Anteeksi karvas kielenkäyttö, mutta tässä vaiheessa alkaa tämän vitun vuoden paino tuntua aika raskaalta. Kun kirjoitan tätä, Carrie Fisherin kuolema aiheuttaa laajalti surua ympäri maailmaa. Samana päivänä kuoli myös Ruohometsän Kansa-kirjan kirjoittaja Richard Adams. En ole niin julma tai raadollinen että alkaisin tässä luetella nyt kaikkia tänä vuonna kuolleita- se olisi raskasta ja turhaa, loppujen lopuksi. Mutta tietyt nimet nousevat välttämättäkin mieleeni, kuten sarjakuvalegenda Darwyn Cooke, näyttelijät Anton Yelchin, Alan Rickman ja Gene Wilder sekä tietysti David Bowie. Näitä ihmisiä on surtu paljon ja tullaan suremaankin, mutta onneksi heiltä jäi myös merkittävä jälki tähän maailmaan teoillaan ja tarkoituksillaan. Mutta tämä on vasta alkua suurten sukupolvien käydessä vanhemmiksi. Tärkeintä on kuitenkin se että nautimme siitä mitä meillä on tässä ja nyt niin paljon kuin on mahdollista.
Henkilökohtaisesti, tämä vuosi oli lähinnä outo. Pääsin osallistumaan yliopiston kautta moniin hienoihin juttuihin ja muutto oli yksiä lyhyen elämäni parhaimpia päätöksiä. Mutta rahallisesti on tehnyt tiukkaa, olin aika lähellä loppuunpalamista ja maailman erinnäiset ongelmat ja vittumaisuudet (here I go again) ovat tehneet monista omista saavutuksistani hieman mitättömän oloisia. Noh, se omista murheistani. Nyt alkaa olla tämä vuosi pulkassa ja on aika katsoa taaksepäin, mutta ilon kautta. Kuten on tapana, kerron omat suosikkini niin leffojen, sarjisten kuin tv-sarjojenkin kirjosta. Tänä vuonna pistän kovemmat panokset kehiin: tässä on minun top 5-listani tältä vuodelta!
Top 5 Leffat:
5. Arrival:
Kuten arvostelussani sanoin, on aina mukava nähdä scifi-leffoja jotka pistävät ajattelemaan. Arrival oli fiksu, hyvin kuvattu ja esimerkillisesti sävelletty elokuva joka herätti paljon kysymyksiä, sivisti ja tarjosi hyvin erilaisen mutta oudolla tavalla realistisen vision ensimmäisestä kontaktista.
4. The Nice Guys
Kesällä tullut The Nice Guys meni varmasti monen tutkan ohitse, mutta Shane Blackin etsivä/neo-noir komedia kahdesta etsivästä 70-luvun Los Angelesissa oli loistava. Jackson Healy (Russel Crowe) ja Holland March (Ryan Gosling) ovat joko liian fiksuja tai liian tyhmiä tilanteesta riippuen ja nuori Holly (Angourie Rice) tuo elokuvan sydämen mukanaan. The Nice Guys on väkivaltainen, hauska ja ronski leffa ja Shane Blackin parhaimmistoa.
3. Captain America: Civil War
Kahden pettymyksen keskellä Marvel Cinematic Studios osoitti suvereeniutensa kertaheitolla. Captain America: Civil War suoritti lyhyessä ajassa hyvin paljon; se toimi itsenäisenä jatko-osana Winter Soldierille, paransi alkuperäistä lähdemateriaaliaan huomattavasti ja edisti näiden hahmojen tarinaa, ja tarjosi vuoden parhaan toimintakohtauksen. Anthony ja Joe Russo, teillä on nyt kaksi täysosumaa. Tuokaa viimeinenkin kotiin.
2. Room
Pienillä asioilla voi saavuttaa paljon, ja Room tekee juuri tämän. Ahdistava mutta elämäniloa täynnä oleva Room oli koskettava, järkyttävä, realistinen ja yllättävä monellakin tapaa ja Brie Larsonin ansaitsi Oscarinsa kunnialla. Odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo Jacob Tremblaylle, sillä nuori kaveri teki uskomattoman pelinavauksen. Room oli pitkään varma nakki vuoden parhaaksi leffaksi...
1. Kubo and the Two Strings
...Kunnes näin Kubon. Kubo and the Two Strings oli rikollisen aliarvostettu lippuluukuilla, mutta kaikki jotka näkivät sen kertoivat samaa tarinaa; Kubo on hauska, toiminnallinen, synkkä ja sydäntäriipivä elokuva suurista seikkailuista, perheestä ja anteeksiannosta. Näin hyvin tehtyä koko perheen elokuvaa en ole nähnyt aikoihin. Kubo and the Two Strings oli taideteos, ja tämän vuoden paras leffa.
Top 5 Sarjakuvat:
5. Multiversity
Grant Morrisonin monimutkainen Multiversity julkaistiin teknisesti 2015 mutta Suomeen sen kirjaversio rantautui vasta tänä syksynä. Multiversity on Morrisonin lopullinen todiste siitä kuinka monipuolinen hän eri genrejen tulkitsijana ja kuinka laaja tämän tietous DC:n historiasta on. Multiversity ansaitsisi laajemmankin analyysin, mutta se jääköön ensi vuoteen.
4. 112 Osumaa
Sarjakuvaa voi tehdä ilman sen ihmeellisempää juonta tai narratiivia. Milla Paloniemen 112 Osumaa on vain kokoelma hänen sarjispäiväkirjansa sivuja mutta yhdessä ne ovat palanen elämää, eli aitoa, raskasta ja hyvin tunteikasta. 112 Osumaa on hyvin erilainen lukukokemus ja rohkea ja rehellinen katsaus taiteilijan pään sisään.
3. Giant Days
Viime vuoden suosikkini on yhä täällä, sillä Giant Days sai jatkoa tyylillä. John Allisonin kirjoitus on yhä ykkösluokkaa ja piirtäjän tontille nousi suomalainen Max Sarin, jonka tyyli on omiaan Giant Daysin realistisen fantastiseen maailmaan.
2. Voro: Kolmen Kuninkaan Aarre
Vuoden kehutuimpia sarjakuvia kotimaisissa piireissä ansaitsee myös hypensä. Voro on hauska, jännittävä ja erittäin luova fantasiatarina. Se ei sido itseään genren ongelmiin ja vaikka siinä on joitain kliseitä niin niitä käytetään hyvin. Janne Kukkonen on jo kynäilemässä jatkoa, ja odotan mielenkiinnolla mitenkä Liljan tarina jatkuu.
1. Dark Night: A True Batman Story
Tämä ei varmaan ole mikään yllätys, sillä hehkutin sarjista jo kesällä sen luettuani siihen malliin että oli hyvin epätodennäköistä että mikään voisi sitä haastaa. Paul Dinin omaelämänkerrallinen Batman-tarina oli kauniisti kirjoitettu, raadollinen mutta innoittava tarina siitä kuinka fiktio ja fiktiiviset hahmot eivät ole ainoastaan massaviihdettä, vaan ne voivat oikeasti auttaa ihmisiä pääsemään ylitse traumoista tai masennuksesta.
Top 5 TV-Sarjat
5. Penny Dreadful
Olen useaan otteeseen kehunut tätä sarjaa ja pidän sitä yhtenä parhaimmista jota kuunaan on tehty. Miksi siis "vain" viides sija? Koska lupaavasti alkanut kausi päättyi tyhmästi ja oli myöskin koko sarjan lopetus. Eva Green ja Rory Kinnear ansaitsisivat palkinnot uskomattomista roolisuorituksistaan.
4. iZombie
Mitä tehdä kun koko zombiegenre alkaa tuntua pakkopullalta ja haluat erottua joukosta? Adaptoit Chris Robertsonin ja Michael Allredin iZOMBIE-sarjiksen ja teet siitä mustan huumorin ja goren täyttämän poliisisarjan. iZombie oli positiivinen yllätys ja se ei pettänyt kertaakaan.
3. Luke Cage
Daredevilin ja Jessica Jonesin rankkojen netflix-sarjojen joukkoon sopii myös yksi hieman kevyempi tulokas. Ei Luke Cage mikään huumorisarja ole, mutta se tasapainottaa hyvin Luken voimista syntyvää tilannekomediaa ja suoria vertauskuvia nyky-Amerikan rotupoliittiseen tilanteeseen. Luke Cage oli koukuttava, svengaava ja miellyttävän elämänjanoinen sarja.
2. Stranger Things
Netflixin sarjoista tänä vuonna paras oli kuitenkin yllättävä Stranger Things. Stranger Things oli kaikkea; se oli nostalginen mutta täynnä uusia ideoita, se oli moderni mutta otti vaikutteensa 80-luvun Spielberg-leffoista sekä sekalaisista kauhuleffoista. Tähän laitetaan päälle viellä hyvä ja karismaattinen lapsinäyttelijöiden kööri niin alkaa olla hyvä paketti kasassa.
1. Westworld.
Michael Chrictonin kirjoittamaan elokuvaan perustuva tv-sarja oli vuoden mahtavin televisiokokemus. Westworldin puisto tarjosi koko ajan uusia ihmeitä ja kauhuja katsojalle, näyttelijät kuten Anthony Hopkins, Jeffrey Wright, Evan Rachel Wood, Thandie Newton ja Ed Harris antoivat kaikkensa ja Ramin Djawadin upea soundtrack ja alkutunnari on Game of Thrones-tason nerokkuutta. Westworld oli tv-sarja jonka voi katsoa vain kerran samalla lailla. Palaan tarkemmin Westworldin pariin ensi vuonna myöskin. Ja bonuksena tietysti Armistice (Ingrid Bolso Berdal), uusi suosikkini tv-sarja hahmoista tänä vuonna.
