tiistai 20. joulukuuta 2016

24 Sarjakuvaa Jouluksi II: Osa 20

Loppu häämöttää jo horisontissa, sillä enään neljä sarjakuvaa jäljellä tässä joulukalenterissa! Mistäs sitä tänään rakentaisi aasinsillan päivä sarjikseen....hmmm...ooh! Guardians of the Galaxy Vol. 2 traileri oli aika hyvä, eikös ollutkin? Se tuntui jatkavan nyt kaikkien tuntemien sankarien tarinaa uusiin ulottuvuuksiin, tuoden mukaan uusia hahmoja ja antaa enemmän tilaa vanhoille sivuhahmoille kuten Yondulle. Mutta yhtä hahmoa ensimmäisestä Guardians of the Galaxysta en nähnyt trailerissa, ei sillä että olisin edes odottanutkaan näkeväni häntä. Tai, en ainakaan ennen lopputekstejä!

Howard the Duck (2015)



Howard on ankka, joka on ollut jumissa maapallolla jo jonkin aikaa. Hän- ja maapallo- ovat jo tottuneet siihen. Hän koittaa tienata leipäänsä yksityisetsivänä, vedoten usein "ystävyyssuhteisiinsa" supersankariyhteisössä. Mutta kukaan ei oikein pidä Howardista. Eikä Howard pidä kenestäkään.



Howard on vanha, vanha Marvel-sarjisten veteraani jonka eri sarjat ja satunnaiset esiintymiset eri sarjiksissa ovat pitäneet hengissä yli 40 vuotta. Kun hänen pikainen esiintymisensä Guardians of the Galaxy-elokuvan lopussa huvitti katsojia ympäri maailmaa, päätettiin Howardille antaa oma sarja taas pitkästä aikaa. Chip Zdarskyn ja Joe Quinonesin käsissä Howard tuotiin nykyaikaan ja lopputulos on mahtava. Howard on pääasiallisesti huumorisarjis sillä Howardia on aika vaikea ottaa kamalan tosissaan, ikinä. Mutta Zdarsky onnistuu tekemään kuitenkin tarinoista myös jännittäviä ja viihdyttäviä pelkän komedian lisäksi. Ja kuten kaikissa hyvissä komedioissa, Howardissakin on palanen tragediaa mukana. Howard itse on kyyninen, äkkipikainen ja auttamattomasti jumissa omassa mielikuvassaan että hän elää jotain noir-etsivätarinaa. Howard the Duck on loistava sarja täynnä huumoria, absurdeja tilanteita ja itkeviä Hämähäkkimiehiä. Lukekaa!

20 takana, 4 edessä!

Atte T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti