on mahdollista. Toivottavasti tämä olisi totta tulevana vuonna. Raskaat ajat ovat olleet takana kyllä. Poliittisia vankeja, kaasu-hyökkäyksiä ja ydinase-pelon osittainen palaaminen. Toivon vain, että ihmisen järki ja tunteet pitäisivät tämän maailman kasassa vielä jonkin aikaa. Luonnontilat huononevat, kun Kiina hukkuu häkään ja oudot säätilat vellovat ympäri maailmaa. 

Se maailmasta. Entäs minä? Mikä on muuttunut sitten viime vuoden? Ei hirveästi mikään. Iron Man 3 vähän rikkoi, mutta enemmän varmaan rikkoi se, etten taaskaan päässyt opiskelemaan. Tänä vuonna tiputan rimaa. Yliopistot jäävät pois kokonaan, tilalle tulee lisää AMK-vaihteoehtoja ja Ikatan Mallinrakennus-puoli, tavoitteena olisi päästä siis edes jonnekkin opintojen pariin. Hyvää kannattaa odottaa.

Mitäs tänä vuonna muuten?

Vuoden Elokuva

Huhhuh. Les Miserables, Star Trek Into Darkness, Wreck-it-Ralph, Wolverine, Man of Steel, Thor Dark World, Monsterit yliopisto, World's End ja Hobitti-Smaugin Autioittama Maa. PAljon hyvä elokuvia, ja mahtui sinne pari floppiakin. Hobitti luultavasti veisi voiton aika kirkkaasti, mutta pidin niin paljon World's Endistä että se vie paikan nyt. Mahtava elokuva, joka on hauska ja tunteita herättävä.

Vuoden Roolipeli

Oikeutetun loppunsa ansainnut Jadevaltias-kamppanjamme on nyt ohi. Kaunis saaga sai kauniin lopun. Kudos to GM.

Vuoden Peli

Tomb Raider, Assasins Creed IV, Arkham Origins, Deadpool, Lego Marvel ja paljon muuta. Assasins Creed IV: Black Flag on tunnetasoltaan ja maailmansa laajuudeltaan varmasti paras Assasins Creed-peli tähän mennessä, mutta jakaa paikkansa erittäin tunteikkaalla ja aidon rajun Tomb Raiderin kanssa.

Vuoden Albumi.

Viikatetta, CMX:ää ja Turisasta. Mitä tällainen vanha metallisti voisi toivoa? No, kenties Miracle of Soundin upeaa Level 4-levyä. Mahtavaa musiikkia.

Vuoden häppening.

Ropeconissa oli hauskaa, sitä en kiellä.Tampere Kuplii vie voiton taas. Olin tänä vuonna myyntitiskin takana Tampereen Fantasiapelien nimissä, ja sain tehdä sitä msitä tykkään eniten-myydä ja mainostaa sarjakuvia!

Vuoden Kirja/Sarjakuva

JP Ahosen Perkeros on paras suomalainen sarjakuvaromaani koskaan. Mikä voisi olla parempaa? Musiikkia, Tamperetta, Mystiikkaa ja kauhuntunnetta sekä itsevarmuuden kanssa kamppailua. JP, I bow to your greatness.

Vuoden Pettymys.

IRON MAN 3. Mikä alkoi lupaavana ja nykyaikaisena versiona Rautamiehen ja tämän arkkivihollisen kohtaamisesta muuttui sarjakuvaperinteen päälle kusemiseksi.

Ensi vuonna? Toivon mukaan opiskelijen aloitus saisi olla kohokohtana. Odotan myös hyvin innoissani uusia elokuvia, kuten Amazing Spider-Man 2, Captain America: Winter Soldier, X-Men: Days of Future Past, Godzilla, Guardians of Galaxy sekä lopulta, vuoden päästä, Hobitti-Eli sinne ja Takaisin. Näitä odotellessa. Hyvää uutta vuotta kaikille!

*shivers*

Atte Arvostaa p.4: Marvel NOW!

Heipä hei.  Lokakuussa 2012 Marvel-sarjakuvafirma päätti lopettaa lähes kaikki lehtensä ja korvata ne uusilla numeroilla Marvel Now!-nimikkeen alla. Kyseessä ei ole DC:n New 52-rebootin kaltainen uudelleenaloitus, vaan kaikki vanhat klassiset Marvel-stoorit ovat tapahtuneet-aloitetaan vain puhtaalta pöydältä numeroiden suhteen. Olen hankkinut pikkuhiljaa suomeen tulleita kokoelmanumeroita, ja tässä mielipidettäni seuraavista lehdistä: All-New X-men vol. 1-2, Uncanny X-Men vol.1, Superior Spider-Man vol.1-2, Deadpool vol.1, Uncanny Avengers vol.1, Young Avengers vol.1 ja X-Men vol.1.

Ryhmä-X:än monet seikkailut

Kuten saatatte tietää,vuosia sitten Marvelin maailmankaikkeutta ravisteli iso kriisi nimeltään House of M. Purppuranoita-niminen mutantti ja kostaja päätti pahan psykoosin alaisena luoda keinomaailman jossa kaikki ovat mutantteja. Tämä ei päättynyt tietenkään hyvin, vaan Purppuranoita lopulta vei voimat lähes kaikilta maailman mutanteilta. Tämä johti seuraavaan kataklysmiin,  AVENGERS versus X-MEN:iin. Vanha vihollinen Feeniks oli palaamassa maahan, ja se aiheutti riitoja: Kostajat halusivat sen tuhota, mutta Kykloopin johtama Ryhmä-X halusi taasen saada sen Hope-nimisen uuden mutantin sisälle. Tappeluhan siitä tuli, jonka johdosta Kyklooppi tappoi Xavierin ja vangittiin superrikollisena, mutta Feeniksin energia aloitti uuden mutanttibuumin ja uusia mutantteja syntyy ympäri maailmaa.

Uncanny X-men jatkaa Kykloopin tarinaa. Kyklooppi, karattuaan vankilasta, kerää uuden Ryhmä-X:än ympärilleen, jäseninään vasta Magneto ja vanha rakastajatar Emma Frost sekä Kolossin sekopäinen sisko Magik. Kykloopin missio on selvä- maailmaan uudet mutantit on kerättävä hänen lippunsa alle uutta mutanttien vallankumousta varten. Hänen ensimmäisiä ”oppilaitaan” ovat messiaaninen, parantajakykyinen nörtti, Australialainen ajanpysäyttäjä ja....kultaisia palloja itsestään ampuva latino. Alku ei ole aina helppoa.

 Brian Michael Bendiksen tarina on kuitenkin loistavaa. Hyvin synkkä Kyklooppi haluaa hyvittää syntinsä, mutta täysin omalla tavallaan. Wolverinen ryhmä ja Kapteeni Amerikka hipovat koko ajan kantapäitä, Emma Frost ei osaa enään lukea ajatuksia, vain projisoida niitä ja Magneto...on Magneto. Tarinoiden pääpaino on konfliktissa Ryhmän sisällä ja Kykloopin oman pään sotkuissa, ei tappelemisessa. Ainakin vielä. Chris Bachalon kynänjälki on upeaa seurattavaa- toivottavasti hän jatkaa sarjassa, sillä sen kauneus piilee juurikin taiteen rosoisuudessa ja synkkyydessä.  Uncanny X-Men on loistavaa luettavaa kaikille niille, jotka halajavat supersankarisarjakuviaan  aikuiseen makuun suunnattuna, mutta pitäen yhä sen mikä Ryhmä-X:än seikkailuissa on tärkeää-ryhmän konfliktit.

...ja minihameet, kaikesta päätellen.

All-New X-Men on vähintään yhtä hyvä, ellei parempi. Kykloopin tekoihin kyrsiintynyt Hank ”Peto” McCoy kokee suurta tuskaa nähdä  elinikäisen ystävänsä muuttuneen viholliseksi. Siispä hänellä on ratkaisu: Nykyhetkeä täytyy muuttaa menneisyyden avulla. Siispä hän kiikuttaa alkuperäisen Ryhmä-X:än paikalle 1960-luvulta (Tai, no, meidän 1960-luvulta. Sarjakuvat ja aika.). Teini-ikäiset Kyklooppi, Jäämies, Enkeli, Peto ja Jean Grey ovat käden käänteessä  vuoden 2012 Amerikassa, Wolverinen perustamassa Jean Grey School of Higher Learningissa*, jossa ovat töissä mm. he itse, mutta vanhempina.

Let the chaos commence.

Tarina ja taide menee käsi kädessä täydellisuudessä.  Stuart Immonen luo hyvän miljöön ja todella komeat versiot klassisista mutanteista, ja Brian Michael Bendis jatkaa hyvää käsikirjoitustyötään. Uncanny X-Menin ja  All-New X-Menin jakaessa käsikirjoittajan, voi Bendis heitellä hienoja viittauksia ja risteyttää tapahtumia-mikä tosin voi olla uudelle lukijalle hämmentävää. Lempikohtaukseni tässä sarjiksessa on ollut kun Kykloopit kohtaavat öisellä kadulla, ja kumpikaan ei saa sanaakaan suustaan. Ajatukset käyvät valon nopeudella eteenpäin, mutta hiljaisuus vallitsee tilanteessa. Ehdoton hankinta kaikille Ryhmä-X faneille.

Kolmas X-sarja onkin sitten perinteinen X-Men, jonka nimi on harhaanjohtava. Sarjan nimen pitäisi nääs olla X-Women.  Uuden Ryhmä-X:än johtaja nääs on Storm, ja jäsenet ovat Psylocke (Tajunta), Rogue, Rachel Grey, Shadowcat (Varjokissa) ja Jubilee. Jubilee on saapumassa Amerikkaan matkoiltaan, ja haluaa muut noutamaan hänet X-Kartanolle, koska joku varjostaa häntä. Eikä Jubilee ole yksin. Hänellä on mukanaan vauva.  Jubileen lapsi.

Tällaisesta alkutilanteesta liikkeelle lähtenyt Brian Woodin kynäilemä ja mahtavan Olivier Coipelin piirtämä X-men siis keskittyy vahvasti ryhmän naishahmojen suhteisiin toisiinsa ja heidän maailmaansa, nyt kun Wolverine ja Kyklooppi kinaavat keskenään.  Taide on Coipelin tuttua, vakaata laatua mitä on nähty House f M:issa ja Mighty Thor-lehdessä. Päinvastoin kuin A-NXM ja UXM, X-Men ei vielä ole peilannut vahvasti Avengers vs. X-Menin tapahtumia tai Kykloopin hiljaista liukumista superrikollisuuteen, vaan on keskittynyt muihin uhkiin, joihin liittyy mm. vanha vihollinen Sublime. X-men on mainio, mutta ei yllä ihan kahden ylemmän tasolle.

*=Wolverinen kouluun voi tutustua hienosti Wolverine and the X-Men-lehden sivuilla On muuten hyvä.

Kostajat, Kokoon!

AvX:än lopussa vilahti idea ryhmästä nimeltä Uncanny Avengers. Tämä poiki lopulta sarjakuvan, joka palautti erään rikollisen kovalla ryminällä takaisin kaikkien pahimpien hirviöiden kärkeen. Hrr.

Kapteeni Amerikkaa uskoi, että AvX:än kaltainen tapahtuma oltaisiin voitu välttää, jos Kostajat voisivat auttaa mutanttitovereidensa ongelmissa, kuten Utopian tuhossa. Siispä Kapu kasaa uuden Kostajat-ryhmän, jonka johtoon tulee....Alex Summers eli Havok, Kykloopin veli. Havok on epävarma, mutta ottaa kunnian vastaan kun auttaa Kapua pysäyttämään harvinaisen psykoottisen Avalanchen. Muita jäseniä ovat alussa Thor ja Wolverine, ja myöhemmin ketjuun liittyvät Purppuranoita ja Rogue, omien ongelmiensa jälkeen. Purppuranoidan yrittäessä käydä Xavierin haudalla, Rogue alkaa haastamaan tämän kanssa riitaa, joka tosin keskeytyy kun tuntematon mutanttijoukko tulee ja kaappaa molemmat- ja ryöstävät Xavierin haudan.  Tämän kaiken takana? Hirvein, kamalin ja kuvottavin mies joka voisi varastaa kaikkien rakastaman marttyyrin- PUNAKALLO.

Rick Remender palauttaa vanhan natsin kaikessa hirveydessään takaisin tyylillä. Punakallo jakaa kuoleman ja lähimmäisvihan sanomaa isän kädellä, suorittaa väkivaltaisia hirmutekoja ilman sääliä, aivopesee sankareita minkä kerkeää (Purppuranoidan kohtalo oli käydä K18-osiolla) ja---hengaa kenties oudoimpien mutanttien kanssa ikinä? En osaa oikein päättää onko S-Miesten Vuohenaamaisen Naisen ja Rehellisen –Johnin mukanaolo virhe vai lisäävätkö ne Punakallon creep-factoria entisestään. Noh, ainakin John Cassadyn taide on komeaa katseltavaa, ja Punakallo on upean näköinen.

Sitten vähän teemamusaa, sillä tämä vain sopii niin hyvin:Are you young? FREE? WILD?

Young Avengers ei vielä vuosi takaperin ollut mikään pakkohankinta Marvel-listallani. En Teinititaanien jälkeen ole välitäänyt lapsisankarien ryhmistä. Sitten luin Avengers: Children’s Crusaden, joka avasi minulle aivan uuden tavan kertoa "lapsisankarien" teoista. Positiivisesti yllättyneenä hankin myös Marvel Now!-julkaisun

Siege-kriisin jälkeen kuollut ja lapsena uudelleensyntynyt Loki kiertää pitkin multiverseä etsien uusia kykyjä hänen Nuoriin Kostajiinsa, kovin huonolla menestyksellä.

”Creating Avengers; that was old Loki’s greatest hit. Let’s try something better!”

Nuori sankari Billy ”Wiccan” Kaplan ei ole enään sankari. Hänen poikaystävänsä Ted ”Hulkkio” Altaman käy sen sijaan kuutamokeikkaamassa sankarina, josta Billy ei pidä. Kate ”Haukansilmä” Bishop vehtaa Noh-Varrin, Ihmepojan kanssa ja toisaalla America ”Miss America” Chavez välttelee Lokia, kunnes Loki saa huijattua koko porukan kasaan, ja lopulta he yhdessä toteavat, että ehkä Loki ei olekaan ihan täysin paha. Kai.

Kieron Gillen on pikku-Lokin kirjoittaja. Piste. Ilkikurinen, fiksu ja hauska Loki on tämän sarjan sydän. Hänen edesottamuksiaan on hauska seurata. Myös muut hahmot ovat hyvin rakennettu, aina Noh-Varrin vinyylilevy-addiktiosta Wiccanin masennuksen loppuhuipentumiseen lopussa. Monen hamon tarinassa ongelma voi usein olla tiettyjen hahmojen sivuunjääminen olla ongelma, mutta Kieron pitää hyvin kaikki langat kädessä ja hahmot pinnalla. Myös uusi tulokas Miss America on hieno hatunnosto 50-vuotta vanhalle sota-ajan sarjakuvahahmolle. Reeboot toimii.

”I’m Tyrion! See?”

Ylivertainen sarjakuva

Hämähäkkimies ja Tohtori Mustekala. Ikuinen riitapari, ja kun kysytään kuka on seittisingon pahin vihollinen, on vastaus joko Venom, Vihreä Menninkäinen tai Tohtori Mustekala. Nyt taisi Tohtori viedä voiton.  Mustekala teki kuolemaa. Viimeinen pirullinen juoni.  Hämähäkkimies voittaa juuri ja juuri. Kuolevan Tohtorin viimeiset sanat Konstaapeli Carlielle:  ”ei, ei..minä tässä....Hämähäkkimies...”

Juuri niin. Kaikkien aikojen bodyflipin tehnyt Tohtori Mustekala siirsi kuolevan kehonsa sielun/tietoisuuden Peter Parkerin kehoon, ja vice versa. Hämähäkkimies on kuollut.  Mutta pian Tohtori tajuaa jotain Hämähäkkimiehestä. Kunnioitusta vanhaa vihollista ja tämän taakkaa ja menetyksiä. Voima ja vastuu iskostuvat Otto Octaviuksen mieleen. Kauan eläköön Hämähäkkimies- YLIVERTAINEN Hämähäkkimies.

Tohtorin otteet ovat rajut. C-luokan konnat hakataan Batmanin hengessä  vähintään teholle, ja kovemmat suoraan leikkaussaliin. Kostajat epäilevät jotain, kuten myös Konstaapeli Carlie. Mutta Kaupunki kiittää: Pormestari Jameson on tyytyväinen, May-täti (joka siis ei tiedä Hämähäkin henkilöllisyyttä) on iloinen kun Poika kerrankin on tyytyväinen ja Rikollisuusluvut laskee. Joku silti kolkuttaa tohtorin päässä.Omatunto, vai jotain ihan muuta...

Let’s face it: Dan Slott on paras mies Hämähäkkimiehen kirjoittajaksi. Näinkin oudosta ideasta on saatu erittäin toimiva ja uskottava sarja, jossa huumori on yhä mukana, mutta se ei tule Hämähäkkimiehen vitsailuista, vaan muiden kommenteista ja vanhan Octaviuksen maailmankuvan romahtumisesta. Humberto Ramos, joka suurimmaksi osaksi vastaa taiteesta, on edistynyt piirtäjänä paljon sitten 2000-luvun alun. Tietyt uudet desingit toimivat, ja vanhat rikolliset näyttävät vakuuttavilta.  Kysymykseksi jää vain se, että kuinka kauan Slott voi jatkaa tällä tiellä? Onko Peter Parkerin paluu jo nurkan takana, vai onko tämä pysyvää? Vain aika voi sen kertoa-joka tosin voi Hämähäkkimiehen osalta olla lopussa....

¨

40 ruumista (vähintään)

Deadpool, Deadpool, Deadpool. Mitä sinun kanssasi oikein pitäisi tehdä? Voin uskoa että Deadpoolin tekijöillä oli ongelmia edessä uuden Marvel Now! nimikkeen tullessa. Toki DP on erittäin suosittu, mutta viime lehdet eivät ole olleet kovin kummoisia.  Millä tavalla Suupaltti Soturi voisi nousta esiin?

Tapa kaikki Presidentit.

SHIELD-operatiivin loitsun mentyä astetta pahemmin reisilleen, nousevat Amerikan 40 edesmennyttä presidenttiä haudoistaan rakentamaan Amerikan uudelleen-elävien ruumiiden päälle.  SHIELD:ille tämä on ongelma- ei Kapteeni Amerikkaa voida nähdä pieksemässä maan isiä. Who do you wanna call? GHOS- eikun siis DEADPOOL! Deadpool vastaa haasteeseen. Eikun menoks, sanoi Annie Lenox.

Uusi linja on avian mahtava. Tony Mooren taide on silmiähivelevän kaunista, ja on myös osannut kuvata kaikki Presidentit tunnistettavina (Zombeina!) ja Deadpoolin ihon hirveyden kaikessa loistossaan. Tarina on hauska, ja ei vaadi laajaa Marvel-tuntemusta nauttiakseen siitä. Deadpool on Marvel-universumin outolintu, ja hänen tarinoihinsa ei kannatta liikaa sekoittaa isojen tapahtumien juonenkäänteitä. Deadpool toimii parhaiten yksin itsensä kanssa.

Deadpool...*Facepalm*

 Sellaisia ovat olleet tähän mennessä Marvel Now!-tittelin alla tulleet sarjikset. Jatkoa seurannee, kun saan uusia numeroita käsiini (Miss Marvel, Avengers, God of Thunder ja Uncanny X-Forcea odotellessa...) . Uusi linja on hyvä, ja jos haluaa alkaa lukemaan Marvelin tarinoita eikä tiedä mistä pitäisi aloittaa, aloita jostain näistä.

Uncanny X-Men: 4/5

All- New X-Men:  5/5

X-Men:  3/5

Uncanny Avengers:  4/5

Young Avengers : 4/5

Superior Spider-Man: 4/5

Deadpool: 4/5

Kirjalista: Uncanny X-Men vol.1 Revolution.  All-New X-Men vol 1. Here Comes Yesterday, vol2. Here to Stay, vol3.Out of their Depth.  X-Men vol1. Primer. Uncanny Avengers vol1.  The Red Shadow. Young Avengers vol1. Style>Substance. Superior Spider-Man vol1. My Own Worst Enemy, vol2. A Troubled Mind. Deadpool vol.1 Dead Presidents.

Atte Arvostaa p.3- Marvel 1985

Marvelin sarjakuvat ovat aina olleet minulle hyvin tärkeitä. Ensimmäiset supersankari-sarjakuvat jotka luin olivat Hämähäkkimies ja Ryhmä-X. DC tarjosi myöhemmin hyvin erillaista, ehkä jollain tavalla yksinkertaisempaa maailmaa. Mutta Marvelin sarjakuvat ovat minulle aina eskapismia parhaimmillaan. Tämä kyseinen albumi eroaa kuitenkin merkittävästi tavallisista sarjoista. Mark Millar ja Tommy Lee Edwards esittävät:

Marvel 1985 tarttui mukaani Helsingin sarjakuvafestivaaleilta kaksi vuotta sitten. Sen alkusanat saivat minut ostamaan sen idean aivan kuten Millar sai Edwardsin:

"In 1961, Stan Lee and Jack Kirby created the Marvel Universe. Or so they thought...."

Sarjassa kerrotaan nuoresta pojasta, Toby Goodmanista, joka pitkän tauon jälkeen alkoi taas lukemaan sarjakuvia. Marvelin sarjakuvia, jos ollaan tarkkoja. On vuosi 1985, ja paikka on meidän maailmamme. Tobyn vanhemmat ovat eronneet, ja tämän takia hän pakeni tosielämän ongelmia sarjakuviin. Äiti vei poikansa psykiatrille, ja ohjeena oli vähentää lukemista, syynä eskapismi. Äiti on jo mennyt uudelleen naimisiin rikkaan juristin kanssa, kun taas isä Jerry tuhlaa aikaansa ja kykyjään löhötessä kotona. Toby käy isänsä vanhan lapsuudentoverin kotitalolla, ja näkee kartanon ikkunassa hahmon, joka näytti aivan Marvelin arkkikonna Punakallolta. Myöhemmin uutisissa kerrotaan oudosta hiipparista, joka heilui hetken kirkon katolla pukeutuneena Korppikotkaksi. Toby uskoo talon liittyvän jotenkin tapahtumiin, ja päättää palata. Paikan päällä onkin enemmän jengiä, ja lopulta se mitä Toby pelkäsi on tosiasia.

Sarjan piirrostyyli on erinomaista. Se on realistista, synkkää ja se sopii loistavasti. Taidetyyli muuttuu välillä, luoden mainion illuusion todellisuuden ja tarinan välillä. Piirtäjä on myös kopioinut joitain vanhoja klassisia sarjakuvien kansia. Tarina toimii mahtavasti. Dialogi on sujuvaa ja miellyttävää ja siitä huokuu 12-vuotiaan lapsen viattomuus (Mikä on Millarilta ihan hyvin, miettien hänen muita tuotoksiaan). Millar saa meissä kaikissa sarjakuvien ystävissä mieleen muistot lapsuudesta, ja toiveesta että supersankarit olisivat aitoja, mutta samalla tuoden esille sen kauhun, mitä sellainen voisi saada aikaan. Sankarit vaativat myös rikollisensa.

Mark Millar tunnetaan sellaisista teoksistaan kuin Ultimates, Kick-Ass ja Wanted. Ultimates on lähinnä elokuvamainen ja Kick-Ass hyperväkivaltaista, kumpikaan ei ole mikään suosikkini. Silti Marvel 1985 on niin hyvä että se nostaa kunniotustani Millaria kohtaan huomattavasti. Arkham Asylum (jota arvostelin ensimmäisenä) on samaa sarjaa. Grant Morrisonin Batman R.I.P ja Final Crisis eivät ole kummoisia, mutta AA on parasta sarjakuvaa ikinä. Käsikirjoittajilla on omat tyylinsä, mutta kun he poikkeavat niistä, lopputulos voi olla joko hirveää tai kuten näiden kahden tapauksessa, parasta sarjakuvaa koskaan.

5/5

Ps. Seuraavaksi yritän arvostella jotain joka EI saa viittä tähteä. Saa ehdottaa! 'Nuff said.