Top 3 Kirjaa
3. Tim Walker: Lost in Suomi
Tim Walkerin löyhä omaelämänkerrallinen kokoelma anekdootteja Suomesta amerikkalaisesta näkökulmasta oli alkupremissiään paljon mielenkiintoisempi. Tämänkaltaiset kirjat ovat omiaan ymmärtämään kulttuurieroja, ja toivoisinkin tämänkaltaisten kirjojen yleistyvän.
2. Dave Gross: Lord of Runes
Dave Gross jatkaa Kreivi Varian Jeggaren ja tämän henkivartija Radovanin edesottamuksia Golarionin fantasiamaailmassa. Gross on jo vuosia sitten kehittänyt kaavan näiden tarinoiden toimivuuteen ja Lord of Runes jatkaa sitä varmasti ja tyylikkäästi, muuttaen silti tarinoiden status quota armotta.
1. Howard Andres Jones: Stalking the Beast
Pathfinder-romaanit jatkavat korkeaa tasoaan ja Plague Of Shadowsin erinomainen jatko-osa Stalking the Beast on ehkä sen huipentuma. Haltiasamooja Elyanan ja puoliörkki Drelmin platoninen rakkaussuhde on erittäin freesiä ja tarinan hiljalleen avautuva salaliitto tekee siitä oivan kirjan useammallekin lukukerralle.
Paras happening:
Tänä vuonna tuli humpattua taas läpi maiden ja mantujen erilaisissa tapahtumissa ja coneissa. Tampere Kuplii meni tällä kertaa töissä työpari Timochun kanssa ja se oli oikein mainio kaksipäiväinen rupeama. Mutta voiton vie kuitenkin Ropecon 2016, sillä uudet maisemat messukeskuksessa sekä hyvä seura tekivät Ropeconista taas kodin tuntuisen.
Paras Roolipelijuttu:
Näitäkin riittää. Pidin kovasti pyhäinpäivänä vetämästäni Curse of Strahd- pelimaratonista mutta siitä ei ole jäänyt yhtä kokonaisvaltaisen hyvää muistoa kuin Käärmeen Kallo-roolipelikampanjasta. Hyvin erilainen pelinjohtaja tuo hyvin erilaisen tunnelman peliin ja tässä pelissä tunnelma on ollut mucho bueno.
Suurin Pettymys: BATMAN v SUPERMAN: DAWN OF JUSTICE.
Anteeksi hyökkäävän iso otsikko. Mutta tässä kohtaa totuus on kohdattava. Batman v Superman; Dawn of Justice oli huono elokuva. Se tuhlasi kaiken mitä tuosta premissistä oltaisiin voitu saada, ylenkatsoi hahmojaan lähes yhtä paljon kuin yleisöään ja teki Teräsmiehestä sivuhahmon omaan elokuvaansa. Tämän lisäksi se nojasi aivan liikaa keskinkertaisten tarinoiden maineeseen jonain kirjallisuuden klassikoina ja imi innoitetta sarjakuvagenren langenneelta nerolta Frank Milleriltä. Sinulla elokuvassasi Teräsmies, Batman ja Ihmenainen- mitenkä ette saa siitä tehtyä hyvää, Zack Snyder ja David Goyer? Voisin kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta jääköön sekin ensi vuoteen.
Vuosi alkaa olla ohitse, ja ensi vuosi odottaa aivan nurkan takana. Mitä 2017 tuo tullessaan? Tämän blogin puolella voi odottaa ainakin tässä tekstissä luvattuja analyysejä ja katsauksia Westworldiin, Multiversityyn, Miraclemaniin ja Batman v Supermaniin. Arvostelujen puolella nostan kytkintä ahkerasti ja arvosteluja tulee paljon enemmän ja hyvin erilaisista leffoista. Ja varmaankin jonkinlainen raportti Worldconista. Tämän lisäksi kehitteillä on jotain aivan uutta tämän blogin kohdalla, mutta siitä lisää myöhemmin.
Uudenvuoden lupaukseni on käydä enemmän elokuvissa. Elokuvissa onkin ensi vuosi on täynnä jännättävää: Paljon scifi-leffoja kuten Ghost in the Shell, War for the Planet of the Apes, Kong: Skull Island, Valerian and the City of Thousand Planets ja Blade Runner 2049. Supersankaripuolella Logan, Guardians of the Galaxy vol 2, Spider-Man: Homecoming, Wonder Woman, Thor: Ragnarök ja Justice League. Moana, Kaunotar ja Hirviö, Lego Batman: The Movie- Huh huh! Nähdään elokuvissa! Hyvää uutta vuotta kaikille!
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti