Tampere Kuplii ja Pelimuseo

Tampere Kuplii

Heipä hei ja "kevättä" kaikille.

Viime viikonloppuna oli taas kevään kohokohta eli Tampere Kuplii-sarjakuvafestivaalit. Finlaysonin alue kutsui taas ihmisiä paikalle laumoittain, kokonaisuudessaan 8856 kävijää. Tätä kävijämäärää sain seurata kahdelta puolelta- lauantaina cosplay-asuun verhoutuneena ja sunnuntaina työpaidassa myyntitiskin takaa, kuten traditioksin on jo muodostunut. Ohjelma jäi taas väliin, mutta tätä paikkasi mukavat ihmiset ja hyvät juttutuokiot heidän kanssaan.

Lauantai alkoi ja päättyi samalla tavalla-mahtavan Marvel-cosplayporukan kanssa. Vanhat tutut toverit edellisistä 'coneista löytyivät nopeasti, ja heidän kanssaan vaelleltiin pitkin poikin tapahtumaluetta. Kun kello läheni kahta aloimme kerääntyä yhteen. Aluksi porukka oli varsin hajallaan, kunnes kävimme kiertämässä alueen lävitse ja keräämässä eksyneet lampaat joukkoon mukaan. Ja sen jälkeen tuli Photoshoot josta puhuttaisiin vielä pitkään. Kuvia tästä photoshootista voitte löytää cosplay-blogini puolelta, täältä.

Photoshootin jälkeen oli hetken hengähdystä, kunnes siirryimme syömään ravintola SpeakEasyyn. SpeakEasy ei ollut tuttu ennestään, mutta yllätyin kyllä ruuan hinta/laatu-suhteesta. Mainio hampurilainen loistavilla ranskalaisilla. Ruuan ääressä kaikki saivat istua alas ja rentoutua ja sekä jutella, mikä oli erittäin mukavaa pitkän 'conipäivän jälkeen. Hyvää ruokaa ja juomaa, hyvää seuraa ja tyylikäs paikka-mitä muuta voisi toivoa.

Lauantaista mainittakoon että illasta oli ääni vähän käheänä- kun huudat käskyjä ja kehotuksia 20 ihmiselle meluisassa tapahtumassa, on moinen suorastaan normaalia.

Sunnuntai taasen oli työpäivä, joten vihreät viitat ja pahvinaamarit saivat pysyä poissa. Onneksi niinsanotusti fantasiapelit "kicked it up a notch" ja paikalle oltiin hankittu kunnon standeja, kassakone ja kortinlukija sekä, voihan herranen aika, työkaveri! Tästä oli hyvä jatkaa. Päivä oli aika perinteinen tapahtuma-sunnuntai. Hiljainen, mutta ei huono lainkaan. Pääsi vaihtamaan pari sanaa taas tuttujen kanssa, tekemään parit ostokset ja tekemään oikeita töitäkin taas pitkästä aikaa. Päivä päättyi pikaiseen paikan purkamiseen. Sanotaanko vaikka näin, että 11-12 erimuotoisen ja painoisen laatikon pakkaaminen yhteen rullakkoon vaatii aikamoisia tetris-taitoja.

Tavaraa sattui mukaan taas, joskin ei ihan liikaa. Mukaan sattui sarjakuva-osastolta Lepakkomies-lehti nro.4 (1977) ja Vihreä Mies Hulk-lehden numero 6 (1982). Kyseinen Hulk-lehti varsinkin oli aikamoinen aarre, onhan kyseessä Mandariinin, Rautamiehen arkkivihollisen ensiesiintyminen sekä Johtajan, Hulkin verivihollisen ensiesiintyminen. Näiden lisäksi mukaan napsahti HeadHunter Storesta Ultron-figuuri sekä kangasmerkki. Taidekujalta/Pienlehtimarssista ostin kolmannen Batman-aheisen kuvan samalta piirtäjältä, jonka nimeä en vieläkään tiedä. Identify thyself!

Tampere Kuplii on aina ollut ja tulee olemaankin, Suomen tapahtumien ykkösiä. Tunnelma, ilmapiiri, alue, ihmiset-kaikki natsaa. Ensi vuonna Tampere Kuplii siirtyy Tamperetaloon isompiin tilohiin. Minun tulee ikävä Finlaysonin tehdasalueita. Ensi vuonna nähdään mitä on luvassa.

Vapriikki ja Videopelimuseo

Pieni esimerkki sisällöstä

Tampereella on käyty on ahkerasti viime päivinä, sillä tiistaina suuntasimme yliopistolta pienelle opintomatkalle kohti Tamperetta. Vapriikissa oli tulevan videopelimuseon ensimmäinen tiedotustilaisuus, jossa professorimme Jaakko Suominen oli puhumassa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, opiskelijat mukaan ja sivistävä opintomatka on kasassa. Aamusella bussi lähti liikkeelle täynnä unen partaalla olevia opiskelijoita ja opettajia. Vapriikissa ensimmäisenä asialistalla oli kahvio ja herättävät kahvit ja teet ennen luennon alkua. Olipa paikalla myös tuttuja, kuten Risto "Nordic" Hieta. Sieltä siirryimme testaamaan hieman suomalaistekoisia klassikkopelejä, kuten Stardustia ( Bloodhouse, 1993) Mäkihyppypeliä johonka hakkasin nopeasti ennätykset sisään sekä pelikokoelman ehdoton kruunu eli Uuno Turhapuro muuttaa maalle ( Amersoft, 1986). Ihastuttavan ja raivostuttavan haastava peli on ensimmäinen suomalainen lisenssipeli. Ehdoton klassikko suomalaisessa pelihistoriassa ja jos saatte joskus mahdollisuuden koettaa tätä helmeä, älkää jättäkö väliin.

I WILL BEAT YOU

Tilaisuuden virallisessa osuudessa puhui joukko ihmisiä hankkeen takaa sekä suomen videopeliskenen merkittäviä nimiä. Meidän osuudessamme puhui Jaakko Suominen eri tavoista hota voi käyttää pelitutkimuksessa, professori Maria B. Garda Lodzin yliopistosta Puolasta taasen puhui kotimaansa pelien säilytyksestä ja museoinnista. Kansainvälinen vieras oli tullut mukanamme Porista, jossa hän oli luennoinut meille jo aikaisemmin. Tämä jälkeen Tuija Linden, Pelit-lehden päätoimittaja omasta näkökulmastaan suomalaiseen pelihistoriaan sekä Pelit-lehden osuudesta siihen. Mikko Heinonen edusti Pelikonepeijooneja, joidenka laajan laite-ja pelikokoelman ja tärkeän työn ansiosta museo on nyt mahdollinen. Tämän tarinat ja anekdootit porukan synnystä ja eri laitteiden saannista olivat hyvin mielenkiintoisia. Viimeisenä Annakaisa Kultima Tampereen Yliopistosta puhui Suomen peliskenen tilasta ja tulevaisuudesta. Kaiken kaikkiaan oikein informatiivinen ja mukava tilaisuus.

Toisen luennon jälkeen (jossa pääsimme katselemaan Pelit-lehden fanikirjeitä 90-luvulta) kävimme kaveriporukalla tekemässä pikavisiitin Fantasiapeleihin. Palattuamme vapriikkiin jatkoin pelitestailua sekä sosialisointia vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa-hyvien juomien äärellä, tottakai. 

Pelimuseo on hankkeena loistava, ja jota voi tukea rahallisesti, kuten itse aion. Hanke on hieno tapa näyttää suomalaista osaamista pelialalla paljon ennen Roviota. Paikan päällä pääsee pelaaman klassisia pelejä 80-luvulta eteenpäin eri konsoloille ja koneilla. Museo avataan yleisölle 2017, joten kannattaa pistää muistiin ja olla jo eturivissä paikalla.

Tässä hieman lisäinfoa joukkorahoituksesta: BÄM

Katsellaan taas myöhemmin lisää. Luultavasti sarjisarvioita.

Atte T

Marvel Movie Madness osa 5.

Saavumme tien päähän, ja kahteen viimeisimpään Marvel-elokuvaan. Full disclosure: Olen odottanut koko tämän arvostelusarjan ajan että pääsen katsomaan nämä kaksi elokuvaa taas. Pitemmittä puheitta, vuorossa ovat Captain America: the Winter Soldier ja Guardians of the Galaxy.

Captain America: The Winter Soldier SPOILEREITA!

Taustaa: James Buchanan Barnes oli teini-ikäinen poika II maailmansodan ollessa käynnissä. Hänen isänsä oli upseeri Camp Lehigh-armeijatukikohdassa ja tämän kuoltua "adoptoi" tukikohdan miehet nuoren Buckyn huolehdittavaksensa. Täällä hän tapaa alokas Steve Rogersin, ja tajuaa tämän olevan Kapteeni Amerikka. Heistä tulee ystävät, ja Bucky liittyy taistelemaan tämän rinnalle. Yhdessä Hyökkääjien kanssa hän taisteli Natseja vastaan, kunnes kohtasi loppunsa räjähtäessään Paroni Zemon ampumassa raketissa. Hän kuoli 1945. 

2005 Kapteeni Amerikka kohtasi ensimmäisen kerran mysteerisen venäläisen salamurhaajan nimeltä Talvisotilas. Talvisotilas oli venäläisten käyttämä ihmisase, joka on muokannut historiaa vuosikymmenien ajan. Lopulta Kapteeni Amerikalle selviää Talvisotilaan todellinen henkilöllisyys ja salaisuus, joka on pidetty piilossa 60 vuotta. Buckyn loivat Jack Kirby ja Joe Simon, Talvisotilaan Ed Brubaker ja Steve Epting.

Elokuva: Kostajien pelastettua New Yorkin ja maailman Lokin armeijalta, siirtyi Kapteeni Amerikka tekemään töitä Shieldille. Apunaan Natasha Romanoff ja Brock Rumlow (Frank Grillo) Steve suorittaa tehtävän, jonka jälkeen hänen uskonsa Shieldiin alkaa horjua. Mutta kun mysteerinen Talvisotilas (Sebastian Stan) hyökkää Nick Furyn kimppuun, onkin yhtäkkiä Shield Kapun kimpussa. Steven on selvitettävä Natashan ja uuden tuttavuuden Sam Wilsonin (Anthony Mackie) kanssa kuka on kaiken takana, ja mitenkä Talvisotilas liittyy tähän kaikkeen.

Sanotaan suoraan: Tämä on minun ehdoton suosikkini kaikkien supersankarielokuvien joukossa. Piste. Kaikki toimii- toiminta, huumori, hahmot, tarina. On vaikea puhua juonesta ilman että paljastan suuria juonenkäänteitä, joten spoilereita tiedossa. Pidin edeltäjästä, joka oli tyyliltään hyvin pulp-sotaleffa täynnä 40-luvun fiilistä ja värimaailmaa. Winter Soldier on vakoojaelokuva, trilleri 80-luvun malliin jossa on mukana supersankareita. Tämä toimii todella hyvin. Winter Soldierin tarina yltää kevyesti Avengers-leffan tasolle tunnelmassa ja asioiden tärkeydessä. Ennakkomarkkinointi piti tarinan ja tärkeät juonenkäänteet hyvin piilossa, ja suuri yllätys keskiosassa oli todellinen shokki. Jos Iron Man 3 käytti lähdemateriaaliaan väärin, tässä sitä käytetään esimerkillisesti. Ed Brubakerin  Winter Soldier-sarjakuvasta otetaan paljon vaikutteita tunnelmaan, sommitteluun ja hahmojen luonteisiin. Toiminta on loistavaa. Kapun tavaramerkkinä oleva kilvenheitto ja kimpoilu on tehty erittäin hyvin, ja saa kilven tuntumaan aidolta ja vaaralliselta aseelta. Koreografia taisteluissa on huikeaa, varsinkin Talvisotilaan ja Kapun välillä. Hattua pitää nostaa myös taistelulle Batrocin kanssa- nämä taistelut ovat loistavan realistia ilman CGI:ta. Kohtaukset hahmojen välillä tuntuvat luonnollisilta- Steven ja Samin alun keskustelut tuntuu oikeasti vain kahden ihmisen oikealta keskustelulta. Samoin Natashan ja Steven ystävyyssuhde on myös tehty hyvin. Ohjaajina toimivat Russon veljekset tekivät loistavaa työtä.

Kaikilla hahmoilla on merkitys. Uudet hahmot kaikki palvelevat tarkoitusta, ja turhia hahmoja ei ole. Hatunnoston ansaitsee varsinkin tapa millä Batroc (Georges St.-Pierre) oltiin tehty ja saatu mukaan. Batroc ei ole mikään vakuuttavin sarjiskonna, mutta Batrocin rooli oli juuri sopiva ja Georges teki kunniaa nimikkohahmolleen- taistelu Kapun ja Batrocin välillä oli todella viihdyttävä. Robert Redfordin näyttelemä Alexander Pierce on erittäin karismaattinen ja viihdyttävä hahmo, ja Redford pelaa roolinsa samalla asenteella kuin omissa trillereissään kuten Korppikotkan Kolme Päivää.
Frank Grillon hahmo Brock Rumlow jää vielä hieman varjoon, mutta hänellä on merkitys tarinassa, ja on selkeästi nähtävissä mitä hahmolle tehdään tulevassa jatko-osassa.
Mutta sitten pääsemme kolmeen päähenkilöön. Chris Evans jatkaa huipputyötään saavuttaen sarjakuvien Kapun asenteen täydellisesti. Kapu ei enään ole käskytettävä, hän on johtajaluonne joka tekee vaikeita valintoja mutta ilman että hän murtuu näiden alle. Scarlet Johanson myöskin nousee uudelle asteelle roolissaan Mustana Leskenä. Natashalle on annettu selkeämpi luonne ja hieman "Indiana Jones-" henkinen huolehtimattoman ammattilaisen luonne. Suurin yllätys oli kuitenkin Anthony Mackien näyttelemä Sam Wilson. Wilson on erittäin viihdyttävä hahmo, jonka osuus tarinassa on tehty hyvin. Hän tapaa Kapun alussa, ja tutustuu tähän. Steve tulee tapaamaan tätä uudestaan ja saa tältä neuvoja, ja lopulta Steve tulee pyytämään apua häneltä. Kaikki nämä ovat tehty hyvin ja tukevat toisiaan. Myös hänen huulenheittonsa ("I do what he does, only slower.") toimivat todella hyvin- puhumattakaan siitä miltä Haukka-supersankariasu näyttää. Parhaimpia adaptioita sarjakuvista ikinä, ja lentokohtaukset olivat todella vaikuttavia. Ainoa ehkä hieman heikko hahmo on, yllättäen, Talvisotilas. Sebastian Stan on loistava näyttelijä ja tekee hyvä työn, mutta vasta aivan lopussa hänestä saadaan irti enemmän. Toki hänen roolinsa on olla kylmä ihmisase, ja fyysisesti hän on uhkaava ja pelottava mutta pääpahiksena häntä ei voi pitää-se paikka kuuluu Alexander Piercelle.

Ja tästä pääsemmekin suureen juonipaljastukseen. Hydra, natsien järjestö ensimmäisestä elokuvasta, on vuosikausien aikana soluttautunut Shieldin riveihin, aina huipulle asti. Kapteeni Amerikka luuli heidän tuhoutuneen, mutta hän unohti Hydran tunnuslauseen: Leikkaa yksi pää irti, kaksi nousee ottamaan tämän paikan. Tappamalla Punakallon, hän avasi tien uusille johtajille. Yksiä tämän juonen pääpiruista oli Arnim Zola (Toby Jones), joka on hengissä yhä-tosin tietokonemuodossa. Hydran tavoitteena on tuoda maailmaan järjestys pelon avulla-he ovat muokanneet 1900-luvun oman mielensä mukaiseksi sotineen ja kriiseineen, ja nyt maailma on valmis luopumaan vapaudestaan saadakseen turvallisuuden. Zolan algoritmilla voidaan mahdolliset uhkakuvat- kuten Kostajat, Stephen Strange - kuka tahansa-eliminoida. Miljoonaa uhria kerrallaan.
Tämä on tehty erittäin hyvin. Todella yllättävä ratkaisu, joka käänsi koko MCU:n maailmankuvan kallelleen. Parasta ja pelottavinta tässä juonessa on sen realistisuus. Maailma on kaaoksen reunalla, ja kysymykset valvonnan ja vapauden hinnasta turvallisuuden kysymyksissä on puheenaihe nykypäivänä. Ajatus siitä että elokuvan skenaario on mahdollinen tekee siitä uhkaavan. Se toimii loistavasti. Rohkea ratkaisu joka toimii tässä ja muutti Marvelin leffojen maailman pysyvästi.

Lopputekstien jälkeen näemme Paroni Wolfgang von Struckerin, hydran uuden johtajan jolla on hallussaan Lokin valtikka- ja vankinaan kaksoset Wanda ja Pietro Maximoff eli Purppuranoita ja Elohopea! Huhhuh!



Unohdinko jotain? En ole varma. Tässä elokuvassa on tehty kaikki oikein. Tarina, hahmot, toiminta-rakastan tätä alusta loppuun. Winter Soldier on suosikkini kaikkien Marvel-leffojen joukossa-ei, kaikkien supersankarileffojen joukossa.

Guardians of the Galaxy

Taustaa: Peter Jason Quill syntyi maassa, mutta hänen isänsä oli J'Son Spartax-planeetalta. Peterin ollessa 11, hänen äitinsä saa surmansa Badoon-alieneiden hyökättyä. Hän kasvaa orpokodissa, kunnes hän aikuisena hakee astronautiksi. Astronauttina hän tapaa Aurinkomestari-nimisen entiteetin, joka tarjoaa maan astronauteista parhaimmalle Star-Lordin titteliä. Peterin kollega saa tämän, mutta Peter varastaa hänen varusteensa ja karkaa avaruuteen jossa hänestä tulee supersankari. Kyberneettisen Phalanx-rodun hyökättyä Ultronin johtamana Kreen keisarikuntaan ja sekalaisen sankarijoukon pelastettua heidät päättää Star-Lord kasata kokoon vanhan sankarijoukon suojelemaan avaruutta- Drax Tuhoaja, Thanoksen tytär Gamora, Adam Warlock, Rocket Raccoon, Quasar, Mantis ja puhuva puu Groot. Heistä tuli Galaksin Vartijat, jotka suojelevat avaruutta ja sen kansoja-usein siltä itseltään. Tämän version loi Dan Abnett ja Andy Lanning.

Elokuva: Peter "Star-Lord" Quillin (Chris Pratt) saa käsiinsä muinaisen aarteen, ja näin kiinniittää kree-terroristi Ronan Syyttäjän (Lee Pace) huomion. Pian Peter huomaa pian olevansa vankilassa yhdessä  aarteen perässä olevan Gamoran (Zoe Saldana), Peterin perässä olevien Rocketin (Bradley Cooper) ja Grootin (Vin Diesel) sekä Ronania vihaavan Draxin (Dave Bautista) kanssa. Täältä paettuaan täytyy viisikon päättää mitä tehdä aartelle, joka väärissä käsissä voisi tuhota koko galaksin.

Paljastetaan: Kun kuulin että tämä elokuva on tulossa, olin hieman peloissani. Marvel, mitä ihmettä? Puhuvia pesukarhuja ja puita? Keitä ovat nämä hahmot? Ronan oli minulle tuttu Ihmeneloset-sarjiksista, mutta muut olivat minulle tuntemattomia kuuluisuuksia. Tämä tuntui pahalta. Mutta kun traileri tuli, käänsin kelkkani täysin. Traileri lupasi hauskaa ja erillaista elokuvaa, mutta en siltikään osannut valmistautua siihen kuinka hyvä tämä elokuva tulisi olemaan.

Guardians of the Galaxy tarjosi minulle saman elämyksen kuin alkuperäisten Tähtien Sotien tai Indiana Jones-leffojen parissa. Tämä on klassinen seikkailuelokuva klassisten seikkailuelokuvien kliseillä ja huippukohdilla kirjoitettuna hyvin mahtavalla hahmogallerialla. Juoni on erittäin simppeli- pahis haluaa esineen, sankarit haluavat estää sen, paljon sattuu ja tapahtuu. Ja se toimii, sillä hahmot kantavat tarinaa eteenpäin. Mutta ennen kuin puhun hahmoista: Suosikkikohtaukseni elokuvassa on alku. Ensimmäiset 15 minuuttia ovat yhä suosikkiosani elokuvaa. Tämä voi kuulostaa oudolta-leffassa on paljon hienoja kohtauksia, mutta alku pisti minut todella hiljaiseksi. Alussa Peter on lapsena äitinsä luona sairaalassa, jossa tämä on kuolemassa syöpään. Kohtaus on surullinen ja synkkä, ja äidin kuoltua ilman Peterin koskettavan tämän kättä...god. Erittäin synkkä alku. Peter juoksee ulos itkien, kunnes yhtäkkiä avaruusalus ilmestyy-ja marvel-fanfaari kajahtaa. Tästä siirrytään nykyaikaan, jossa Peter kulkee kuolleen planeetan pinnalla sateessa, kunnes saapuu muinaisen temppelin ovelle- ja alkaa tanssia musiikin tahtiin. Tämä alku oli täydellinen ja valotti hahmoa tyylikkäästi ja muistutti että vaikk Peter on "päähenkilö" ei tämä ole vain hänen tarinansa-syntytarina käytiin nopeasti lävitse mutta erittäin tyylikkäästi.

Mutta elokuvan huippukohta on hahmot ja näyttelijät. Chris Pratt näytti tässä elokuvassa viimeistään kykynsä huippunäyttelijänä, ja Star-Lordin hahmo oli erittäin hauska mutta myöskin erittäin vaikuttava taistelija sekä johtaja. Saldana pääsi viimeinkin näyttelemään kunnon actionhahmoa Gamorana, johonka hänet on mielestäni luotukkin. Toivon näkeväni Saldanaa lisää tulevaisuudessa toimintaleffoissa. Bradley Cooperin Rocket oli täynnä tulta ja tappuraa, ja onnistui hienosti luomaan CGI-pesukarhuun aitoa tunnetta. Vin Diesel loisti Groottina, ja kuten aikoinaan Rautajätti- elokuvan kanssa, pelkkä ääni riittää pitkälle. Viisikosta huomattavasti varjoon on mielestänyt jäänyt loistava Dave Bautistan näyttelemä Drax. Bautista esitti erittäin hyvin kaiken kirjaimellisesti ottavaa Draxia, ja oudotkin lauseet kuulostivat hauskoilta ja koskettavilta. Bautistalta löytyy selkeästi kykyä, ja tässä se nousee hyvin esille.

Pahikset tuppaavat olemaan vähän kompastukivenä Marvelin leffoissa. Ronan ei ole kovinkaan syvällinen vihollinen, mutta sillä ei ole merkitystä- RONAN ON VIIHDYTTÄVIN VIHOLLINEN IKINÄ. Loki sai seuraa huipulla Ronanista. Ronanin motiivit tuodaan ilmi ensimmäisessä kohtauksessa. Siitä tulee hyvin selväksi että tämän kaverin kanssa ei ole tilaa kompromisseille. Lee Pace tuo mahtavaa yliampuvuutta rooliin: Hän kävelee kuin pahis, hän ei ikinä hymyile-Ronan on luonnonvoima joka tuhoaa kaiken tieltään. Ronan on synkkyydessään juuri sopiva hauskojen sankareiden vastakohdaksi. Myös Ronanin agentti Nebula (Karen Gillan) jakaa monet Ronanin luonteenpiirteet-tosin ilman tarkoitusta jolla pyhittää tekonsa. Ronan haluaa oikeutta esi-isillensä ja saada kaikki kumartamaan Kreen keisarikunnan edessä. Nebula haluaa vain tappaa.
Mutta kaiken huipulla seisoo viimeinkin puhumaan pääsevä Thanos (Josh Brolin). Avengers-leffan lopussa hymyillyt kelmi pääsee puhumaan, ja miten hän puhuukaan. Thanos tässä lyhyessä kohtauksessa tuo sarjakuvien Hullun Titaanin äänen, pelottavan ilmapiirin ja painostavan katseen täydellisesti valkokankaalle. Tämä saa odottamaan entistä enemmän tulevia Avengers-leffoja.

Lopputekstien jälkeinen kohtaus oli laajan spekulaation kohteena. Lisää Thanosta? Kostajia? Kapteeni Ihme? Adam Warlock? Vaihtoehdot olivat loputtomat! Mitä me saimme? Howard Ankan. En ole nauranut elokuvassa niin paljoa vähään aikaan, ja hiljaisuus mikä lankesi teatteriiin tämän jälkeen teki tästä vielä parempaa. Howard Ankka on viimeinen hahmo jonka odotin tulevan MCU-leffoissa, mutta siellä se on. Howard on kaanonia.


Guardians of the Galaxy on yllätys parhaimmasta päästä, ja viimeisen 10 vuoden paras sci-fi-seikkailu-elokuva. Hahmot ovat loistavia, tunnelma on täynnä mehukasta seikkailufiilistä ja sarjakuvien fiilistä ja perinnettä.


Mikä on aika hyvä loppukaneetti koko arvostelusarjaan. Marvel on tarjonnut meille valikoiman erittäin viihdyttäviä ja fiksuja elokuvia, jotka ovat nousseet ykkösluokan elokuviksi, joidenka lipputulot ovat vuosi vuoden jälkeen listaykkösenä. Toki aina ei osu ihan maaliin, mutta kun marvel onnistuu, he onnistuvat erittäin hyvin. Kuukauden päästä on aika nähdä mitä ihmestudio tarjoaa meille seuraavaksi- tulevat elokuvat ovat oikein lupaavia: Ant-Man, Black Panther, Captain Marvel ja Doctor Strange liittyvät Rautamiehen ja Kapun riveihin uusina hahmoina, ja odotan uusia elokuvia innolla.  Palataan asiaan 2018, kun Avengers: Infinity War osa 1 saapuu elokuvateattereihin.

Atte T

Marvel Movie Madness osa 4.

Jatko-osa kuukausi on täällä! Odotettu kolmas osa Iron Man-elokuvasarjaan sekä ensimmäinen jatko-osa Thorille tulivat molemmat 2013, avaten näin Marvelin "vaihe 2"-osion elokuvasarjassaan. Molemmilla oli kova paikka tyydyttää Avengers-elokuvan jälkeistä yleisöä. Onnistuivatko nämä kaksi jatko-osaa siinä?

Lyhyt versio: Ei.

Pitkä versio:

Iron Man 3 -sisältää spoilereita!

Sopivahko metafora.

Taustaa: Mandariinin oikea nimi ei ole tiedossa. Hän on Kiinan varakkaimman liikemiehen ja englantilaisen aatelisnaisen poika, jonka esi-isien joukossa seisoi kuuluisa Tsingis-Kaani. Hänen vanhempansa kuolivat kuitenkin tämän ollessa lapsi, ja pojan otti huostaansa isän katkera sisko, joka iskosti tähän vihansa länsimaita kohtaan. Hänestä tuli korkea-arvoinen kiinan virkamies, Mandariini. Kommunistien noustua valtaan hän menetti asemansa, maansa ja palatsinsa. Etsiessään uutta tarkoitusta, hän löysi Henkien Laaksosta muinaisen makluaanien avaruusaluksen ja sen pilotin ruumiin. Tutkiessaan alusta hän löysi sen voimanlähteen-kymmenen sormusta, jotka tekivät hänestä lähes voittamattoman. Hän alisti Henkien Laakson asukkaat ja aloitti polun, jota hän kutsuu kohtalokseen: Kiinan, ja sitemmin koko maailman valloitus. Tällä polulla hän kohtasi Rautamiehen, josta sitemmin tuli hänen arkkivihollisensa. Mandariini loi Stan Lee ja Don Heck, ja suomessa Mandariini esiintyi ensimmäisen kerran Vihreä Mies Hulk-lehden numerossa 6 (1982)

Elokuva: Kostajien pelastettua maailmaan Lokilta ja tämän armeijoilta, kuoleman porteilla käynyt Tony Stark (Robert Downey JR.) kärsii paniikkihäiriöistä ja vainoharhaisuudesta ja rakentaa loputtomasti uusia haarniskoita suojellakseen itseään ja Pepperiä (Gwyneth Paltrow). Asioita ei auta ollenkaan nerokkaan terroristijohtaja Mandariinin (Ben Kingsley) hyökkäykset länsimaita vastaan. Kun Mandariini suuntaa seuraavan hyökkäyksensa kohti Tonya, täytyy tämän kohdata uuden uhan lisäksi menneisyytensä demonit.

Ehkä lienee parempi että hieman valotan taustoja: Kun tämän leffan esikoistraileri tuli pihalle, oli maailma innoissaan, enkä ollut eri mieltä. Iron Man 3 vaikutti täydelliseltä jatko-osalta. Synkempi tunnelma sopi lähdemateriaaleihin joita oltiin käyttämässä: Rautamiehen arkkivihollisen Mandariinin elokuvaversio näytti ja kuulosti upealta ja Kinsgley on mahtava näyttelijä, ja juonessa otettaisiin vaikutteita parhaimmasta Rautamies-tarinasta, Warren Elliksen Extremiksestä. Tämä ei voisi mennä pieleen.

SIIIGH.

Kuinka pahasti hyvät ideat voi mennä pilalle? Aika pahasti. Ensimmäinen tunti on erittäin lupaava- Mandariini näyttää vaikuttavalta, Robert on yhtä mahtava kuten ainakin ja juoni ei jää junnaamaan. Tässä vaiheessa jo ärsyttävät pienet asiat alkoivat  nostaa päätään. Tenneseeläinen koulupoika Harley (Ty Simpkins) oli todella ärsyttävä ja täysin turha sidekick, jonka painoarvo juonelle oli olematon. Rautamies-haarniskan akku loppuu lentomatkan jälkeen- Iron Man 1:ssä akkua riitti lennolla Malibusta Afganistaniin ja takaisin. Tony ei huomaa ohjusiskua taloonsa ennen kuin se on uutisissa. Mutta hei, ei Iron Man 1:kään ollut täydellinen.
 Mutta sitten ensimmäinen tunti oli kulunut. Ja Tony löysi Mandariinin. Muistan vieläkin kun olin ensi-illassa katsomassa, ja totuus Mandariinista tuli selville. Kaikki nauroivat ja oli hauskaa. Minua ei naurattanut. Miksi? Minä pidin Mandariinin uudistetusta versiosta. Se oli vaikuttava, tyylikäs uudelleenkeksitty versio Marvelin yhdestä vanhimmista pahiksista ja Rautamiehen arkkivihollisesta. Mandariinissa näkyi nykyaikaisen terrorismin pelon kiteytymä. Tätä oltiin rakennettu Iron Man 1:stä lähtien, ja trailereissa ja ennakkomateriaaleissa nähty Mandariini oli paholaismaisen ovela ja älykäs vihollinen.

Ja sitten koko homma vedetään vitsiksi. Se ei ole pelkästään hyvän työn tuhlaamista, se on myös klassisen hahmon väärinkäyttöä, mahtavan näyttelijän tuhlaamista ja sarjakuvien tradition pilkkaamista. En nauranut sille elokuvissa, enkä naura vieläkään. Mutta, ehkä tämän voi vielä pelastaa? Ehkä oikea Mandariini on vielä tulossa, jotain vielä hienompaa. Eip, oikea Mandariini on Guy Pearcen näyttelemä tylsä nörtti Aldrich Killian. Killian, jonka historia sarjakuvissa on yhden sivun mittainen. Killian, joka on vain yksi naama lisää tylsiä vihollisia ilman kunnon motiivia. Miksi hän käy Tonyn kimppuun? Koska tämä pilkkasi Killiania joskus juhlissa (Ja koska Rautamies voi estää hänen suunnitelmansa). Jos sinulle esitellään Oscar-voittaja Ben Kingsleyn näyttelemä terroristijohtajan ja superrikollisen yhdistelmä, mutta lopulta saat eteesi Guy Pearcen valkoisessa puvussa puhkumassa tulta. Ei, se ei ole hyvä vaihtokauppa. Tästä alkaakin  elokuvan alamäki. Killianin juoni käydään lävitse, ja ainoa mitä jää jäljelle on lopputappelun sekamelska täynnä ärsyttäviä kohtia, kuten Rautamies-pukujen hajoaminen pienestäkin iskusta (muistetaan että haarniska kesti aiemmin THORIN ISKUJA), ja Pepperin kohtalo. Kuka muka uskoi hetkeäkään että Pepper kuolisi?  Ja mistä Pepper yhtäkkiä omasi voimat voittaa Killianin, jollekka Rautamies ei pärjännyt. Mitenkä Pepper käytti Rautamiehen hansikasta ilman kaarireaktoria? Jos tälle kaikelle löytyy luonteva selitys, kertokaa toki mullekkin.

Mutta kaikesta tästä huolimatta, voin hampaita purren myöntää että ei Iron Man 3 ole täysin vailla hyviä asioita. Esimerkiksi elokuvan suuri twisti on hyvä, piru vieköön. Idea on toteuksesta huolimatta mainio. Samoin idea sen takana- ennakkomateriaalit ja trailerit pelasivat yleisöä samaan tapaan kuin Mandariini itse elokuvassa. Mitä yleisölle näytettiin oli kokoelma terrorismiin ja stereotyyppeihin viittaavia trouppeja jolla meitä huijattiin. Idealle ja illuusiolle nostan hattua. Samoin näyttelijöiden suoritukset ovat hyviä. Downey on tässä kohtaa jo yhtä sinut roolinsa kanssa kuin  Hugh Jackman
on roolissaan Wolverinenä. Ja vaikka inhosinkin Trevor Slatternyn hahmoa, on Kingsley silti loistava. Myös huumori toimii, mikä onkin uuden ohjaaja Shane Blackin vahvin ala. Monet Downeyn heitot ovat sellaisia, että hymyilen niille vielä monta tuntia leffan jälkeen.

Loppukaneetteja? Iron Man 3:sen kiteyttää loistavasti mielestäni Tony kyseisen elokuvan lopussa: You start with something beautiful. Something exciting. Then comes the mistakes. Perusidea leffan takana on mainio ja suorastaan nerokas, mutta toteutus haparoi ja pahasti. Marvel yritti pelastaa Mandariinin hahmon lyhytfilmissä All hail the King, mutta mikä on menetetty on menetetty. Ehkä jossain on "oikea" Mandariini, mutta Kingsleyn näyttelemää ja trailereissa nähtyä miestä ei saa enään takaisin. Iron Man 3 on hyvään ideaan perustuva mutta lopputulokseltaan pettymystä aiheuttava sekamelska.

Thor: The Dark World

Taustaa: Malekith oli musta haltia Svartalfheimista, joka kasvoi sotaisassa maailmassa. Hänen äitinsä myi hänet vastineeksi ruuasta sotakoirillensa, ja Malekith palveli armeijassa polttaen kuolleiden ruumiita.  Peikkojen kaapatessa hänet hän tutustui toiseen mustaan haltiaan, joka paljastui mahtavaksi velhoksi. Tämä velho auttoi häntä pakenemaan, ja opetti Malekithille kaiken minkä tiesi. Kun velho paljasti haluavansa lopettaa sodan haltioiden ja peikkojen välillä, raivostui Malekith ja surmasi velhon, sanoen "sodan olevan se tuli jossa haltioiden sydämet taotaan." Velho onnistui kuitenkin arpeuttamaan malekithin, muuttaen toisen puolen tämän kasvoista pikimustaksi. Malekith palasi kotiin, ja syötti oman äitinsä koirille. Hänet nimettiin tämän vuoksi Malekith Kirotuksi.

Malekith liittoutui Lokin kanssa, ja varasti Muinaisten Talvien Lippaan, saaden Thorin peräänsä. Malekithin loi Walt Simonson.

Elokuva: Kostajien voitettua Lokin, päätyi Thorin velipuoli takaisin Asgardiin ja vankityrmään. Samaan aikaan maassa Jane Foster löytää oudon portaalin, joka johdattaa hänet mystisen Aether-aineen luokse. Tämä herättää mustan haltia Malekithin (Christopher Eccleston) ikiunestaan, ja Thorin vietyä Janen Asgardiin, hyökkää Malekith, tämän kakkosmies Algrim (Adewale Akinnuoye-Agbaje) ja heidän armeijansa heidän kimppuunsa. Thor tarvitsee kaikki toverinsa voittaakseen Malekithin-mukaanlukien Lokin. Mutta voiko Thor luottaa veljeensä, ja kuinka pitkälle hän uskaltaa mennä suojellaksensa Janea?

Thor: The Dark World on Iron Man 3:sen tapaan elokuva, jossa oli kiinni uskomaton määrä potentiaalia. Hahmoja ja tyyliä parhaimmalta Thor-kirjoittajalta Walt Simonsonilta? Sold! Christopher Eccleston näyttelemässä pahista, Malekithia? SOLD! Asgardin outoa "Clarken 3. lakiin" perustuvaa magitek-aseistusta ja lentäviä veneitä? Sold! Mustia Haltioita laserkivääreillä ja creepyillä naamareilla? Sold! Kaikki ennakkomateriaali lupasi erittäin viihdyttävää Thor-seikkailua.

Ja sitä se olikin....ainakin osittain. Niin kauan kun oltiin Asgardissa, Malekithin aluksella tai leffan nimikkomaailmassa Svartaflheimissa, oli tunnelma ja tyyli uskomaton ja mukaansatempaava. Kun oltiin Lontoossa seuraamassa tylsiä ja toistuviin vitseihin perustuvia sivuhahmoja, oli elokuva uskomattoman tylsä ja paikallaan junnaava. Juoni oli perinteinen "Buahahhaa evil-guy-destroys-the-world", eikä sinänsä tarjoa mitään kauhean kummallista. Kuten edellisenkin Thor-leffan, tämänkin voima on hahmoissa. Chris Hemsworth ja Tom Hiddlestone vetävät roolinsa Thorina ja Lokina edelleen loistavasti, ja varsinkin Loki loistaa (jälleen). Hiddlestone on näytellyt Lokia nyt kolmessa elokuvassa, ja joka kerta hieman eri näkökulmasta. Thor-leffassa Loki oli hieman enemmän verhojen takana naruja vetelevä vallananastaja, Avengersissa hän oli juonikas valloittaja ja sotapäällikkö ja nyt hän on vankeudesta vapauteen itsensevä luikerteleva valehtelija. Marvelilla on kova paikka Lokin hahmon kanssa ja mitä sille käy tulevien elokuvien kanssa, sillä hahmon suosio on yhä suunnaton. Uusista hahmoista Malekith on varsin mielenkiintoinen ilmestys. Eccleston näyttelee hyvin, ja visuaalisesti Malekith on vakuuttava. Hänen motiivejensa ja historiaansa käydään lävitse vain aika vähän, ja tämä on harmi-Ecclestonin mukaan näin ei alunperin ollut tarkoitus, vaan Mustien Haltioiden historiaa piti käydä enemmän lävitse, mukaanlukien Malekithin perhettä-mutta tämä sai mennä Lokin roolin kasvaessa elokuvassa, mikä oli-anteeksi nyt vaan- huono valinta. Loki on hahmo, joka on nähty nyt jo kahdesti parrasvaloissa. Malekithilla olisi ollut mahdollisuus tulla isommaksi ja paremmin esitetyksi pahikseksi, mutta valitettavasti suosio meni tämän ylitse. Pidän toki yhä Lokista, mutta liika on aina liikaa. Muut näyttelijät kuten Hopkins, Elba ja Alexander vetävät myöskin roolinsa samalla taidolla millä edellisessä elokuvissa.

Elokuvan heikoimmat kohdat ovat ehdottomasti ne, jotka eivät tapahdu Asgardissa tai Thorin tai Malektihin ympärillä. Darcyn ja tämän harjoittelijan Ianin (Jonathan Howard) sekoilut Selvigin kanssa eivät ole mielenkiintoisia eivätkä edes hauskoja, vaikka kuinka koomisia yrittävätkään olla. Thor-elokuvien katsojat ovat tulleet katsomaan Thoria hakkaamassa hirviöitä ja Lokia juonimassa, eivät ylikoomisia ihmisiä harhailemassa pitkin Lontoota. Nämä kohtaukset myöskin rikkovat hieman tunnelmaa joissain kohtaa, mikä on todella ärsyttävää ja valitettavasti laskee elokuvan tasoa. Jane Foster ei myöskään ole kovinkaan mielenkiintoinen hahmo, vaikka Portman näytteleekin tätä hyvällä asenteella. Thorin rakkaana katselisi mieluummin paljon mielekkäämpää Sifiä.

Mutta on elokuvalla hyviäkin puolia. Koko elokuva tuntuu scifi-fantasiaseikkailulta jossa taikuus ja teknologia ovat molemmat sielä hämärän rajamailla, mikä toimii Thorin maailmassa hyvin. Ohjaajana oleva Alan Taylor (Game of Thrones) vahvin puoli on kohtauksissa jotka tapahtuvat Asgardissa, varsinkin hiljaisissa kohtauksissa. Malekithin herääminen ja Algrimin muuttuminen Kurseksi, Thorin tappio Svartalfheimissa ja varsinkin Friggan hautajaiskohtaus ovat hyvin tunteikkaita ja kauniita kohtauksia. Myöskin kohtauspaikat ovat hienoja ja pitkälti lavasteita CGI:n sijaan ja kuvauspaikkoina toimi paljon "oikeat paikat". Samoin musta haltiat on tehty täysin maskeeraamalla-tästä upea esimerkki on Algrim, joka on upea näky näinä CGI:n täyttäminä päivinä. Samoin lopputekstien jälkeen tullut James Gunnin ohjaama stinger oli mainio, ja esitteli meille hieman Marvelin galaktista universumia.

Thor: the Dark World on kaikin puolin keskiverron ok Marvel-leffa. Kuten Iron Man 3, sillä oli käsissään ainekset loistavaan Marvel-leffaan mutta lopputulos oli jotain muuta. Iron Man 3:sen tasolle ei kuitenkaan ihan mennä, sillä elokuvassa on yhä paljon hyviä asioita ja hyviä hahmoja. Toivon että tuleva Thor: Ragnarök pistää asiat kuosiin ja pitää ihmiset kaukana poissa Thorin maailmasta, ja tuo tilalle lisää Simonsonin kuuluisa luomuksia kuten Beta-Billin ja Surturin.

Ensi kuussa viimeinen osa, ja Marvelin kaksi viimeisintä leffaa ennen seuraavaa Avengers-jyrää. Palataan asiaan Maaliskuussa.

Atte

Marvel Movie Madness osa 3.

20 teksti! Huzzah! Ja arviosarjamme jatkuu! Marvel-arvioni ovat tähän mennessä käyneet läpi Iron Man, The Incredible Hulk, Iron Man 2 ja Thor-leffat ja jatkoa seuraa. Vuorossa siis Captain America: The First Avenger ja Marvelin ensimmäinen all-stars leffa The Avengers.

Captain America: The First Avenger.

so...pulp...

Taustaa: Tekijänään Joe Simon ja Jack Kirby, Steve Rogers oli nuori Brooklynistä kotoisin oleva kaveri, joka halusi kovasti värväytyä II maailmansodan aikana armeijaan. Vaikka hän olikin sydämeltään luja, oli hän keholtaan heikko. Vastaus löytyi kuitenkin Professori Erskinen tekemästä supersotilasseerumista, jonka tarkoituksena oli luoda armeija supersotilaita. Steve oli vapaaehtoinen kokeessa. Koe onnistui, mutta salamurhaaja tappoi Erskinen jättäen Steven ainoaksi seerumin luomukseksi. Steve haluaa silti auttaa, ja armeijan avustuksella tästä tulee Kapteeni Amerikka, Yhdysvaltain hengen symboli. Kapteeni taisteli rintamalla sotilaiden, nuoren ystävänsä Buckyn* ja supersankarijoukkio Hyökkääjien (mm. Prinssi Namor, Ihmissoihtu ja Britti-Jack) kanssa Akselivaltoja vastaan, Urallaan hän on kerännyt liudan vihollisia kuten hullun tiedemiehen Arnim Zolan, tiedejärjestö AIM:än, antinationalisti Lipunrepijän, rikollisnero Paroni Zemon, palkkatappaja Kallon sekä kammottavan natsi Punakallon, pahimman vihollisensa. Taistelussa Paroni Zemon kanssa Kapteeni lopulta kohtaa tappion, ja vajoaa kylmään mereen....josta vuosia myöhemmin Kostajat hänet löytävät.

Elokuva: II. Maailmansodan raivotessa, nuori Steve Rogers (Chris Evans) yrittää värväytyä armeijaan, mutta saa kielteisen vastauksen huonon kuntonsa vuoksi. Hänen parhaan ystävänsä Buckyn (Sebastian Stan) lähtiessä palvelukseen, tarjoaa Abraham Erskine (Stanley Tucci), liittoutuneiden tiedereservin johtohenkilö, hänelle mahdollisuuden. Supersotilasohjelma, joka tekisi Stevestä fyysisesti ylivertaisen. Koe onnistuu, mutta Natsien tiededivisioona Hydran johtaja Johann "Punakallo" Schmidt (Hugo Weaving) on myöskin käänteen partaalla saatuaan käsiinsä muinaisen tesseraktin, voimakkaan artefaktin. Sota on lähestymässä loppuaan, ja maailman kohtalo on Kapteeni Amerikan harteilla.

Captain America on seikkailuelokuva vahvalla pulp-mausteella. Ja tämä on hyvä. Tämä on elokuva jota mollataan mielestäni liikaa. Mielestäni se on yhtä hyvä kuin Iron Man- ellei jopa parempi. Olen nähnyt sen monta kertaa, mutta se on silti yhtä hyvää viihdettä joka kerta. Juoni on yksinkertainen, uskollinen sarjakuville ja viihdyttävä. Joe Johnston osaa ns. period-leffojen ilmeen (eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun Joe on tekemisissä Pulpin kanssa). Näyttelijät osaavat puheenparrellaan ja ilmaisuillaan kuvata myöskin aikakautta. Sama pätee lavastusta ja erikoisefektejä: aikakauden edistynyt teknologia jota molempien puolten tiedemiehillä oli käytössä näyttää silti vanhanaikaiselta vipuineen ja nappeineen. Alan Silvestrin musiikit ovat täysin kohdillaan: välillä se muistuttaa Star Warsin tai Indiana Jonesin musiikkeja, mikä sopii täydellisesti.

Elokuvassa on myös uskomaton liuta hyviä näyttelijöitä: Chris Evansin ja Hugo Weavingin lisäksi katsoja saa nauttia Tommy Lee Jonesin, Toby Jonesin, Haley Atwellin, Sebastian Stanin, Stanley Tuccin ja jopa Natalie Dormerin roolisuorituksista. Evans on syntynyt olemaan Kapteeni Amerikka. Vaikka pidin hänestä Fantastic Fourissa (2005), niin vasta nyt hän loistaa. Vaikka Rautamies, Hulk ja Thor olivat kaikki mainioita sankareita, on Evansin Kapteenissa jotain erityistä. Hän ei ole egoistinen, itsekäs tai raivoisa: Hän haluaa vain auttaa, eikä pidä kiusaajista. Idealistisia sankareita on aivan liian vähän, ja tämä sopii hyvin First Avengerin mustavalkoiseen maailmaan. Weaving tekee perusvarman suorituksen Punakallona, mutta käsikirjoituksen puolelta Kallon osuus on valitettavan pieni. Kohtaukset jossa Punakallo ja Kapu ottavat yhteen ovat näyttviä, mutta jotain jäin silti kaipaamaan. Haley Atwellin Peggy Carter on elokuvan tähtihahmoja. Hän ei kuuntele paskapuhetta, lyö kovaa ja tekee sen brittiläisellä tyylillä ja kauneudella. Hahmon fanit (minä) elävät hienoa aikaa, sillä uusi tv-sarja vaikuttaa hienolta.

Punakallon lisäksi yksi asia jäi elokuvasta kuitenkin painamaan mieltä: Kapteeni Amerikan ansaittua tittelinsä ja kerättyä Howling Commandos-ryhmän käydään tämän seikkailut lävitse tyylikkässää mutta hieman turhassa montaasissa. Olisin mielelläni nähnyt hieman lisää seikkailuja, mutta elokuvasa ei riittänyt siihen selkeästi aika. Jos junaseikkailun olisi poistanut ja sen dramaattiset tapahtumat siirretty loppuun, oltaisiin saatu jokin pidempi seikkailupätkä. Siitä huolimatta Captain America: The First Avenger on viihdyttävä ja hauska seikkailuelokuva. Marvel onneksi on tajunnut että sekoittamalla genrejä saadaan supersankarileffoihin hieman lisäpotkua- tämän tulemme oppimaan kunnolla Maaliskuun arvioissa.

The Avengers.

Taustaa: Silloin koitti päivä, jollaista ei oltu koettu ennen. Kun maailman mahtavimmat sankarit kokoontuivat yhteen taistellakseen uhkaa vastaan, jota kukaan heistä ei yksin voisi voittaa. Heistä tuli Kostajat, maan mahtavimmat sankarit. Voittamaton Rautamies, mahtava Thor, ihmeellinen Hulk, valloittava Ampiainen ja hämmästyttävä Muurahaismies taistelivat yhdessä Lokia, pahuuden jumalaa vastaan ja siitä syntyi legenda. Myöhemmin heihin liittyi Kapteeni Amerikka, Haukansilmä, Elohopea, Purppuranoita, Vision, Ihmemies ja kymmeniä muita supersankareita. He kohtaavat uhkia, joita yksikään supersankari yksin ei voi voittaa, kuten aikamatkustaja Kang Valloittajan, Pahuuden Mestarit, hullun titaani Thanoksen sekä arkki-vihollisensa, tappajarobotti Ultronin. Kostajat loi Stan Lee ja Jack Kirby.

Elokuva: Lokin (Tom Hiddlestonen) palattua maan päälle tessaraktin avulla ja vietyään kyseisen artefaktin, kutsuu Shield-järjestön johtaja Nick Fury (Samuel L. Jackson) avukseen maan mahtavimmat taistelijat ja ekspertit- Kapteeni Steve Rogersin, Tony Starkin, Natasha Romanoffin ja Bruce Bannerin (Mark Ruffalo). Lokin kiinnijäämisessä "auttaa" myös ukkosen jumala Thor. Mutta ovatko nämä mahtavat yksilöt yhdessä maan mahtavimmat sankarit, vai aikapommi joka odottaa räjähtämistä? Samaan aikaan Lokin aivopesemät liittolaiset Erik Selvig ja Clint "Haukansilmä" Barton (Jeremy Renner) jatkavat jumalan suunnitelmia, ja armeija lähestyy maata. Mitä tarvitaan siihen, että Furyn suunnitelma toteutuu ja maa saa sankarinsa?

Onko tästä edes puhuttava? Kaikki ovat nähneet tämän elokuvan ja kaikki pitivät siitä. En ole poikkeus. The Avengers on supersankarileffojen aatelia. Joss Whedonin käsissä jokainen hahmo saa äänensä kuuluville, eikä elokuva ole pelkästään Tonyn tai Lokin show. Ainoa hahmo joka jää hieman pienemmälle on Haukansilmä, mutta tämä syy on juoneen liittyvä. Avengers on myöskin toimintaleffojen ykkösluokkaa- kaikista taisteluista saa selvää mitä niissä tapahtuu, eikä taistelukoreografia kärsi tästä laisinkaan. Samaan tapaan kuin Thor (2011), Avengers tuntuu sarjakuvalta-hyvässä mielessä. Monet kohtaukset, tauotukset ja lausahdukset ovat sellaisia että ne toimisivat yhtä hyvin sarjakuvaruudulla. Alan Silvestri vastasi musiikeista, ja teki mahtavaa työtä. Jos aikaisemmilla Marvel-leffoilla oli ongelma, se oli musiikin tietty tylsyys- mieleen ei jäänyt mitään sävelmää soimaan päähän. Avengers-teema jää soimaan päähän, ja on yksi parhaimmista teemabiiseistä aikoihin. Diiiiiiiiii-dii-diii-di-diii....

Näyttelijöistä suurin osa on näyttänyt kyntensä jo aikaisemmissa Marvel-leffoissa, mutta neljä uutta  näyttelijää tekevät kaikki mainion suorituksen (Nick Fury ja Haukansilmä tulivat aikaisemmissa, mutta aika pienissä osissa): Nick Fury (Samuel L Jackson), Mariah Hill (Cobie Smulders), Hawkeye (Jeremy Renner) ja Bruce Banner (Mark Ruffalo). Kaikki tekevät persuvahvat suoritukset, varsinkin Smulders joka on täydellinen Maria Hill. Näistä edukseen erottuu parhaiten Ruffalo. Kahden Hulk-elokuvan jälkeen paine uuden näyttelijän kohdalla lieni iso. Ruffalo on kuitenkin kaikista Bannerin näyttelijöistä parhain, ja Avengersin Hulk näyttävin. Ruffalo tuo ikuisen varovaisuuden jossa Bannerin on elettävä esille hyvin, mutta on myös selkeästi hyväksynyt Hulkin olevan osa häntä. Rauhallinen ja hiirimäinen varovaisuus pitää kuitenkin sisällään uskomattoman upean Hulkin. Hulk ei ole kuunaan näyttänyt näin hyvältä. Kaikki mitä Hulk tekee näyttää juuri oikealta. Varsinkin Hulkin ja Lokin kohtaaminen. Te kaikki tiedätte mistä puhun.

Olen aivan liian positiivinen, sillä en oikeastaan osaa löytää tästä elokuvasta mtiään negatiivista, ilman että menen pikkuisiin yksityiskohtiin- kuten siihen miten lopputaistelun aikana sankarit puhuvat toisilleen ilman radioita, tai että Lokin suunnitelma oli itse asiassa aika huono ja Hulkin kyky muuttua on hieman deus ex machina- mutta tuo on pikkuisia läikkiä mahtavuuden meressä. Avengersin lopputekstien jälkeinen kohtaus on myös Iron Manin (2008) kanssa hyvin ikoninen- Thanoksen paljastaminen tulevana pahiksena oli hieno veto, ja maaliskuussa palaamme tämän hymyveikon pariin. The Avengers on yksi parhaimpia supersankarielokuvia, toimintaleffoja ja yksinkertaisesti, parhaimpia elokuvia joita olen nähnyt.


Helmikuu on nurkan takana, eli vuorossa on jatko-osien kuukausi. The Avengers nosti rimaa, ja kaikki olivat innoissaan tulevasta. Mitä me saimme..huh. Palataan siihen pian.
   

   

Atte Arvostaa: Digitaalisarjakuvat

Tällä kertaa ollaan lähempänä opiskeluainettani: Digitaalista kulttuuria. Vaikka digitaalisia sarjakuvia on ollut markkinoilla jo hyvän aikaa, en ole pahemmin ollut kiinnostunut niistä. Pidän mieluummin siitä että omistan albumin, jonka voin laittaa hyllyyn- ja keräilijänä myös yksittäisiä numeroita on kertynyt longboxeihin vuosien varrella aika läjä. Mutta nyt kun sosiaalsien median avulla tulee seurattua julkaisuja aktiivisemmin, ja tietoa uusista lehdistä tulee yhtenään. Joskus toivoisin että asuisin jenkeissä, jossa olisi sarjakuvakauppoja josta saisi uutuudet heti. Kestää hyvän aikaa että ne tulevat albumeina suomen nörttikauppoihin ostettavaksi, ja ebaysta ostaessa voi hinta yksittäisillekin lehdille nousta kipurajan ylitse.

Tätä varten on hienoa, että on olemassa digitaalisia sarjakuvia. Vaikka olen yhä albumeiden ja lehtien suosija, on hyvä että voin hankkia ja lukea sellaisia sarjakuvia joita ei vielä tai enään saa normaalisti. Hinta ei myöskään ole huono, yksittäisten lehtien hintojen pyöriessä 1-5 e välillä, ja kokonaiset albumut halvimmillaan 10 e. Comixology on mainio nettikauppa, ja valikoima on loistava. Amazon.com taannoin osti kyseisen firman, ja paniikkihan siitä levisi.

Nyt, kun kerran olen siirtynyt harrastuksessani digitaaliseen puoleen, päätin napata uusimpia numeroita parista sarjasta. Siispä nämä luettuani päätin tehdä pienet arviot näistä neljästä kerrassaan mainiosta digitaalisesta pikku ihmeestä, sekä kaupan päälle esittely yhdestä positiivisimmasta yllätyksestä sarjakuvien puolella.

Ant-Man #1 (2015-)

Muurahaismiehen suunnatessa tänä vuonna valkokankaalle nimikkoelokuvassaan Ant-Man (17.7) pisti Marvel pihalle myöskin uuden lehden kutistuvan sankarin seikkailuista. Vaikka Hank Pym onkin alkuperäinen Muurahaismies, uuden lehden (ja elokuvan) päähenkilö on nykyinen Muurahaismies Scott Lang. Ennen murtovaras, nykyään supersankari, Scott on ansainnut monta kerta tittelinsä Muurahaismiehen perillisenä.

Tekijöinään Nick Spencer ja Ramon Rosanas, uusi lehti seuraa elämän muutoskohtaa Scottin elämässä. Työnhaussa oleva Scott koittaa saada töitä Stark-yhtiöistä turvallisuuspäällikkönä, mutta Tony Stark ei taivo helpolla. Tämän täytyy todistaa olevansa työn arvoinen, sillä kilpailu paikasta on kova. Perheellisen miehen elämä työttömänä ei ole helppoa, mutta tytär Cassie jaksaa uskoa isäänsä. Kokeen koittaessa on Langin valittava voiko hän jatkaa rehellisellä työllä menestyäksensä, vai palattava juurilleen rikollisena?

Uusi Ant-Man on ehdottomasti yksiä parhaimpia sarjakuvia joita olen lukenut. Yksittäisenä tarinana se on loistava, ja jatkoa odotan innolla. Alussa selvitetään sulavasti ja järkevästi Scott Langin historia niille jotka eivät sitä tiedä, eikä se tunnu pakotetulta. Scott on hauska ja persoonallinen hahmo, joka tekee koviakin valintoja perheensä vuoksi. Vaikka supersankarina oleminen on Scottille tärkeää, haluaa hän silti olla osa tyttärensä elämää. Scottin tilanne muistuttaa Hämähäkkimiehen elämää moneltakin taholta, mutta Scottin valinnat ovat järkevämpiä kuin Peterin: Scott elää valintojensa kanssa eikä valita koko ajan. Scott on yksinkertaisesti aikuisempi hahmo.

Tarinan lisäksi taide on erittäin sujuvaa ja tilanteeseen sopivaa. Rosanas käyttää perspektiivejä hyvin ottaen siis kaiken irti kutistumisesta ja sen tarjoamista näkökulmista. Rosanas myöskin tekee kunniaa monille hahmoille jotka tekevät cameon lehdessä, kuten Nuorten Kostajien Prodigy, Runaways-ryhmän Victo Mancha ja Superior foes of Spidermanin uusi Kuoriainen.  Kaiken kaikkiaan Ant-Man #1 on erittäin hyvä lehti ja mainio alku uudelle sarjalle, jota tulen seuraamaan mielenkiinnolla.

Dungeons & Dragons: Legends of Baldur's Gate #1: Tyranny of Dragons

Asiasta tuntemattomille, Baldur's Gate on Biowaren tietokoneroolipeli joka ilmestyi 1998. Baldur's Gate sarjan ensimmäinen peli ja sitä pidetään yhä nykyään yhtenä parhaimmista videoroolipeleistä mitä on tehty, ja esikuvana mm. Biowaren Dragon Age-sarjalle. Baldur's Gate tapahtuu nimensä mukaisesti Baldurin Portin, fantasiamaailma Faerunin merkittävimmän kaupungin, ympäristössä jossa seikkailija kerää ympärilleen seikkailijaryhmän, jonka kanssa selvittää alueen salaisuuksia. Yksi näistä hahmoista oli MINSC. Samooja Minsc ja tämän lemmikki ja taistelutoveri Boo-hamsteri olivat pelisarjan elävä legenda, jonka kaikki peliä pelanneet muistavat ikuisesti. Ja nyt hän on palannut IDW:n uusimmassa julkaisussa Dungeons & Dragons: Legends of Baldur's Gate #1: Tyranny of Dragons. Kiva nimihirviö.

Kirjoittajana Jim Zub ja taiteilijoina Max Dunbar, nimihirviö-sarjis alkaa öisen takaa-ajon ollessa käynnissä. Haltianainen pakenee kahdelta kiviseltä gargoyli-hirviöltä, yrittäen eksyttää niitä ja taistellessa vastaan epätoivoisesti. Lopulta pedot ajavat hänet torille, suuren sankarin patsaan luokse. Mutta hänet pelastaa sankari, jonka sydän on puhdasta kultaa, ja aivot kovaa lyijyä.

Ja muun tiedon jakaminen olisi täydellistä ilon pilaamista. Tyranny of Dragons on hulvaton. Pelin pelanneet kuulevat Minscin vuorosanoista Jim Cummingsin äänen, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Vielä nimetön mysteerihaltia on mielenkiintoinen idea: Hahmon nimeä ei tiedetä, eikä lukija myöskään tiedä miksi gargoylit olivat hänen perässään. Jos haluat tietää miten hän päätyi tähän tilanteeseen, tätyy sinun ostaa seuraava lehti. Mikä ei ole huono asia, sillä lehti itsessään loppuu tehokkaaseen cliffhangeriin.

Max Dunbarin taide sopii erittäin hyvin D&D:n maailmaan- näyttää realistiselta, mutta pitää fantasiamaailmaan sopivan tunnelman ja eskapistisen tunnelman kasassa tehokkaasti. Hahmodesign on tyylikästä ja taistelukohtaukset eivät tunnu tönköiltä- kaikki piirtäjät eivät ole onnistuneet tässä aiva yhtä hyvin, mutta Dunbarilla ei tätä ongelmaa ole. Tyranny of Dragons #1 on erittäin mainio seikkailusarjakuva, joka sopii Baldur's Gaten kanssa kasvaneille, mutta sopii myös kaikille muille kunnon fantasiaseikkailujen ystäville.

Rat Queens Special: Braga #1

Rat Queens ansaitsisi oman blogikirjoituksen kokonaisuutena, sillä se on yksiä parhaimpia fantasiaseikkailu-sarjiksia mitä on tehty: Kurtis Wieben ja Roc Upchurchin Rat Queens ottaaa hieman kieromman ja mustalla huumorilla maustetun näkökulman perinteiseen roolipeleissä nähtävään seikkailijaporukka-ideaan, tuoden pöydälle vanhoja ideoita uudessa valossa. Buffy ja Tank Girl kohtaa Tolkienin-pilvessä. World of Warcraft kohtaa Tumblrin. Rat Queens on mahtava. Ja Rat Queens Special: Braga #1 on myöskin sitä, kertoen Bragan, transseksuaalin örkkibarbaarin tarinan. 

Hieman taustaa: Rat Queens kertoo seikkailijaryhmä Rat Queensin edesottamuksista: Violet- hipsterikääpiö, Hannah-rockabillyhaltia, Dee- ateistipapitar ja Betty-hippihobittismidgenvaras. Näiden ärsytettyä oikeita ihmisiä tarpeeksi kauan, joutuvat he ja muut Palisade-kylän seikkailijoista hyökkäyksen kohteeksi, ja myöhemmin kylä itse joutuu örkkihyökkäyksen kohteeksi. Näiden seikkailijoiden joukossa on Peaches-ryhmän örkkibarbaari Braga, joka on sodanjumala maan päällä taistelussa. Hahmo nousi suureen suosioon, ja niin hänelle tehtiin oma tarina, jossa kerrottiin miten hän päätyi Palisadeen.

Suuren örkkiheimon kohtalo on vaakalaudalla viimeisimmän sotakamppanjan päättyessä voittoon, kiitos Broogin, örkkikuninkaan pojan. Vanha johtaja haluaisi antaa vallan perilliselleen ja vanhimmalle pojallensa-Broogille. Broog ei kuitenkaan ole valmis johtajaksi, saatikka sellaiseksi johtajaksi miksi hänen isänsä haluaisi hänen olevan ja suunnittelee lähtevänsä pois. Mutta isällä ja valtaa hamuavalla veljellä on muita suunnitelmia.

Lukijalle tuli kieltämättä yllätyksenä että Braga oli ennen mies, Broog. Ei vaadi mitään ruudinkeksijää tajutakseen tämän faktan, vaikka se varmistuukin vasta sarjakuvan loppupuolella. Transseksuaalisuutta ei kuitenkaan käytetä sokkiarvon välittäjänä, vaan se esitetään sulavasti, sen ollessa kantava osa tarinaa mutta ilman että se on esillä koko ajan. Tarina on muutenkin erittäin mainio, ja sitoutuu hyvin Rat Queensissa esiintyneen Bragan elämään.

Kuvittaja-vieras Tess Fowler tekee hyvää työtä ja pitää edeltävän sarjakuvan tyylin mutta tuoden oman säväyksensä. Kuten Rat Queensissa normaalistikkin, taistelukohtaukset ovat näyttäviä mutta niillä ei täytetä kirjaa vaan tila käytetään fiksusti. Lehdeksi joka kertoo äärimmäisen väkivaltaisesta örkkibarbaarista, on se kuitenkin erittäin fiksusta ja aidontuntuisesta dialogista rakentuva tarina.

   

Star Wars #1

Aina mahtava Star Wars. Tämä vuosi on tämän franchisen faneille hieno: Uusi leffa, pari uutta lautapeliä sekä tämä: Disneyn ostettua Star Warsin oikeudet oli vain ajan kysymys koska se siirtäisi sarjakuvajulkaisun Dark Horselta omaan firmaansa- joitakin vuosia aikaisemmin Disney osti pienen firman nimeltä Marvel Comics, ja sille tämä työ siirtyi. Monet fanit eivät tästä olleet kovinkaan innoissaan- Dark Horse on tehnyt vuosia hyvää työtä laajentaen Star Warsin expanded universea (elokuvien ulkopuolinen kaanon). Star Wars-sarjisten juuret tosin ovat Marvelissa, tämän julkaistessa sitä 10 vuotta (1977-87).

Nyt uuden elokuvan vuonna, tuo Marvel pitkän odotuksen jälkeen Star Wars #1 markkinoille. Tekijöinään Jason Aaron ja John Cassaday, tarina alkaa klassisella Star Wars-rollilla ja kertoo, kuinka ensimmäisen Kuolontähden tuhouduttua Kapinaliitto kävi vastahyökkäykseen Keisarikuntaa vastaan, hyökäten sen tehtaille ja asevarastoihin. Kapinaliiton uuden ykkösryhmän- Han Solon, Prinsessa Leian, Chewbaccan ja tarinan sankarin Luke Skywalkerin- tehtävänä on sabotoida Keisarikunnan alustehdas. Mutta mikään ei tunnetusti mene niinkuin halutaan, kun pahin mahdollinen asia tapahtuu.

Tarinallisesti: Sarjakuva oli mahtava. Jason Aaronin dialogi on toimivaa ja muistuttaa elokuvien tapaa puhua asioista. Tarina alkoi sulavasti ja mukavan elokuvamaisesti. Mielestäni oli aika riskiteko ottaa vanhat ja klassiset hahmot päähenkilöiksi, mutta Aaron hallitsee hahmot hyvin eikä yli-tai alilyöntejä tapahdu. Lehden loppu rakennetaan hyvin, ja sai minut ainakin koukuttumaan ja haluamaan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ongelmat alkavat kuitenkin taiteessa. John Cassaday on hyvä piirtäjä- hänen Uncanny Avengers-työnsä on todiste tästä. Mutta valitettavasti näyttelijöiden ulkonäön siirtäminen sarjakuvaan syö heistä sielun. Leian, Hanin ja Luken ilmeet ovat suuren osan ajasta hyvin... "duuuh", vaikka hahmot onkin tunnistettavissa. Mikä on sinänsä sääli, sillä Cassaday hallitsee hyvin realistisemman piirrustustavan ja hahmo-ja ruutusommittelu on loistavaa. Päähenkilöt kuitenkin näyttävät pökkelöiltä, joka on kova kompastuskivi. Toivon että Marvel vaihtaisi piirtäjää johonkin joka hallitsee ulkonäön siirtämisen sarjakuviin elokuvista, kuten tulevan Princess Leia #1 piirtäjä Terry Dodson (käsikirjoittajan Mark Waid=pakkohankinta), Daniel Acuna tai Tradd Moore.
Piirtäjäongelmista huolimatta Star Wars #1 on mainio sarjis, ja oli hienoa nähdä että Marvel käyttää tarinassa ykkösrivin kirjoittajia, ja odotan innolla ja mielenkiinnolla tulevia numeroita.

Siinä oli uutuudet! Seuraavaksi jotain hieman vähemmän tuoretta, mutta silti suositeltavaa lukemista:

Lumberjanes #1-#2

Lumberjanes on tarina tytöistä partioleirillä jossa on hirviöitä ja mysteerejä. Boom! Studios julkaisi joukon sarjakuvia Boom! Box-printillä, tarkoituksena tuoda markkinoille tekiöiden omia tarinoita ja hahmoja originaaleissa tarinoissa. Grace Ellis ja Noelle Stevenson loivat Lumberjanesin, jossa piirtäjänä ja hahmosuunnitelijana Brooke A. Allen. Tarkoituksena oli tuoda markkinoille naistekijöiden sarjakuvia ja näin tuoda luettavaa myös nuorille tytöillä. Tällainen voisi epäonnistua pahasti ja olla "vain tytöille", mutta ei Lumberjanes. Lumberjanes on kaiken ikäisille ja kaikille yleisestikkin sopiva sarjakuva. Scott Pilgrim kohtaa Gravity Fallsin.

Lumberjanes kertoo joukosta tyttöjä- Jo, April, Molly, Mal ja Ripley- jotka viettävät kesää partioleirillä- tässä sarjakuvassa nimetty Lumberjaneiksi. Mikään ei kuitenkaan ole hyvin, sillä metsä on täynnä mystisiä salaisuuksia ja hirviöitä, kuten demonikettuja ja joessa eläviä suunnattomia käärmeitä. Kaikilla näillä hirviöillä on kuitenkin yksi yhteinen tekijä- kolme silmää. On aika selvittää mikä on näiden hirviöiden alkuperä, hakata se ja jatkaa parasta kesäleiriä ikinä.

Lumberjanes iskee minulle samaan tapaan kuin Scott Pilgrim ja Doctor Horrible: Epätavallisia asioita tapahtuu mutta ne eivät ole tarinan pääasia: hahmot ovat. Kymmenien kettuhirviöiden ilmestyessä paikalle ottavat sankarit vain taisteluasennot eivätkä ala ihmettelemään: he toimivat. Dialogi on hauskaa ja sopii hyvin kaiken ikäisille: mitään ei selitetä kädestä pitäen mutta ei myöskään taivuta liialliseen filosofointiin tai turhaan kiroiluun. Kirjoittaja kunnioittaa lukijaa, eikä määrittele sitä kenelle sarjakuva kuuluu tai kenenkä sitä pitäisi lukea. Se on avoin ja mahtava.

Brooke A. Allenin piirrustustyyli sopii täydellisesti rentoon kirjoittamistyyliin. Yksinkertaista mutta taidokasta. Ihailen jokaista piirtäjää joka osaa piirtää ei-realistisella tyylillä hahmoja, jotka kuitenkin näyttävät ja tuntuvat realistisilta. Allen kuuluu tähän sakkiin. Hahmot ovat hyvin suunniteltu ja heidät erottaa toisistaan. Lumberjanes on sarjakuva, jota suosittelen jakamaan eteenpäin. Lapsille, aikuisille, nuorille, tytöille, pojille-kaikille.

Se siitä! Suosittelen tutustumaan Comixologyn sivuihin- halpa tapa tutustua moniin eri sarjakuviin, eivätkä nämä vie tilaa kotoa. Sieltä voi löytää monia mahtavia sarjis-aarteita: uusia ja vanhoja. Ensi kerralla taas Marvelia ja leffa-asiaa.

Atte T

Hyvää Uutta Vuotta 2015!

2015.

Antakaa tuon painautua mieleen. jos 2014 tuntui oudolta, entäs sitten tämä? Jotenkin sitä uskoisi että tuollaisen vuosiluvun koittaessa olisi maailma hieman erillainen. Mutta monet asiat eivät ole muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Vieläkään ei autot lennä, ei ole outoja-sci-fi haalareita kaikilla eikä uusia elämänmuotoja ole löytynyt avaruudesta.  Mutta sentään onnistuttiin laskemaan luotain komeetan päälle. On sekin jotain. On kulunut 15 vuotta ensimmäisestä X-Men leffasta, 14 vuotta WTC-iskuista ja ensimmäisestä Taru Sormusten Herrasta-leffasta ja 10 vuotta viimeisimmästä Star Wars-leffasta. Tuntuu oudolta, että kadulla tallaa teinejä joille WTC on historiaa- asia joka on tapahtunut ennen heidän syntymäänsä. Tältäkö tuntuu kun tajuaa vanhentuvansa?

Paljon pahaa on kyllä mahtunut yhteen vuoteen. Ukrainan kriisi, ISIS, Gaazan tapahtumat, Ebola, matkustajakoneiden katoamiset. Mutta on sitä tullut hyvääkin. Suomen tasa-arvoisen avioliittolain eteneminen, USA:n ja Kuuban välien lämpeneminen, tieteelliset edistysaskeleet kuten Rosetta-luotaimen matkan onnistuminen ja muuta. Ja minä pääsin opiskelemaan! ja oikein yliopistoon, of all places. Nykyään Porissa jatkuu elämä siis, digitaalisen kulttuurin alan opiskelijana. Rahatilanne on mikö on, mutta siitä on päästy ylitse koska takana on ehkä viihde-tasolla paras vuosi miesmuistiin. Mahtavaa musiikkia, mahtavia leffoja ja koukuttavia sarjiksia sekä paljon työtunteja Tampereen Fantasiapeleissä- asia, jostka en voi olla kiitollisempi. On mahtavaa tehdä töitä loistavien tyyppien kanssa firmassa, jonka asiakkaana on ollut yli 20 vuotta. On erityisen hienoa olla Atte. Mutta kun kaikkea mahtavaa on mahtunut yhteen vuoteen, mikä on ollut parasta? Take it away, it's time for a Year in Review!

Materiaalista mahtavuutta

Vuoden Elokuva:

Kuten Nerdist asian ilmaisi- tämä oli paras leffakesä sitten 80-luvun. Näin montaa hyvää leffaa ei ole tullut pitkään aikaan: Captain America: Winter Soldier, Lego Movie, Amazing Spider-Man 2, Godzilla, Dawn of the Planet of the Apes, X-Men: Days of Future Past, Edge of Tomorrow, Guardians of the Galaxy, How to Train your Dragon 2 ja Hobbit: Battle of Five Armies. On erityisen raastavaa valita vuoden parasta elokuvaa. DotPoA oli erittäin pysäyttävä jatko-osa loistavalle esikoisosalle ja oli rohkea valinnoissaan, Winter Soldier taasen oli aikuisin ja tyylikkäin supersankari/vakooja/noir-elokuva ja ehdoton parannus Marvelin jatko-osien parissa, Guardians of the Galaxy taasen oli mahtava viihdepläjäys ja paras sci-fi-seikkailuleffa sitten alkuperäisten Star Wars-leffojen. Ja kyllä se Guardians of the Galaxy voiton viekin. Indiana Jonesin ja Star Warsin tyylinen rehellinen seikkailuleffa näytti Marvelin osaavan tehdä hyviä leffoja ilman ykkösluokan hahmoja. 

Vuoden Roolipeli:

Nythän taomme eteenpäin Paizon Wrath of the Righteous-seikkailupolkua, ja se on ollut varsin muikeata, mutta eniten hauskaa pöydän ääressä silti oli tänä vuonna Ropeconissa Siege of Diamond Cityn parissa. Oli erittäin hauskaa pelata monta tuntia tuntemattomien tyyppien kanssa, jotka olivat kaikki mahtavia ja PJ:llä oli sana ja seikkailu hallussa. Monesti PFS:ssä tuntuu olevan onnistuminen tärkeintä, ja roolipelaus jää jalkoihin. Ei tässä pöydässä! Paras PFS-seikkailu ikinä!

Vuoden Peli

Dragon Age Inquisition: Ei vaadi syvällisempää analyysiä tämä valinta. Monet tämän vuoden pelit ovat olleet vähän pettymyksiä: Watchdogs ei vakuuttanut, eikä myöskään Elder Scrolls Online. Inquisition taasen oli juuri sitä mitä toivoin. Ensi vuoden puolella tulee pitempi arvio, kunhan saan toisen läpipeluun suoritettua!

Vuoden Albumi:

Valinta oli hankala kahdon hyvän välillä: Jonne Järvelän esikoisalbumi Jonne oli mahtava, mutta voiton vie Tuomas Holopaisen Life and Times of the Scrooge McDuck. Täydellisyys saavutettu. Don Rosan sarjakuvan "soundtrackiksi" tarkoitettu levy on kaunis ja mahtava teos, josta huokuu rakkaus neron työtä kohtaan. Suosittelen kaikille.

Vuoden Sarjakuva:

Monta hyvää, aivan liian monta. Elfquestin komea omnibus, Sagan uusimmat osat, Ryhmä-X.än jumalainen vuosikertapainos ja tappavan hauska Rat Queens. Voiton vie kuitenkin G. Willow Wilsonin ja Adrian Alphonan hauska ja mahtava Miss Marvel 1: No Normal. Paras Marvelin sarjakuva aikoihin, ja asiallinen ja tyylikäs läpileikkaus New Jerseyläisen muslimiteini Kamalan arkeen, ja kuinka tästä tuli supersankari Miss Marvel. En voi suositella liikaa, hankkikaa ja rakastukaa.

Vuoden TV-sarja:

Uusi kategoria! Mahtavia tv-sarjoja alkoi ja jatkui taas tänä syksynä, kuten Agents of Shield, Arrow, The Flash ja Gotham. The Flash on ollut kyllä yhtä sarjakuvafanin unelmaa. On erityisen hienoa nähdä Kapteeni Pakkanen, Professori Zoom, Säävelho ja Arrow-crossoverissa tullut henkilökohtainen suosikkini Kapteeni Bumerangi. Ensi viikolla jatkuu!

Vuoden Häppening:

Huijataan: En valitse vain yhtä tapahtumaa, vaan monien tapahtumien summan: Marvel- ryhmäcosplay-porukkamme moninaiset seikkailut. Oikeasti ihan paras juttu ikinä. Ootte mahtavia!

Vuoden Pettymys:

Mitään Iron Man 3:en tasoista raastavaa pettymystä ei tapahtunut, mutta paljon pikkuisia pettymyksiä. Ehkäpä Elder Scrolls Onlinen sieluttomuus sopisi tähän hyvin.

Se tästä vuodesta! Entäs ensi vuosi? Voi herranjumala mikä vuosi taas tulossa: Big Hero 6, Birdman, Avengers: Age of Ultron, Ant-Man, Mad Max: Fury Road, Jurassic World ja uskomattomalta kuin se tuntuukaan, Star Wars Episode 7: Force Awakens. Ensi vuonna tavataan!

Marvel Movie Madness osa 2

Joulukuu tuli ja meni yhdessä hujauksessa. Vuorossa siis toinen osa Marvel-arviosarjastani ja vuorossa onkin siis kronologisesti kaksi seuraavaa elokuvaa: Iron Man 2 ja Thor.

Iron Man 2

Taustaa: Justin Hammer on yksi Tony Starkin vaarallisimmista ja vanhimmista vihollisista. Englantilainen bisnespamppu ja Hammer-yhtiöiden johtomies, Justin Hammer kadehti Tony Starkin menestystä, ja alkoi rahoittaa lukuisia superrikollisia Hammer-yhtiöiden resurssien avulla. Justin Hammer on ollut piikkinä Tonyn lihassa Iron Man #120 (1979) -lehdestä lähtien.
Anton Vankon kylä ja vanhemmat kuolivat Rautamiehen hyökkäyksessä- kyseessä oli tosin varastettu haarniska. Anton vannoo kostoa Starkille ja tämän perinnölle. Rikollisen Rautamiehen haarniskan hajonneista osista Anton rakentaa voimavaljaat ja kaksi energiaruoskaa ja käy Tony Starkin kimppuun kolmantena Mustana Ruoskana.

Elokuva: Tony Stark on elämänsä huipulla. Rautamies on maailmankuulu sankari, ja kuuluisuus ja yhtiö rullaa oikeaan suuntaan. Stark-näyttely avataan ja elämä hymyilee- paitsi että hänen kaarireaktori-sydämensä myrkyttää hänet hitaasti. Kun Ivan Vanko/ Musta Ruoska-niminen rikollinen käy hänen kimppuunsa ja osoittaa maailmalle tämän haavoittuvaisuuden, alkaa kaikki kuitenkin mennä alamäkeen. Ystävät hylkäävät hänet, poliitikot ovat rautamies-haarniskan perässä ja kilpailija Justin Hammer suunnittelee tämän syräjyttämistä. Tony Starkin on kehitettävä taitojaan ja itseään ihmisenä selviytyäkseen siitä, mitä elämä heittää hänen eteensä.

Iron Man 2 on hyvin samanlainen elokuva kuin ensimmäinen Iron Man-elokuva. Taistelut ja toiminta ottaa yhä takapenkin ihmisten välisen dialogin ottaessa etusijan. Elokuvassa on kaksi oikeaa taistelukohtaista, yksi alussa ja yksi lopussa.  Elokuva keskittyy hahmoihin, joskin ongelmaksi nousee se että IM2:sta uupuu Jeff Bridgesin tasoinen näyttelijäkyky. Vaikkakin Justin Hammer (Sam Rockwell) on erittäin hauska ja viihdyttävä hahmo, ei se korvaa Bridgesiä. Mickey Rourken Ivan Vanko on visuaalisesti vaikuttava, mutta loppujen lopuksi tylsä vihollinen. Mutta elokuvan pelastaa Downey. Tony voisi puhua vaikka puupölkylle ja saisi sen kuulostamaan mielenkiintoiselta. Tarina on varsin perinteinen, ja hieman ennalta-arvattava. Poliittiset lausunnot ja komiteat eivät loppujen lopuksi ole kovin mielenkiintoisia ensimmäisen elokuvan terroristileireihin verrattuna.

Yksi huomattava ero on James Rhodesin näyttelijän Terrence Howardin vaihtuminen Don Cheadleen, joka oli mielestäni huomattava parannus. Downey on edelleen loistava. Moniongelmaisen Starkin seuraaminen on yhtä mielenkiintoista ja hauskaa kuin edellisessäkin elokuvassa. Myös tuleva kestosuosikki Natasha Romanoff (Scarlett Johansson) liittyy hahmokaartiin, ja on mainio lisä. Scarlett on täydellinen Musta Leski, tuoden hahmon taidot ja kauneuden suoraan sarjakuvista valkokankaalle. Sam Rockwell on mahtava, mutta tosin hieman turhan komedinen hahmo. Verrattuna alkuperäiseen sarjakuvapahikseen on elokuvan Hammer kovin heikko hahmo. Tähän asiaan palaan myöhemmin Iron Man 3-arviossani. Siiigh.

Iron Man 2 on vioistaan huolimatta erittäin viihdyttävä ja näyttävä elokuva. Downey on elokuvan voimahahmo yhä, ja tietyt näyttelijät tukevat tämän suoritusta. Elokuvan haittapuolina on tylsät viholliset ja arvattava juoni, mutta visuaalinen puoli tekee Iron Man 2:sta silti katsomisen arvoisen elokuvan.

Thor

Taustaa: Thor, Odinin poika, oli Asgardin prinssi ja suuri sankari, joka saatuaan Mjölnir-vasaransa kasvoi röyhkeäksi ja ylpeäksi. Tämän lähes aiheutettua sodan jääjättiläisten maan Jotunheimin ja Asgardin välille, Odin karkoitti poikansa maan päälle ja siirsi tämän Donald Blake-nimisen ramman lääkärin kehoon opettaakseen tälle nöyryyttä. Blake avasi praktiikan New Yorkiin ja rakastui sairaanhoitaja Jane Fosteriin. Ollessaan jumissa luolassa Norjassa (??) hän löi kävelykeppinsä maahan voimalla ja Odinin taika raukesi, ja tämä muuttui Thoriksi, ukkosen jumalaksi. Hänestä tuli myöhemmin Kostajien perustajajäsen ja taisteli lukuisia vihollisia vastaan, kuten mustien haltioiden johtajaa Malekith Kirottua, asgardilaisilla aarteilla varustettua Romutusryhmää sekä omaa veljeään Lokia, kaaoksen ja pahuuden jumalaa vastaan. Suomessa Thor esiintyi ensimmäisen kerran Ihmesarja-lehden numerossa 30 (1968).

Elokuva: Jane Fosterin (Natalie Portman) johtama tutkijaryhmä törmää New Mexicon aavikolla outoon sääilmiöön, sekä aavikolla vaeltavaan outoon mieheen, jota he luulivat juopoksi. Todellisuudessa kyseessä oli Thor, Asgardin Prinssi ja "jumala" jonka isä Odin oli karkottanut Asgardista tämän aiheutettua röyhkeydellään ja ylpeydellään sodan. Mahtavan Mjölnir-vasaran Odin lähetti maahan mukanaan loitsu, "Kuka tätä vasaraa pitääkään, jos on sen arvoinen, saa Thorin voimat."  Thorin koittaessa saada Mjölniriä takaisin ja palata maasta Asgardiin, hänen veljensä Loki suunnittelee dramaattista vallanjakoa juonimalla niin jääjättiläisten kanssa. Onko Thor vasaran voiman arvoinen, ja pääseekö Asgardin prinssi palaamaan kotiinsa ennen Lokin suunnitelmien toteutumista?

Eppua lainatakseni: "Thor on kaikista Marvel-leffoista kaikkein Marvelein." Se on hyvä elokuva, mutta ei mitään ihmeellistä. Se on lisäää alkusoittoa Kostajat-elokuvalle ja esittelee lähinnä kaksi tulevien MCU-leffojen kiintiöhahmoa: Chris Hemsworthin Thorin ja Tom Hiddlestonen Lokin. Tarina on hyvin tavallinen "fish out of water" -tarina, jossa Iron Man-leffojen tyyliin ei ole kuin kaksi oikeaa taistelukohtausta, sillä pääpaino on kahden maailman tapahtumien painottelussa ja Thorin kokemusten käsittelyssä. Natalia Portmanin hahmo Jane on ihan passaava dialogipari Thorille, mutta monesti toivoin että Thor puhuisi enemmän Erik Selvigin (Stellan Skarsgård) kanssa. Selvigin kokemus ja varovaisuus sekä skeptismi oli mielestäni hyvässä tasapainossa Thorin puhtaan uskon kanssa. Thor voisi olla henkilökohtainen suosikkini, jos siinä oltaisiin otettua Ylivertaisista mallia. Entäs jos elokuvassa ei näytettäisi Asgardia ennen kuin vasta aivan lopussa? Thorin höpinät jumalista ja Asgardista olisivat vailla todistetta. Loki olisi ns. juonessa mukana, ja esittäisi tämän veljeä joka haluaisi vain tämän tajuavan asgardin ja muun olevan vain hallusinaatiota. Toimi Ylivertaisissa, ja voisi toimia myös elokuvissa.

Mutta arvattava tarina ja tylsähkö dialogi on toissijaista, sillä elokuvasta hyvän tekee loistavat näyttelijät. Hemsworth on mahtava Thorina. Ulkonäkö, ääni ja asenne. Chris rokkaa. Sama pätee Tom Hiddlestoniin. Loki oli välitön hitti, ja nousi uuteen suosioon sarjakuvien sivuillakin. Lokin hymy on juuri sellainen kuin kierolla jumalalla pitääkin olla. Kaikki Asgardilaisten näyttelijät on valittu huolella ja ovat rooleissaan täydellisiä, varsinkin Odin (Anthony Hopkins) ja Heimdall (Idris Elba). Yksi roolisuoritus tosin hämmentää minua: Jane Fosterin kollega Darcy. Darcy on raivostuttava, hauska ja täysin turha komediakevenne. Mutta Kat Dennings on aivan hulvaton roolissa, ja ei voi tehdä pahaa millekkään elokuvalle olemassaolollaan. 

Thor on erittäin standardi Marvel-elokuva. Sen katsoo aina silloin tällöin, mutta ei ole klassikko jonka katsomisesta löytää joka kerta jotain uutta. Thor oli elokuvateatterissa erittäin vakuuttava ja upean näköinen, mutta kotona telkkarista katsellessa taikuus väheni huomattavasti. Thor teki kuitenkin tehtävänsä- toi Thorin ja Lokin MCU:hun ja antaen Marvel-faneille passelin filmatisoinnin ilman virheitä.

Hyvää Joulua! Tammikuussa vuorossa Kapteeni Amerikka ja Kostajat. Hyvää Joulua kaikille!