24 Sarjakuvaa Jouluksi II: Osa 12

Puoliväli on täällä, ja sitä myötä sanomme hyvästit ei-supersankarisarjakuville. Viimeiset 12 päivää keskitämme Marvelin ja DC:n supersankarisarjakuviin vuorotellen. Mutta tänään vielä esittelen teille ei-supersankarisarjiksen. Tämä onkin erityistapaus. 12 sarjakuva on suomalainen sarjakuva, fantasiasarjakuva sekä mahdollisesti paras sarjakuva jota olen tänä vuonna lukenut:

Voro: Kolmen Kuninkaan Aarre

Lilja on nuori varas jolla on suuria unelmia. Hän haluaa olla kaupungin-ei, maailman paras voro. Mutta hänelle ei anneta mahdollisuutta todistaa kykyjään ja Lilja tylsistyy tavallisten murtokeikkojen parissa. Lopulta Lilja päättää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja päättää ryöstää Jaarlin linnan. Samalla Lilja joutuu seikkailuun täynnä vaaroja ja muinaisia kirouksia. Vaakalaudalla on Liljan henki...ja koko maailman kohtalo.

Janne Kukkosen nerokas esikoisteos on taideteos sen jokaisessa merkityksessä. Tänä vuonna olen lukenut yllättävän monta todella hyvää suomalaista fantasiasarjista mutta Voro vie voiton kaikista. Se tuntuu ajattomalta, originaalilta, kotimaiselta mutta myös kansainväliseltä. Voro on taiteellisesti hillitty mutta samaan aikaan sen designit ovat uskomattoman hienoja ja originaaleja. Se kertoo kokonaisen tarinan alusta loppuun asti, mutta saa lukijan himoitsemaan lisää ja levittää paljon juonenpätkiä tulevaa varten. Se luo oman mielenkiintoisen fantasiamaailmansa mutta kertaakaan ei tunnu että hahmot tai tarina tuputtavat triviaa lukijalle. 

Sen hahmot ovat mielenkiintoisia ja hyvin monimuotoisia. Lilja on protagonistina erittäin hyvä: hän on hyvin itsevarma, melkein ärsyttävyyteen asti mutta tätä tasapainotetaan tämän altavastaajan asemalla ja positiivisuudella. Hiuksenhieno heirahdus suuntaan tai toiseen tekisi hänestä joko liian ärsyttävän tai liian positiivisen mutta tasapaino on tosiasia. Myös sivuhahmot kuten Liljan opettaja Seamus sekä piruileva voro Ihrasäkki ovat selkeitä persoonia joilla selkeästi on historiaa ja elämää protagonistin elämän ulkopuolella. Pahikset ovat myöskin mielenkiintoisia: varsinkin karmivat Paloheimot ja heidän pysäyttämätön palkkionmetsästäjänsä Ruho. Hyvässä hahmodesignissa avain on herättää kysymyksiä: mikä hän on, miksi hän on tuollainen- monet hahmot Vorossa herättävät tällaisia kysymyksiä.

Voron tarina on selkeä ja siinä on selkeä rakenne joka paljastuu hyvin pian. Mutta kuten parhaimmissa tarinoissa tässäkin on pieniä twistejä ja salaisuuksia jotka aukeavat hiljalleen tarinan aikana ja loppua on vaikea päätellä tarinan alkuvaiheista. Lilja on tarinan fokus eikä tarina unohda sitä. Voron ehkä ainoa heikkous on se että Liljan tarinan loppu ei tunnu muuttavan Liljaa kovin paljoa. En kerro tästä enempää mutta parissa kohtaa tuntuu siltä että Liljan olisi ehkä odottanut...muuttuvan tapahtumista tai reagoivan eri lailla. Sama pätee toisaalta myös hänen opettajaansa. Mutta ehkä tämä on odotettua ja ehkä heidän maailmansa toimii tällä tavalla.

Voro: Kolmen Kuninkaan Aarre on suomalaisen sarjakuvan huipputeoksia ja kotimaisen fantasiakirjallisuuden huippuja. Se on synkkä, paikka paikoin jopa verinen ja paha suustaan mutta se on myös jännittävä, hauska, yllättävä sekä loputtoman viihdyttävä. Menkää ja lukekaa, takaan että ette tule pettymään.

12 takana, 12 edessä!

Atte T