Aquaman
Elokuva: Meren alla kuohuu. Atlantiksen kuningas Orm (Patrick Wilson) valmistautuu sotaan maanpäällisten kansojen kanssa, joka tulisi olemaan kuolettava molemmille maailmoille. Ainoa joka voi tämän sodan pysäyttää on lapsi molemmista maailmoista; Atlantiksen kuningatar Atlannan (Nicole Kidman) ja majakkavahti Thomas Curryn (Temuera Morrison) poika, Arthur Curry- Aquaman (Jason Momoa)!
Jos Spider-Man: Into the Spider-Verse replikoi sarjakuvan visuaalisen kielen elokuvaan paremmin kuin mikään muu elokuva tänä vuonna, niin Aquaman puolestaan siirtää sarjakuvien viihteen ja bombastisuuden paremmin kuin kukaan muu. Aquaman on viihdepommi; hauska, jännittävä, visuaalisesti rikas ja häpeilemättömän hassu, jonka hieman sekavahko juoni tai pitkä kestoaika eivät juuri missään kohtaa vähennä elokuvasta nauttimista. En muista koska viimeksi hymyilin korvasta korvaan koko elokuvan ajan, mutta James Wan onnistui tässä, tehden ehkä samalla koko DC Extended Universen parhaimman elokuvan tähän mennessä. Minun kirjoissani Wonder Woman on muistettavampi ja merkittävämpi, mutta Aquamanin häpeilemätön hauskuus muistutti minua siitä DC:stä jonka minä muistan sarjakuvista. Mutta jos DC on valmis unohtamaan Man of Steelin, Batman V Supermanin ja Justice Leaguen, kuten tämä elokuva teki, olen ihan fine sen kanssa.
Jason Momoa on ongelmallinen hahmo monellakin tapaa (kukin voi itse lukea tämän sopimattomasta huumorista ja itsekeskeisyydestä- nähtävästi Momoa on 13-vuotias kakara), ja tämä hieman hillitsi intoani hänen suhteen elokuvassa. Mutta en voi kieltää etteikö Momoa olisi oiva Aquaman; hän hallitsee supersankari-habituksen lähes yhtä hyvin kuin Wesley Snipes Bladena, komediantaju on mainio ja hahmona Arthur Curry käy läpi selkeän hahmokehityksen, joka tuntuu lähes metatason vitsiltä; Pre-Aquaman Arthur oli pelkkä öykkäri ja tylppä kirves, ollakseen oikea sankari hänen pitää olla erilainen. Amber Heard loistaa Meran roolissa, ja on välittömästi DCEU:n ikonisimpia hahmoja juuri Heardin karisman ja Meran määrätietoisuuden ja lämpimyyden vuoksi. Nicole Kidman on varastaa koko show'n elokuvan alussa, pistäen Thomas curryn majakan ja Atlantislaiset sotilaat uuteen uskoon upeassa taistelukohtauksessa.
Patrick Wilson on jo aiemmin (Watchmen) todistanut kuinka sopiva hän on supersankarifiktioon, ja Orm on hänelle mainio rooli, joka voi tulevaisuudessa olla DCEU:n Loki; samaistuttava pahis, jonka perheympäristö on tehnyt hänestä sellaisen mikä hän on. Black Manta (Yahya Abdul- Mateem II) on myös mainio pahis, vanhan öykkäri-Arthurin huolimattomuudesta noussut painajaismainen tappaja. Black Manta on yksi suosikki-superrikollisistani ikinä, ja olin todella tyytyävinen lopputulokseen, enkä malta odottaa että näen Mantan uudestaan Aquamanin jatko-osissa. Myös Dolph Lundgren hoitaa tonttinsa hyvin Meran isänä kuningas Nereuksena, vaikka hän onkin pienehkö ekspositio-majakka aina välillä. Mutta Orm ja Manta ovat ehdottomasti koko DCEU:n parhaimmat pahikset tähän mennessä.
Aquamanin ensimmäinen haaste oli ehdottomasti vedenalaisen maailman luominen, ja tässä työssä elokuva onnistuu erinomaisesti. Oli kyse sitten Atlantiksen scifi-kreikkalaisesta estetiikasta, vedenalaisten raunioiden ja hylkyjen ikiaikaisesta mädäntymisestä tai Atlantiksen sotilaiden vesipyssyistä ja haarniskoista, on Aquamanin maailma moninainen, visuaalisesti luova ja vedenalaiset kohtaukset upeaa katseltavaa. Myös merten eläimet ja asukkaat ovat erilaisia ja siistin näköisiä; henkilökohtaisesti mieleen jäi Brinen valtakunnan rapu-ihmiset ja Trenchin hirviömäiset olennot, joissa James Wan pääsee esittelemään yli 14 vuoden aikana kehittämiään kauhuohjaajan taitoja (Saw, Insidious, Conjuring....). Wan on myös kokenut toimintaohjaaja (Furious 7) ja toimintakohtaukset niin pinnalla kuin pinnan alla ovat kunnon silmänruokaa.
Aquaman on hauskaa viihdettä, ja se keskittyy täysin siihen. Toki siitä voi lukea perinteisiä sankarin oppeja ja Arthurin status "puoliverisenä" ja hänen kylmyytensä aristokraattisia atlantislaisia kohtaan nostetaan esiin monta kertaa, mutta silti se on pohjimmiltaan vain karkkia ja kivaa viihdettä, ilman sen suurempaa ajattelemisen aihetta. Mutta se tekee sen niin hyvin, etten oikeastaan edes jaksanut välittää. Aquaman muistutti minua supersankarien hauskuudesta ja varsinkin vanhojen supersankari-animaatioiden värikkyydestä ja överiydestä; tässä elokuvassa ratsastetaan merihevosilla ja haikaloilla, rapu-ihmiset hyökkäävät vedenalaisten lentotukialusten kansilta ja titteleitä kuten Merimestari heitellään esiin ilman ironian häivääkään. Sitä ei pelota olla hassua supersankariviihdettä, ja se on mukavaa vaihtelua. Aquaman pitää tämän vuoden supersankarileffa-tason korkealla, korostaen koko genren hauskuutta ja värikkyyttä tyylillä ja teknisellä osaamisella, joka saa kaipaamaan jatko-osia, olivat ne sitten samallaista höttöä tai ei. Minulla oli hauskaa.
Atte T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti