keskiviikko 20. joulukuuta 2017

24 Sarjakuvaa Jouluksi, Osa 21

Ainoa asia Justice League- elokuvassa joka aiheutti minussa jonkinlaista tunteellista reaktiota oli lopputekstien jälkeinen kohtaus, jonka aion nyt härskisti spoilata. Siinä vankilasta karannut Lex Luthor tapaa Deathstroken laivallaan, ja sanoo että Oikeiden Puolustajien löydettyä toisensa, täytyy heidänkin muodostautua, vaikka legioonaksi. Tulevaisuudessa siis Oikeuden Puolustajilla on edessään Tuomiopäivän Legioona, superrikollisryhmä jonka tarkoituksena on tuhota Oikeuden Puolustajat ja valloittaa maailma. Alunperin tämä hilpeä joukko sai alkunsa monellakin tapaa kuuluisassa Super Friends- televisiosarjassa, joka on vastuussa monesta asiasta. Usein se muistetaan vain Aquamanin hahmon täydellisestä väärinkäytöstä joka tahrasi hahmon aseman vuosikausiksi, mutta se myös piti DC:n sankarit pinnalla, antoi paljon ruutuaikaa tunnetuille ja tuntemattomilla pahiksille (ei Jokeria, mutta Arvuuttaja ja Linnunpelätin!) ja monilla on siitä lämpimiä muistoja. Kuten kirjoittaja Jim Kruegerilla ja kuvittajalegenda Alex Rossilla:

Justice



Maailmanloppu koittaa. Meret kiehuvat, maan kuori repeilee ja halkeaa. Kaupungit tuhoutuvat tulimeressä, ja vaikka Oikeuden Puolustajat koittavat kaikkensa, eivät he voi pysäyttää vääjäämätöntä loppua. Tämä on painajainen, jonka joukko superrikollisia- Lex Luthor, Gepardi, Linnunpelätin, Arvuuttaja, Kapteeni Pakkanen, Myrkkymuratti, Black Manta, Giganta ja Lelumies muiden muassa- näkee joka yö. Jotain on tehtävä, sillä supersankarit eivät selkeästi voi pelastaa maailmaa.



Justice on Kruegerin ja Alex Rossin rakkauskirje Super Friends-sarjalle ja sarjakuvien hopea-ajan tarinoille. Tämä näkyy hahmodesignissa, heidän luonteissaan ja erinäisissä skenaarioissa joita sarjan aikana tapahtuu. Mutta piirtäjä Doug Braithwaiten lyijykynien ja Alex Rossin väritysten kautta nämä hieman lapsekkaat skenaariot näyttävät jumalten kamppailuilta- kuten Salaman ja Kapteeni Pakkasen kohtaaminen peilitalossa tai Lelumiehen robottilelujen hyökkäys Haukkamiehen ja Haukkanaisen kimppuun museossa. Justice on hyvin idealistinen teos, jossa sankarit toimivat kuin sankarit ja pahikset ovat pahiksia, juonia ja hahmoja riittää mutta Krueger pallottelee laajaa castia tehokkaasti. Justice on hyvää, vanhanaikaista supersankarihassuttelua joka näyttää upealta. Jos et ole ennen lukenut Oikeuden Puolustajista, tässä on hyvä aloitus.

21 takana, 3 edessä.

Atte T 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti