Atte Arvostaa: Star Wars Episode VIII: The Last Jedi

Star Wars sai perintönsä arvoisen jatkajan The Force Awakens-elokuvan muodossa, ja nautin paljon ohjaaja JJ Abramsin työstä elokuvassa, mutta olin myös tyytyväinen siihen, että hän ei jatkanut tämän pidemmälle, ainakaan suoraan jatko-osaan. Ohjaajan ja käsikirjoittajan tuoliin astui Rian Johnson, jonka scifi-leffa Looper on vuosikymmenen parhaimpia tuotoksia. Ennen kuin The Last Jedi oli edes julkaistu, sai Rian hoitaakseen toisen trilogiallisen elokuvia. Tämä oli oikea liike paristakin syystä; Looper todisti että Rianissa on enemmän mielikuvitusta ja intoa kuin monessa muussa, ja koska lopputulos puhuu puolestaan; kyllä, Last Jedi on hypen arvoinen.

VAROITUS; SISÄLTÄÄ KEVYITÄ JUONIPALJASTUKSIA PERUSASETELMASTA!

Star Wars: The Last Jedi

 

Uusi Ritarikunta marssii yli galaksin, ajaen kapinaliiton edeltään karkuun. Kun pako näyttää toivottomalta, alkaa tilanne kiristyä; Finn (John Boyega) ja mekaanikko Rose (Kelly Marie Tran) lähtevät epätoivoiselle tehtävälle, Poe Dameronin (Oscar Isaacs) kuumapäisyys kohtaa Kenraali Leian (Carrie Fisher) viileän rauhallisuuden ja kaukaisella planeetalla Rey (Daisy Ridley) koittaa kääntää Luke Skywalkerin (Mark Hamill) pois yksinäisyyden tieltä. Onko Vastarinnasta enään mitään jäljellä, vai hiipuuko kapinan liekki pois?

Rogue Onea kutsuttiin Star Wars- elokuvaksi joka kertoi sodasta, ja millainen kapinaliitto oikeasti on. Mutta Last Jedi tekee tämän mielestäni paremmin, esittäen sekä sodan että kapinaliitosta syntyneen Vastarinnan sielun; sen aatteen. Last Jedi on erittäin hyvä elokuva, joka seisoo Imperiumin Vastaiskun rinnalla parhaimpana Star Wars-elokuvana ikinä, ja ilman sen hieman ylipitkää keskiosaa se ylittäisi sen. Rian Johnsonin tarina on erilainen ja uniikki kaikin puolin; ensimmäiset dialoginpätkät elokuvassa paljastavat, että tämä ei ole enään tuttu ja turvallinen Star Wars. Kuten Imperiumin Vastaisku, tämäkin jakaa hieman tarinaansa eri puolilla ja rikkoon perinteisiä elokuvarakenteita, mutta se vain vahvistaa uniikkiuden tuntua. Iso kohtaus, jolla normaali elokuva päättäisi tarinansa on tässä toisen näytöksen loppurutistus, ja se on upeaa katsottavaa.

   

 Last Jedissa on hahmoja tusinakaupalla, ja kaikki tekevät ensiluokkaista työtä. Daisy Ridley, John Boyega ja Oscar Isaacs jatkavat hyvää työtä Force Awakensista, ja oli varsinkin ilo saada Poe Dameronista hieman enemmän irti. Tämän lentäjä-ässä luonne oli eduksi viime konfliktissa, mutta nyt hän on enemmän ongelma kuin ratkaisu. Kelly Marie Tranin Rose tuntui heti hyvältä lisäykseltä pääsankarien trioon, paljasjalkainen mekaanikko ilman mitään isoa menneisyyttä ja jonka motivaatio tarinassa on esitetty paremmin kuin monen muun. Mutta parhaiten sankarien puolelta suoriutuvat vanhat nimet. Carrie Fisher ja Mark Hamill ovat yhä Leia ja Luke, mutta samalla kehittyneet versiot heistä. Fisherilla on ehdottomasti yksi elokuvan vaikuttavimmista kohtauksista joka saa katsojan haukkomaan henkeään, ja Hamill vetää erakko-Luken roolin juuri sopivan oudosti ja uhkaavasti.

Adam Driver on elokuvan toinen loistotähti. Pidin hänestä jo hyvin paljon Force Awakensin aikaan, ja odotin mielenkiinnolla mihinkä tämän kanssa mennään. Suunta on oikea, ja Driverin puhdas taito saa tämän toimimaan kuin häkä. Hän on yhä hieman oudon näköinen, mutta tämä on suurimissa määrin pointti; hän ei ole Darth Vader. Onneksi Kylo Renilla on oma luonteensa ja osansa tämän lisäksi, ja odotan mielenkiinnolla mikä tämän rooli on tulevaisuudessa. Benicio Del Toro tekee mieleenjäävän roolisuorituksen hakkeri-taskuvaras DJ:nä, ja tämän erikoinen puheenparsi ja vielä erikoisempi kehonkieli pistää katsojan varpailleen. Oli myös hauska nähdä Andy Serkisin näyttelemä Yksinvaltias Snoke kerrankin kunnolla, ja vaikka tämän CGI-ulkomuoto ei vakuuta joka kerta, on Serkisin ulosanti aina tällaisissa rooleissa sopivan uhkaava ja elämää suurempi.

The Last Jedi on kaunis elokuva monessakin mielessä. Kuvaaja Steve Yedlin tekee hienoa työtä kuvauksen kanssa, tuoden paljon uusia tapoja näyttää eri klassisia Star Wars-asioita ruudulle; avaruustaistelut, valomiekkataistelut ja eritoten Luken autiosaaren outoudet näyttävät mahtavalta. Nostan hattuani myöskin lavastukselle ja sen suunnittelulle. Yksinvaltias Snoken valtaistuinsali on kaikessa räikeydessään vakuuttava ja Canto Bightin kasino on hauska yhdistelmä Las Vegasin kasinoja ja keskiaikaista linnaa. Cant Bight on myöskin merkittävä toisesta puolesta; Rian nostaa esin siellä kaiken tämän eeppisen sotimisen ja ihmiskohtaloiden yhteentörmäyksen uhrit, muistuttaen sodassa kärsivän eniten ne, joilla ei ole mitään ja eniten hyötyvän ne, jotka omistavat tuotantovälineet. Tämä ei ole kovin sulavaa, mutta sitäkin toivottavampaa ja sitoutuu vahvasti elokuvan teemaan lopussa.

The Last Jedi on rohkea, lähes häpeämätön elokuva, ja sen toinen kolmannes on merkki tästä. Pitkäksi venytetty ja haarautuva kolmannes tuntuu lähes lopetukselta, kunnes elokuva päättääkin jatkua ja tarjota vielä eeppisemmän ja tunteikkaamman lopun, sellaisen jota en olisi voinut edes kuvitella. Eikä tämä lopu tähän, vaan Rian onnistuu huijaamaan katsojaa moneenkin kertaan väärillä johtolangoilla ja ovelilla subversioilla, mutta ikinä tämä ei vie pohjaa siitä, mikä elokuvassa on tärkeintä; hahmot etsimässä itseään ja omaa paikkaansa tässä kaoottisessa sodassa. Star Wars: The Last Jedi on loistava elokuva, jonka ainoa heikkous on ehkä juuri tuo venytetty toinen kolmannes. Se on loistavaa scifi-toimintaa (alun avaruustaistelu on uutta ja hienointa tällä saralla sitten Jedin Paluun), se on hauska, se kääntää katsojaodotuksia päälleen ja kieltäytyy osallistumasta tyhjään spekulointiin ja se onnistuu toimimaan parempana sodasta ja kapinaliittosta kertovana elokuvana kuin Rogue One, koska The Last Jedi muisti ottaa sydämensä mukaan kaikkeen. Tämä on parasta elokuvaa mitä Star Warsin maailmasta on kuunaan tehty. Sen viimeinen, sulkeva kohtaus on paras mitä on tehty koko elokuvasarjan aikana, ottaen täydellisesti kiinni sekä elokuvan maailmasta että katsojan sydämestä. Menkää ja ihastukaa.


Atte T

PS: Ja kuten taas ennenkin, on minun pakkoa puhua muutamasta kohtauksesta elokuvassa, jotka luokitellaan varmasti SPOILER-kategoriaan. Teitä on varoitettu!

- Alun avaruustaistelu oli todella siisti, ja asetti hyvin katsojan oikeaan tunnelmaan; tämä on elokuva virheistä ja virheiden hinnasta. Rakastin The Last Jedia koska se antoi hahmojen tehdä virheitä, ja sitten maksaa näistä virheistä.

- Jos tällä uudella elokuvatrilogialla on heikko kohta, on se valitettavasti Phasma. Todella tyylikäs ulkonäkö, Gwendoline Christie on vaikuttava ja charmikas, mutta kukaan ei keksi mitään merkittävää tekemistä tälle. Hän todellakin on tämän sarjan Boba Fett, ja toivon että sarjakuvat ja muu laajennettu materiaali syventyy tämän hahmoon Boban tapaan.

- "Me emme voita tuhoamalla vihollisia, vaan suojelemalla sitä mitä rakastamme." katsoo Rogue Onea, häpeämässä nurkassa

-  Olin aikalailla kyynelten partaalla siitä lähtien, kun Luke kohtasi Kylo Renin. Jokainen ratkaisu toimi, ja hanat aukesivat lopulta kun Luken näytettiin olevan yhä saarellaan. "Minä en ole viimeinen Jedi, eikä tämä sota ole kuin vasta alussa." Kaksi aurinkoa taivaalla, John Williamsin upea score,  Luke löytää viimein rauhan- ja täydellinen loppu hahmolle, jonka elämä on ollut yhtä rauhattomuutta. Rian Johnson, voisin suudella sinua.

- Ja sitten on viimeinen kohtaus. Täydellinen Star Warsin idean ja tunnelman ymmärtäminen yhdessä, pienessä kohtauksessa. Luke puhui paljon kuinka hän ei pidä siitä että hän on legenda, mutta juuri tämän legendaarinen status on se, joka innostaa ihmisiä. Kuten nuorta romunkerääjää Jakkulta, karannutta iskusotilasta, tai pientä poikaa orjana planeetalla, joka katsoo kohtia tähtiä ja tuntee sen, minkä vuoksi taistelua käydään:

Toivon.