"Se oli ihan hyvä, mut ihan liian samanlainen juoni ku New Hopessa."
"Kui laiska voi olla että tekee vaan saman leffan uudestaan."
Olen kuullut tämän argumentin noin tuhat kertaa, eli siis noin jokainen kerta kun olen sanonut pitäväni Star Wars Episode 7: Force Awakens- elokuvasta. Lähes poikkeuksetta, ellei joku sattumalta jaa näkemystäni elokuvan suhteen. Työkaverit, nettikeskustelijat, opiskelijatoverit, satunnaistutut, kissat, sienieläimet- aina sama virsi. Ja tämä on hieman häirinnyt minua- ei sen tähden etteikö he olisi oikeutettuja erilaiseen mielipiteeseen, ei todellakaan. Mutta mielestäni tässä ei ole varsinaisesti kysymys edes aina mielipiteestä, vaan ikävästä trendistä sekä puhtaasta väärässä olemisesta, ainakin osittain. Ja nyt kun Last Jedi vihdoinkin on saapumassa elokuvateattereihin tällä viikolla, on aihe ollut taas jonkin verran esillä. Joten puhutaanpa vähän Force Awakensista, käyttäen välilukuina eri "argumentteja" joita olen kuullut tämän suhteen.
Ja kyllä, tiedostan vallan hyvin kuinka naurettavaa on "puolustaa" elokuvaa joka on saanut lähinnä positiivista kriittistä palautetta ja on tällä hetkellä kolmanneksi eniten tuottanut elokuva kautta aikoja.
"Se ei tuo mitään uutta Star Warsiin "
Tämä varsinkin hämmentää minua hyvin paljon. Tämä kielii isommasta trendistä josta tulen puhumaan myöhemmin, mutta palataan siihen kohta. Force Awakens ei siis kuulemma tuonut mitään uutta Tähtien Sodan maailmaan, joko elokuvana tarinan suhteen tai sisällöltään ideoiden ja muun muodossa. Ainoa selitys tälle väitteelle jonka keksin on se, että sen puolustajat eivät katsoneet elokuvaa, tai tietoisesti poistivat mielestään kaiken paitsi juonirakenteen. Force Awakens sisältää aimo määrän upouusia ideoita, keksintöjä ja subversioita jotka erottavat sen edukseen useimmista menneistä Star Wars-elokuvista, kuten:
1) Finn: Finn on kapinallinen iskusotilas. Hän jättää Uuden Ritarikunnan taaksensa traumaattisen kokemuksen jälkeen, tahtoen vain päästä mahdollisimman kauas sen vaikutuspiiristä koska hän tietää mihin se pystyy. Finn esittää olevansa sankari, ja esittämällä sellaista hänestä lopulta tulee sankari, kiitos myöskin Reyn ja Poe Dameronin vaikutuksen. Finn on uudenlainen ja uniikki hahmo Star Wars-elokuvissa. Hän ei ole kapinallinen syntyjään, eikä hän ole apaattinen- hän pelkää, mutta ylitsekäy oman pelkonsa. Sitten on tietty koko se että Star Wars-elokuvan miespäähenkilö on musta, mutta tietävästi tämä ei merkitse osalle mitään ja toisille taas on jostain ihmeen syystä heikkous. Vihaan maailmaa.
2) Rey: Rey saa oman lukunsa kohta, siinä hänestä enemmän.
3) Kylo Ren & Voiman Valoisan Puolen Pelko: Kylo Ren oli välittömästi Reyn lisäksi parhain osuus Force Awakensissa, todella uniikki ja hienosti toteutettu elokuvapahis. Päällisin puolin ja aluksi Kylo Ren vaikutti hyvin pitkälti vain toisinnolta Darth Vaderista, geneerinen pahiskypärää pitävä mustanpuhuva voiman pimeän puolen käyttäjä. Mutta Kylo Ren on niin paljon enemmän, varsinkin kun hän ottaa kypärän pois päästään; Kylo Ren on pimeän puolen voimankäyttäjä, mutta vain juuri ja juuri. Hän ruokkii tätä puolta itsessään alati eri metodein; hän herättää pelkoa ympärillään epäinhimillisellä olemuksellaan (kirjaimellista toiseuttamista, kudos!), hän järjestää raivokohtauksia kasvattaakseen vihaansa ja jopa Han Solon tappaminen oli osa tätä; suora tuskan ja itseinhon lataus, palauttaen hänet takaisin voiman synkälle puolelle. Hän hakkaa haavaansa nyrkillään, huutaa "petturia" Finnille taistelussa vain saadakseen kivun ja vihan itsessään maksimiin, ja voimistaakseen itseään pimeällä puolella. Kylo Ren pelkää kuollakseen, että voiman valkea puoli viettelee hänet takaisin puolelleen, ja että hän joutuu kohtaamaan sen mitä on jättänyt taaksensa; perheen, opettajan ja hirmutyöt.
3) Maz Kanata: Toinen hahmo joka näyttää vain nopealla vilkaisulla Yodan kaltaiselta mentorihahmolta, mutta eroaa lopulta tästä merkittävästi. Maz Kanata saattaa olla Yodan kaltainen mentorihahmo, mutta siinä missä Yoda on passiivinen ja seuraa Jedien kylmiä, sekä lopulta turhia, ohjenuoria perheen ja rakkauden hylkäämisen suhteen, Maz Kanata on huomattavasti empaattisempi ja tunteikkaampi hahmo. Hän on entinen avaruusrosvo, joka käytti omaa voima-herkkyyttään ollakseen hyvä siinä ja metsästääkseen lopulta jedi-artefakteja käsiinsä. Hän pyörittää baaria rikollisille ja palkkasotureille, ja tuntuu nauttivan elämästään- hän on kontrastinen vastakohta Yodalle, näyttäen voiman harjoittajien monipuolisuuden osana Force Awakensin tulevaan pohjaavaa subtekstiä- "luuletko tietäväsi mitenkä Voima toimii? Odotappas vaan..."
Ja tietysti valomiekkataistelu jossa toinen osapuoli ei ole valomiekka ja valomiekka häviää, aseistettu planeetta (ei vain toinen kuolontähti, aseistettu PLANEETTA), Phasma naisjohtajana Imperiumin puolella Iskusotilas-haarniskassa, X-Siipisiä taistelemassa planeetan pinnalla jalkaväkeä vastaan, voiman käyttämistä laserammusten pysäyttämiseen ilmaan- Force Awakens on täynnä uusia ideoita, niin tarinoiltaan, visuaalisuudeltaan, hahmoiltaan kuin teemoiltaankin.
"Rey on Mary Sue"
Tämän väitteen yleisyys juontaa juurensa suoraan siihen, että termi "mary sue" on hyvin väärinkäytetty, väärinymmärretty ja aikansa elänyt. Mary Sue on hahmo, jonka olemassaolo tarinassa luo epäkohtia tarinan jatkumoon ja joka vie huomion pois muilta hahmoilta, pysäyttäen heidän kehityksensä hahmoina. Mary Sue on hahmosyöveri, joka pahimmillaan syö ympärillään olevan universumin fokuksen. Mary Sue on myös usein tekijänsä self-insert-hahmo, joku joka peilaa tekijäänsä fiktiivisessä maailmassa asettamalla tämän sankarin rooliin.
Tämän perusteella lienee selvää, että ainakin tämän termin käyttäminen Reysta on vähintäänkin harhaista, tai sitten myös Luke Skywalker on samasta puusta veistetty- hän sentään OLI George Lucaksen self-insert-hahmo alkuperäisessä trilogiassa. Ja sitten on tietysti se, että Mary Sue on (pohjimmiltaan) naishahmojen suuntaan kohdistettu trope, ja harva mieshahmo saa osakseen syytöksiä tästä. Rey on toki taitava hahmo, mutta hänen kyvykkyytensä on myöskin alustettu elokuvassa hyvin eri muodoissa:
1) Rey osaa tapella, koska hän on kasvanut ympäristössä, joka pakottaa selviytymään. Jakku on romunkerääjien ja haaskalintujen planeetta, jossa selviytyminen on eloonjäämiskamppailu- kun Unkar Plutt lähettää kovanaamansa ryöstämään BB-8:än Reylta, oliko tämä todellakaan ensimmäinen kerta kun näin käy? Hän on yksin, asuu keskellä ei mitään ja kamppailee vähäisistä resurrseista- se että hän osaa lyödä jotakuta miekalla ei pitäisi olla iso loikka tästä.
2) Rey osaa lentää avaruusaluksella ja korjata niitä, koska on elänyt niiden ympärillä (ja sisällä) lähes koko ikänsä. Hän tiesi että Unkar Pluttilla on corellian-alus, ja Reyn arki pyörii sataprosenttisesti alusten ympärillä- joko niitä purkaessa tai unelmoidessaan avaruudesta. Ja kun ottaa huomioon, että Rey on erittäin vahva voimassa, niin intuitio ja tietynlainen kuudes aisti tällaisissa asioissa ei ole kovinkaan kaukaa haettua.
3) Rey osaa käyttää Voimaa, koska hän on tietoinen siitä ja sen toiminnasta. Hän, kuten Finn, selkeästi on kuullut paljon jedeistä, kuten varmaankin heidän oudoista taidoistaan ja voiman käyttämisestä eri tavoin. Kun hän näkee Voima-näyn Maz Kanatan baarin kellarissa, alkaa hänen tiensä voimankäyttäjänä. Rey osasi siis käyttää Voimaa pakenemiseen koska hän on fiksu hahmo, joku joka omaa hieman genre-tuntevuutta ja nopeaa ajattelukykyä yhdistettynä huomattavaan Voiman määrään.
4) Rey voittaa Kylo Renin kahdesta yksinkertaisesta syystä: Kylo Ren ei yritä tappaa tai edes voittaa Reyta, ja Kylo Renilla on järkyttävä ampumahaava torsossaan. Kylo lyö hänen ympärilleen, maahan, ja hakkaa tämän miekkaa sivuun. Mutta Reysta taasen paistaa vain puhdas viha, ja hän vahvana voimankäyttäjänä nostaa omaa voimaansa vihastaan, huomaamattaan. Kylon huomion ollessa siinä kohtaa täysin omien sisuskalujen sisälläpitämisessä, ei Reyn voitossa Kylosta ole mitään ihmeellistä.
Luke osasi myöskin tapella, lentää avaruusaluksella paremmin kuin koulutetut pilotit, käytti voimaa ampuakseen ohjuksia avaruudessa miniskulaariseen reikään ja soluttautua huomaamattomasti Kuolontähden sisälle. Miksi Rey saa sitten erilaisen kohtelun hahmona?
"Sama tarina kuin New Hopessa"
Viimein, olemme täällä. Kritiikin keskustassa, tuskan ja surun episentterissä. Force Awakens kuulemma on täysin sama elokuva kuin New Hope, tai ainakin muistuttaa sitä ihan liikaa. Tämän suhteen olen valmis antamaan hieman krediittiä; Force Awakens ja New Hope jakavat hyvin paljon samoja juonen rakenteellisia elementtejä, kuten droidille annetut salaiset tiedot, gangsterikapakka, pelastusoperaatio pahisten pesäpaikasta, avaruustaistelu ja mentorihahmon dramaattinen kuolema. JJ Abrams ja käsikirjoittajat emuloivat Lucasta siinä missä Lucas emuloi Joseph Cambpellia ja Akira Kurosawaa, eli mitään uutta ei sinänsä ole tapahtunut Tähtien Sodan saralla siinä kohtaa. Toisekseen, tuo argumentti ei ota huomioon sitä, että tämä on mahdollisesti ollut tarkoitus; luoda paralleeli New Hopen tarinaan, käytännössä ryöväten tämän tittelin itselleen sopivampana. Mikey Neumannin videossa Movies With Mikey: Force Awakens hän argumentoi, että alunperin Episodi Neljän titteli "uusi toivo" oli täysin merkityksetön, koska me emme tienneet mitään maailmasta ja sen tilasta, ja mitä toivo on ilman epätoivoa?
Force Awakens sen sijaan pohjautuu jo tapahtuneisiin ja suurelle yleisölle tuttuihin skenaarioihin; Imperium kaadettiin, mutta uusi ja fanaattisempi järjestö nousi sen tilalle, Han Solo ja Leia menivät naimisiin, mutta erosivat. Luke aloitti uuden jedisukupolven kouluttamisen, mutta Hanin ja Leian lapsi Ben tappoi heidät kaikki ja ajoi Luken erakkouteen. Uuden Ritarikunnan ja Vastarinnan konfliktit ajavat planeettoja sodan liekkeihin. Mutta uusien sankarien- kapinallinen iskusotilas Finn, vahva Voiman käyttäjä Rey ja lähes täysin epäitsekäs ja empaattinen pilotti Poe Dameron- avulla voi galaksi kenties pelastua. Samassa videossa Neumann sanoo, että Abrams on tehnyt parhaansa korjatessaan prequel-leffojen suurinta syntiä- rakkauden yhdistämistä pahuuteen ja korruptioon. Alkuperäisessä trilogiassa Hanin, Leian ja Luken rakkaus toisiaan kohtaan auttaa heitä alati ja on ajava voima heidän teoissaan. Voiman pimeä puoli on vihaa, ja Valkea puoli on rakkautta. Force Awakensissa kukaan ei rakasta ketään, ja Voiman valkea puoli on kadonnut. Force Awakens ei ole mikään komitean keksimä heittotitteli, vaan suunniteltu ja osuva otsake joka on lähes metatekstuaalinen, sillä se kirjaimellisesti herättää Voiman tunteen uudestaan eloon- ei tieteellisesti mitattavana voimavarana vaan taianomaisena, lähes uskonnollisena voimana.
Ja sitten on tietysti kaikki ne kohdat, joissa Force Awakens lähtee selkeästi eri urille ja eroaa merkittävästi New Hopesta; Reyn hiljainen esittely, jossa hänen elämäntilanteensa ja maailmansa esitetään vailla dialogia tai päälle liimattua ekspositiota, jättiläismäisten alienhirmujen pakoilua avaruusaluksen sisällä, Voiman käyttäjä kieltäytyy sankarin kutsusta, pahisten vankilaan vangittu nainen pakenee sieltä itse, sen sijaan että hänet täytyy pelastaa, mentorin tappanut pahis joutuu vastaamaan teostaan heti kättelyssä, kosmisten taivaankappaleiden käyttämistä aseiden poltto-aineena (taas muuten liitos tuohon toivo-teemaan- mikäs sen epätoivoisempaa kuin KUOLEVA AURINKO) ja niin edelleen. Mutta toki, voimme jäädä jumittamaan juonen pinnallisiin osiin ja rakenteeseen, ilman että kiinnitämme huomiota tarinan ideaan, hahmoihin ja tunteisiin.
Juoni ja tarina ovat kaksi eri asiaa. "Juoni" on vain kehysrakenne, jotain jonka päälle "tarina" rakennetaan. Nykyään tuntuu siltä, että osa katsojista on todella jumittaneet siihen ajatukseen, että elokuva tarvitsee monimuotoisen, uniikin ja yllättävän juonen toimiakseen. Mad Max: Fury Road on usein tämän kritiikin kohteena, enkä ihmettelisi jos joku ajattelisi samalla tavalla Sicariosta tai Dunkirkista, kahdesta viime vuosien hienoimmista elokuvista. Kun katsoja keskittyy vain juoneen, tapahtumajärjestykseen ja tarinan uniikkiuteen, jaa häneltä huomioimatta paljon. Teemat, subteksti, viesti, hahmot- eli käytännössä aito sisältö. Elokuvalla voi olla koherentti juoni joka tekee järkeä elokuvan sisällä, kehittää hahmoja johonkin suuntaan ja ei seuraa tavallista kaavaa, mutta olla silti aivan käsittämätöntä kuraa, kuten Green Lantern tai The Mummy. Kuinka moni on katsonut Mad Max: Fury Roadin ja ajatellut sen olevan vain kiva autoilu-toimintaleffa hyvillä efekteillä ja näyttelijöille, tajuamatta sen olevan elokuva patriarkkaalisesta hallinnosta, jossa naiset on esineellistetty ja kaikki ovat vain voimavaroja, ja ainoa tapa päästä patriarkaalisesta yhteiskunnasta ei ole paeta sitä vaan tuhota se? Dunkirk ei ole vain elokuva historiallisesta Dunkerquesta, vaan myös elokuva ajan väistämättömyydesta, ja se esittää sen tehokkaasti kolmen eri tahdissa kulkevan fokuksen kautta. Force Awakensin tarina käy lähellä New Hopea, mutta on paljon enemmän keskittynyt hahmoihinsa kuin tarinaan, kehittäen Reyta, Finnia ja Kylo Renia ja luoden vahvan pohjan josta Last Jedi voi jatkaa tätä tarinaa, ja on samalla elokuva toivottomuudesta nousemisesta kohti uutta toivoa.
Atte T
Force Awakens sen sijaan pohjautuu jo tapahtuneisiin ja suurelle yleisölle tuttuihin skenaarioihin; Imperium kaadettiin, mutta uusi ja fanaattisempi järjestö nousi sen tilalle, Han Solo ja Leia menivät naimisiin, mutta erosivat. Luke aloitti uuden jedisukupolven kouluttamisen, mutta Hanin ja Leian lapsi Ben tappoi heidät kaikki ja ajoi Luken erakkouteen. Uuden Ritarikunnan ja Vastarinnan konfliktit ajavat planeettoja sodan liekkeihin. Mutta uusien sankarien- kapinallinen iskusotilas Finn, vahva Voiman käyttäjä Rey ja lähes täysin epäitsekäs ja empaattinen pilotti Poe Dameron- avulla voi galaksi kenties pelastua. Samassa videossa Neumann sanoo, että Abrams on tehnyt parhaansa korjatessaan prequel-leffojen suurinta syntiä- rakkauden yhdistämistä pahuuteen ja korruptioon. Alkuperäisessä trilogiassa Hanin, Leian ja Luken rakkaus toisiaan kohtaan auttaa heitä alati ja on ajava voima heidän teoissaan. Voiman pimeä puoli on vihaa, ja Valkea puoli on rakkautta. Force Awakensissa kukaan ei rakasta ketään, ja Voiman valkea puoli on kadonnut. Force Awakens ei ole mikään komitean keksimä heittotitteli, vaan suunniteltu ja osuva otsake joka on lähes metatekstuaalinen, sillä se kirjaimellisesti herättää Voiman tunteen uudestaan eloon- ei tieteellisesti mitattavana voimavarana vaan taianomaisena, lähes uskonnollisena voimana.
Ja sitten on tietysti kaikki ne kohdat, joissa Force Awakens lähtee selkeästi eri urille ja eroaa merkittävästi New Hopesta; Reyn hiljainen esittely, jossa hänen elämäntilanteensa ja maailmansa esitetään vailla dialogia tai päälle liimattua ekspositiota, jättiläismäisten alienhirmujen pakoilua avaruusaluksen sisällä, Voiman käyttäjä kieltäytyy sankarin kutsusta, pahisten vankilaan vangittu nainen pakenee sieltä itse, sen sijaan että hänet täytyy pelastaa, mentorin tappanut pahis joutuu vastaamaan teostaan heti kättelyssä, kosmisten taivaankappaleiden käyttämistä aseiden poltto-aineena (taas muuten liitos tuohon toivo-teemaan- mikäs sen epätoivoisempaa kuin KUOLEVA AURINKO) ja niin edelleen. Mutta toki, voimme jäädä jumittamaan juonen pinnallisiin osiin ja rakenteeseen, ilman että kiinnitämme huomiota tarinan ideaan, hahmoihin ja tunteisiin.
Juoni ja tarina ovat kaksi eri asiaa. "Juoni" on vain kehysrakenne, jotain jonka päälle "tarina" rakennetaan. Nykyään tuntuu siltä, että osa katsojista on todella jumittaneet siihen ajatukseen, että elokuva tarvitsee monimuotoisen, uniikin ja yllättävän juonen toimiakseen. Mad Max: Fury Road on usein tämän kritiikin kohteena, enkä ihmettelisi jos joku ajattelisi samalla tavalla Sicariosta tai Dunkirkista, kahdesta viime vuosien hienoimmista elokuvista. Kun katsoja keskittyy vain juoneen, tapahtumajärjestykseen ja tarinan uniikkiuteen, jaa häneltä huomioimatta paljon. Teemat, subteksti, viesti, hahmot- eli käytännössä aito sisältö. Elokuvalla voi olla koherentti juoni joka tekee järkeä elokuvan sisällä, kehittää hahmoja johonkin suuntaan ja ei seuraa tavallista kaavaa, mutta olla silti aivan käsittämätöntä kuraa, kuten Green Lantern tai The Mummy. Kuinka moni on katsonut Mad Max: Fury Roadin ja ajatellut sen olevan vain kiva autoilu-toimintaleffa hyvillä efekteillä ja näyttelijöille, tajuamatta sen olevan elokuva patriarkkaalisesta hallinnosta, jossa naiset on esineellistetty ja kaikki ovat vain voimavaroja, ja ainoa tapa päästä patriarkaalisesta yhteiskunnasta ei ole paeta sitä vaan tuhota se? Dunkirk ei ole vain elokuva historiallisesta Dunkerquesta, vaan myös elokuva ajan väistämättömyydesta, ja se esittää sen tehokkaasti kolmen eri tahdissa kulkevan fokuksen kautta. Force Awakensin tarina käy lähellä New Hopea, mutta on paljon enemmän keskittynyt hahmoihinsa kuin tarinaan, kehittäen Reyta, Finnia ja Kylo Renia ja luoden vahvan pohjan josta Last Jedi voi jatkaa tätä tarinaa, ja on samalla elokuva toivottomuudesta nousemisesta kohti uutta toivoa.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti