Katselin tuossa toissa viikolla kaveriporukalla Hamilton- musikaalin ensimmäisen kerran, ja totesimme sen porukalla maineensa veroiseksi. Yksi kaverini tosin pohti, että osittain väärään aikakauteen kuuluvaa puvustusta voitaisiin parantaa mahdollisessa elokuva-adaptaatiossa, johon totesin että yksikänä broadway- näytelmän elokuva-adaptaatio ei ole ollut hyvä joten mites jos ei.
Ja sitten Netflixin piti tulla pilaamaan tämäkin teoria.
The Prom
Tarina: Broadway- tähdet Dee Dee Allen (Meryl Streep) ja Barry Glickman (James Corden) ovat ongelmissa; uusin show floppasi ja pahasti, ja heidän itsekeskeinen narsisminsa on tuottanut heille pahan imago-ongelman. Tätä imagoa päätetään kohentaa ottamalla osaa johonkin taisteluun, ja valinta löytyy twitterin trendaavista aiheista; Edgewaterin kaupungissa koulun tanssiaiset peruttiin, koska oppilas Emma Nolan (Jo Ellen Pellman) halusi tanssia tyttöystävänsä kanssa. Niinpä tähdet ja heidän entouragensa matkaavat Indianan osavaltioon opettamaan sen konservatiivisille asukkaille vähän yhteisymmärryksestä.
Paperilla tämä idea kuulostaa ihan kamalalta pullamössöltä, jossa sivistyneet itärannikon liberaalit opettavat yksinkertaisille maalaisille vähän nykyajan menosta. Onneksi The Prom on äärimmäisen itsetietoinen tästä sekä liberaalien julkkisten kiusallisesta tavasta ottaa aktivistin mantteli harteilleen vain hyvän julkisuuden tähden. Perustuen samannimiseen Broadway- musikaaliin, The Prom on energinen, viimeisen päälle toteutettu musikaalikomedia joka ei kertaakaan vähättele aiheesensa vakavuutta tai tarjoa liian yksinkertaisia ratkaisuja. Olen usein helppo saalis musikaaleille; pidän siitä kun elokuvissa lauletaan, pidän tanssimisesta ja varsinkin Broadway- henkisistä ohjelmanumeroista. Mutta ei pelkät laulut olisi riittäneet, ja se mihin tartuin tarinassa eniten oli aidot ihmiskokemukset kaiken glämöörin alla.
Voisin puhua aiemmin mainitusta julkkisduosta ensimmäisenä, mutta haluan välittömästi keskittyä elokuvan sydämeen eli Jo Ellen Pellmanin Emmaan. Pellman on revelaatio, luontainen tähti joka hoitaa niin kirjaimellisesti tekopirteän aloituslaulunsa että myöhemmät, paljon raskaammat osuudet suvereenisti. Emma ei halua paljoa; hän haluaa vain saada osallistua koulun tanssiaisiin vielä kaapissa olevan tyttöystävänsä Alyssan (Ariana DeBose) kanssa, mutta patakonservatiivi vanhempainyhdistys on häntä vastaan. Ariana DeBose on toinen tähti, ja en malta odottaa tulevaa West Side Story- remakea jossa hän pääsee näyttelemään Anitaa; Alyssa ei omaa Emman rohkeutta, ja DeBose tuo tämän varsin realistisen pelon inhimillisyyden upeasti esiin. Streep on hauska ja hänellä on loistava komedinen ajoitus, Corden on ehkä parempi tässä kuin misään muussa mitä hän on ikinä tehnyt, Nicole Kidman on mukana käytännössä vain yhtä esitystä varten ja näiltä kolmelta show'n melkein varastaa Andrew Rannels, jonka uskomaton himboenergia on peittää kaiken alleen. Mukana on myös Keegan-Michael Key Edgewaterin koulun rehtori Hawkinsina, joka yksin puolustaa Emmaa ja hänen oikeuksiaan ennen tähtien saapumista.
Laulut ovat kautta linjan erinomaisia, ja alusta lähtien on selvää miten itsekeskeisiä Dee Dee ja Barry ovat; Changing Lives ja erityisesti It's Not About Me ovat korostamassa Dee Deen narsismia ja ylenkatsomista sekä Barryn luottoa helppoihin ratkaisuihin. Pellmanin oma laulu Just Breathe omaa lähes Community- tasoisen komedisen viban (Note to self / Don't be gay in Indiana/ Big heads up: That's a really stupid plan~), mutta hänen myöhemmät laulunsa kuten Dance With You ja Unruly Heart ovat paljon tunteellisempia ja kaihoisampia. Muutenkin elokuvan alussa on paljon komedisempi tunnelma, joka kuitenkin alkaa karistua hieman pois Edgewateriin saapuessa. The Promissa on aika jäätäviä tunnelmanmuutoksia, mutta lauluilla ja repriiseillä pystytään muodostamaan siltaa näiden tunnelmien välille. On joitain jotka eivät täysin toimi; Alyssan titulaarinen kappale Alyssa Greene kertoo hänelle asetetuista odotuksista ja hänen hylätyksi tulemisen pelostaan, ja tätä seuraa lähes suoraan Rannelsin hulvaton korvamato Love Thy Neighbor, ja jos laulu ei olisi ollut niin hyvä niin olisin voinut olla kriittisempi. Ehdottomat suosikkini olivat Unruly Heart, Love Thy Neighbor, It's Not About Me ja We Look To You, jonka Keegan-Michael Key lauloi suoraan eskapistiselle sielulleni.
Mielenkiintoisesti elokuva joka minulle tuli ensimmäisenä tästä mieleen on tunnelmaltaan hyvin kaukana The Promista, nimittäin keväällä julkaistu The Half of It. Molemmat eivät sijoita LGBTQ- teemaista tarinaansa mihinkään progressiivisuuden etusatamaan tai muistoon sellaisesta, vaan konservatiiviseen pikkukaupunkiin, jossa ihmiset voivat olla avoimesti paskoja vähemmistöjä kohtaan. Emma saakin kokea homofobista kiusaamista vaikutuksille alttiilta ikätovereiltaan, eikä juuri kukaan ole pikkukaupugissa rynnistämässä hänen avukseen. Emma on yksin, hänen vanhempansa heittivät hänet ulos kodistaan kuusitoistavuotiaana lesbouden takia ja hänen kaapissa visusti oleva tyttöystävänsä ei ole juurikaan apu hänen taistelussaan oikeuksiensa puolesta. Kuten niin usein, suurin ongelma Emman homoseksuaalisuden kanssa on vanhemmilla, ei niinkään nuorilla, peilaten todellisuutta turhauttavan tehokkaasti. Käsikirjoittaja Mart Crowley on sanonut inspiraation takana olleen lukuisat samanlaiset tositarinat Indianasta, joiden takana on konservatiiviset vanhemmat ja koululaitokset. Jos The Promia voi kritisoida jostain, on Emman ikätoverien kääntyminen hänen puolelleen ehkä hieman liian siisti ja ongelmaton eikä reflektoi todellisuutta yhtä hyvin kuin muu elokuva, mutta toisaalta tämä on Broadway- musikaaliin perustuva komediaelokuva, joten ehkä tämä on hyväksyttävää genressään.
The Prom ei ole täydellinen elokuva millään mittarilla. Se on hieman liian pitkä, se on loppua kohden hieman liiankin kliininen kaikkien lankojen solmimisessa ja osa lauluista olisi kannattanut jättää Broadwaylle. Mutta minä pidin tästä elokuvasta, minä pidin tästä hyvin paljon. Emman kamppailu konservatiivisen ympäristönsä kanssa, Barryn trauma hylätyksi tulemisesta jonka Emman kohtalo herättää uudelleen henkiin, Alyssan puhdas tunteiden ryöppy hänen lopulta tultua kaapista äidilleen sekä Unruly Heartin innostama tuki Emmalle antoi elokuvalle vahvan tunteellisen pohjan, jota kevensi juuri oikealla tavalla rehtori Hawkinsin fanitus Dee Dee'tä kohtaan sekä Andrew Rannelsin koko habitus elokuvassa. The Prom esittää hienosti ne tunteet ja haavat mitä homofobia ja kaikenlainen muu syrjintä aiheuttaa, ja ei tarjoa helppoja ratkaisuja tähän. Kyseessä on jatkuva kamppailu, joka vaatii esimerkkejä, esilletuloja ja liittolaisia, jotka ovat niitä muunkin kuin vain oman imagonsa vuoksi. The Prom on nyt Netflixissä, ja suosittelen sitä kaikille musikaalien ystäville!
"-We don't have a drama program!"
"-That explains the complete lack of empathy then."
Aasa T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti