Praedor: Taivaan Suuri Susi
Pohjoisen barbaariheimot ovat sotajalalla eikä heitä tunnu pysäyttävän mikään. Kaupunki kaupungilta he ryöstävät ja polttavat kaiken kuninkaansa Kadirin nimessä. Huolestuneet Velhot lähettävät praedori Ferronin hoitelemaan Kadirin hengiltä ennen kuin tämä ehtii liittoutua metsäläisten kanssa ja koko Jaconia tulisi palamaan heidän edessään. Mutta riittääkö edes Ferronin veroinen praedor tappamaan Kadiria, Taivaan Suurta Sutta?
Taivaan Suuri Susi on jatkoa aikaisemmille Praedor-tarinoille mutta ei suoraa. Lukija joka ei ole aiemmin tutustunut Hiltusen fantasiasarjiksiin pystyy seuraamaan tarinaa hyvin, sillä se ei nojaa liiaksi aikaisempiin osiin. Kokeneempi lukija taasen pystyy poimimaan viittauksia ja jatkumopisteitä mikä antaa tietysti koko kirjalle isommat mittakaavat. Hiltusen kynänjälki on yhä ykkösluokkaa ja tarina kulkee eteenpäin omalla painollaan ja sulavasti. Kuningas Kadir on hyvin mielenkiintoinen antagonisti ja eräänlainen dekonstruktio monista "jumalallisista" ja ennustetuista soturikuninkaista mikä sopii Praedorin fantasiamaailmaan oivasti. Taivaan Suuri Susi on erittäin toimiva, verinen toimintasarjis synkemmän fantasian ystäville. Praedorit on kaikki loistavia sarjiksia ja tämä on loistava jatko siihen sarjaan. Lukekaa ja viihtykää.
6 takana, 18 edessä!
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti