sunnuntai 17. joulukuuta 2017

24 Sarjakuvaa Jouluksi, Osa 17

Wonder Woman oli tämän vuoden supersankarileffojen parissa suhteellisen mielenkiintoisessa asemassa. Wonder Woman oli hyvä, pidin siitä paljon, mutta se ei varsinaisesti ollut mikään genreä uudelleenmuokkaava tai loputtomasti ajatuksia herättävä elokuva. Mutta se oli kuitenkin hyvä, vahva supersankarileffa jonka päähenkilön todellinen sankaruus oli ihailtavaa. Joskin toivoin, että elokuvan Themyscira olisi näyttänyt enemmän sarjakuvien alkuperäiseltä Themysciralta, kuten tämän päiväisessä sarjakuvassa:

Wonder Woman: Earth One



Tuhansia vuosia sitten amatsonit karkottivat itse itsensä Themysciran saarelle, joka on paratiisi maan päällä. Täällä he elivät rauhassa ja onnessa ilman ulkomaailman häirintää, kunnes pilotti Steve Trevor teki pakkolaskun heidän rannoilleen. Sieltä hänet löytää amatsonien prinsessa Diana, joka haluaa hoitaa miehen kuntoon, ja viedä tämä miesten maailmaan takaisin, vastoin Themysciran lakeja. Voivatko amatsonit elää loppuun asti erossa miesten maailmasta, vai onko heidän paljastumisensa vain ajan kysymys?



DC:n Earth One- julkaisujen tarkoitus on esittää eri supersankarien taustatarinat nykyajassa sekä modernissa kontekstissa. Superman: Earth One, Batman: Earth One ja Titans: Earth One aloittivat tämän sarjan, ja Grant Morrisonin Wonder Woman: Earth One jatkaa tätä mallikkaasti. Se todellakin tuo Ihmenaisen syntytarinan nykypäivään, ja Morrisonin tapauksessa tämä tarkoittaa hahmon alkuperäistä, 40-luvun syntytarinaa kaikessa eroottisuudessaan. Bondagen elementit ovat kirjassa esillä ja Themyscira ei ole vain hellenistinen aikakupla vaan superkehittynyt utopia, jossa on leijuautoja ja kaiken parantavia säteitä sekä ratsastettavia kenguruita. Mutta nykyaikaiset osuudet tarinasta, kuten reaktiot Dianaan, Yhdysvallat 2010-luvulla ja hyvin erilainen versio Steve Trevorista ovat juuri sopivia, toimien hyvänä nykyaikaisena kontekstualisointina Ihmenaisen syntytarinasta. Yanick Paquettin taide tukee kaikkia kirjoituksen elementtejä, ja eritoten tämän ruutujen sommittelu on yhtä silmänruokaa. Wonder Woman: Earth One on hyvä tapa tutustua Ihmenaisen alkuperäiseen ja hieman erikoiseen alkuperään, ja on myös hyvä teos elokuvasta tykänneille.

17 takana, 7 edessä!

Atte T 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti