Jos minulla on jotain mitä jäin katumaan vuoden loppuessa, oli se että en ihan päässyt kaikkiin tavoitteisiini blogin suhteen. Jäin YHTÄ (1) blogitekstiä vajaaksi sadasta blogitekstistä vuodessa, tahtini hidastui hieman kesän jälkeen väsymyksen takia ja en päässyt näkemään jokaista elokuvaa jonka olisin kovasti halunnut arvioida. Mutta toisaalta tein kaikkea uutta ja hienoa; kävin Rakkautta & Anarkiaa- elokuvafestivaaleilla ensimmäisen kerran (ja samalla juhlistin 300. blogitekstiä, huzzah!), tein ensimmäisen patron- sponsoroidun tekstini (kiitos Jori!) ja kirjoitin jotain jopa videopeleistä, jollain ihmeen kaupalla.
Tämän vuoden luetuimmat jutut olivat:
5. Atte Arvostaa: Black Panther - Tämä ei varsinaisesti yllättänyt, eikä kyseessä ole ainoa Marvel- aiheinen arvio tällä listalla. Black Panther oli Marvel Cinematic Universen leffoista paras joka julkaistiin tänä vuonna, ja ehkä jopa koko elokuvasarjan parhaimpia, ja kiinnostus elokuvaa kohtaan oli suuri.
4. Oscar- gaala 2018: Veikkauksia ja toiveita- Tämän suosio hieman yllätti, koska kyseessä oli postaus jonka tein enemmän omaksi ilokseni. Toki sen numeroita boostasi sen päivittäminen myöhemmin tämän vuoden gaalan tuloksilla. Ehkäpä teen tämän uusiksi vuonna 2019, jos mahdollista.
3. Atlantis- kadonnut kaupunki (Patron- teksti)- Tätä oli tosi kiva tehdä, koska en olisi varmaan muuten palannut Atlantiksen pariin tässä mittakaavassa. Vaikka nostalgia oli lopulta kullannut muistoni ja olin tekstissä kriittinen elokuvaa kohtaan, oli silti mukava tutustua johonkin syvällisemmin johon en varmaan muuten olisi jaksanut paneutua. Kiitos Jori!
2. Atte Arvostaa: Infinity War- Toinen MCU- arvio, eikä yllättä lainkaan että se keräsi paljon huomiota. Avengers: Infinity War oli kuitenkin kulminaatio kymmenen vuoden mittaiselle elokuvasarjalle, jonka kaikki ja heidän serkkunsa menivät katsomaan. Ja sitten he lukivat arvion, joten kiitos siitä!
1. Atte Arvostaa: Death of Stalin- Tämä todellakin yllätti. Death of Stalin ei ollut mikään jättileffa tai supermarkkinoitu leffatapaus. Arvio kuitenkin lähti liikkumaan, ja se keräsi aika paljon huomiota- mikä oli todella hyvä asia, koska Death of Stalin oli kuluneen vuoden elokuvista yksi parhaimpia ja jos useampi ihminen meni katsomaan sen takiani, niin olen hyvin iloinen!
Minun suosikkini kuluneen vuoden bloggauksista:
Taide vastaan totuus- Professori Marston ja Ihmenaiset- Tämä syntyi hyvin spontaanisti; katselin elokuvan joka kiinnosti minua, pidin siitä ja sitten luin uutisia ja arvioita siitä- ja lopputuloksena oli teksti jossa pohdin historiallisen revisionismin merkitystä "based on true story"- elokuvissa.
Kehys vastaan teksti: Warhammer 40 000 & fasismi- Tämä oli pyörinyt mieleni sopukoissa jo jonkin aikaa. Olen aiemminkin mainostanut kehystämisen merkitystä taiteessa, ja tässä pääsin puhumaan siitä kontekstissa johonkin josta pidän todella paljon.
Ylivertainen, synkkä sankari?- Tämän tekstin olin halunnut kirjoittaa jo kauan; Superior Spider-Man päättyi vuosia sitten, mutta sen jälkivaikutukset näkyvät yhä ja se seurasi mielenkiintoista trendiä 90-luvulta. Puhtaan sarjakuva-aiheisisita teksteistä tämä oli suosikkini tältä vuodelta.
Fantasian jäljillä- trilogia- Tämä on osittain suosikkini ja osittain sellainen, jonka vähän niinkuin haluaisin tehdä uudestaan. Tai tarkemmin haluaisin tehdä siitä laajemman; nyt se kapeahko mutta kiteytetty paketti fantasian juurista, ongelmista ja kuinka hiton siistiä se voi olla.
Arkham Knight ja supersankarin kuolema- Tässä vaiheessa varmaan tajuatte, että tykkäsin kirjoittaa laajoja ja pohdiskelevia tekstejä sekalaisista aiheista. Arkham Knightin läpipelaaminen aiheutti minussa vahvoja negatiivisia tunteita, ja sai miettimään miski edes pidin Batmanista alun perin, saatikka sitten tästä pelisarjasta.
5 Vuoden parasta sarjakuvaa:
5. Rick and Morty vs. Dungeons & Dragons (Jim Zub, Patrick Rothfuss & Troy Little)
Joo, älä muuta sano. En itse ihan odottanut kuinka paljon lopulta pidän tästä sarjasta. Se on vasta ihna aluillaan, mutta jo nyt Zub ja Rothfuss ovat tuoneet esiin Dungeons & Dragonsin monipuolisuuden; miten tästä pelistä voi nauttia eri tavoilla ja miten yksikään niistä ei ole huonompi kuin toinen. Se käyttää Rick and Mortyn maailmaa ja hahmoja hienosti ja Troy Littlen taide on juuri täydellistä.
4. Immortal Hulk 1: OR IS HE BOTH? (Al Ewing & Joe Bennet)
Hulk on palannut, ja kerrankin minä välitän. Al Ewing vie Hulkin ja Bannerin uusiin ulottuvuuksiin, täynnä radioaktiivisia hirviöitä, näkymättömiä ovia ja rikottuja luita; sanalla sanoen, Ewing teki Hulkista kauhusarjiksen. Immortal Hulk käyttää kauhun kieltä useissa tarinoissa, ja Joe Bennetin Hulk on isomman ja pelottavamman oloinen kuin koskaan ennen. En sitten Ms. Marvelin ole ollut näin innoissani jatkuvasta Marvelin sarjakuvasta.
3. Adventure Zone 1: Here be Gerblins (Travis, Justin, Clint, Griffin McElroy & Carey Pietsch)
Adventure Zone- sarjakuva kuvastaa samannimisen, tunnetun podcastin tunnelmaa mainiosti; aluksi se on hurttia pelihuumoria kokkausohjelmista ja fantasiakliseiden kääntämisestä ympäri, ja yhtäkkiä ollaan kuitenkin oikeiden tunteiden ja menetysten maailmassa. Carey Pietschin taide on juuri sopivaa, halliten sekä komiikan että vakavat hetket taidolla, sekä antaen hyvin sopivat kasvot hahmoille joilla sellaisia ei ennen "virallisesti" ollut. Adventure Zone oli todellinen ilo, ja en malta odottaa kakkoskirjaa.
2. Koschchei The Deathless (Mike Mignola & Ben Stenbeck)
Vaikka Hellboy on jo kuollut, jatkuu tarinat tässä sarjakuva-universumissa porskuttamista eteenpäin- tai tässä tapauksessa, tarjoaa taustatarinan ja samalla kontekstin yhdelle Hellboyn mielenkiintoisimmista antagonisteista. Stenbeckin taide (tuttu myös Baltimoresta) sopii hyvin kirjan kalseaan tunnelmaan, ja Mignola sekoittaa jälleen hienosti Koschchein mytologisen hahmon eri versioita keskenään luodaksene kuvan miehestä, joka on elänyt aivan liian kauan, ja kuinka hän alati menettää kaiken merkityksellisen elämässään kateuden vuoksi. Kuten Hellboy, hänkin kamppailee ihmisyyden ja hirviön välissä, mutta Koschchei on paljon huono-onnisempi kuin Hellboy. Koschchei on varoitus; älä hamua valtaa, voimaa tai ikuista elämää. Mitään hyvää ei siitä seuraa.
1. Exit, Stage Left: The Snagglepuss Chronicles (Mark Russel & Mike Feehan)
Puhun nyt kolmannen kerran tästä sarjakuvasta tänä vuonna, ja syystä; The Snagglepuss Chronicles on DC:n Hanna-Barbera- uudelleentulkinnoista syvällisin ja merkityksellisin. Siinä on lukuisia teemoja; Kylmän sodan Yhdysvaltojen kollektivismi, homofobia ja sen vaikutukset ihmisten elämään sekä sananvapaus näin nopeasti, mutta sen vahvin sanoma on sen...itseydessä; käyttämällä klassisia animaatiohahmoja tarinassa korostamaan nostalgian luomaa kiiltokuvaa, Snagglepuss Chronicles muistuttaa kultaisten muistojen vaarallisuudesta ja kuinka kaksiulotteisen kuvan se antaa historiasta. Snagglepuss Chronicles on surrealistinen taideteos todellisuudesta; me voimme elää dystopiassa, me vain emme itse koe sitä. Se on ehdottomasti vuoden paras ja tärkein sarjakuva.
Vuoden Paras TV-Sarja
(Okei, sarjat joista pidin tänä vuonna tämän yhden lisäksi olivat listalla myös viime vuonna, joten luultavasti vain toistelisin vain samoja kehuja uudestaan ja uudestaan. Legends of Tomorrow, Dear White People ja Brooklyn 99 olivat yhä parasta sitten leikatun leivän, enkä oikeastaan..katsonut kauheasti televisiosarjoja tänä vuonna, enkä halua listata vain jokaista sarjaa oli niiden taso mikä tahansa. Katselin yli 250 elokuvaa vuodessa, give me a break.)
Barry
Bill Haderin tähdittämä Barry oli aikamoinen yllätys, mutta kaikin puolin täydellinen sellainen. Komedia siitä, kuinka palkkatappaja haluaa ryhtyä näyttelijäksi kuulostaa halvalta, mutta Hader ja Alec Berg nostavat perusidean ylös hullulla tavalla. Se on hauska kuin mikä, mutta samalla myös parhaimpia elokuvia PTSD:stä ja traumoista, ja Barry (Hader) toimii tässä kohtaa ankkurina. Se on kolkko katsaus väkivallan hintaan (jokaisella tapolla on takaisimaksu) ja siihen kuinka Barry koittaa päästä tästä maailmasta ulos, sillä hän ei enään kestä tätä versiota itsestään- ainoa tapa saada hetken vapautusta on näyttämöllä, olemalla joku toinen. Barry yhdisti mustan huumorin ja vakavan aiheen tyylillä ja ammattimaisuudella, ja on ehdottomasti vuoden parasta televisioviihdettä.
Paras Happening:
Tampere Kuplii 2018! Olin ensimmäistä kertaa mukana tekemässä tapahtumaa (ohjelmapuolella) myyntisalissa päivystämisen sijaan. Vedin kolme ohjelmaa, tapasin paljon tuttuja ja sarjakuva-alan ihmisiä ja ystäväni Sonja dokumentoi kanssani tapahtuman hienosti vielä sarjakuvamuotoon! Tästä ei kotimaiset tapahtumat paljoa parane.
Suurin pettymys: The PREDATOR
Pettymyksen vaatimus on se, että minun on täytynyt odottaa jotain siltä. Solo: A Star Wars Story oli elokuva jolta en odottanut juuri mitään, ja se oli noin marginaalisesti parempi kuin odotin, mutta silti kehno. Ready Player Onelta tai Robin Hoodilta en odottanut myöskään mitään. Mutta Shane Blackin The Predatorin piti olla vuoden parhaimpia elokuvia, kun yksi suosikkiohjaajistani tarttui tunnetun toimintafranchisen (jossa hänelläkin on ollut sormensa pelissä) puikkoihin. Lopputulos oli viihdyttävä, mutta niin sekava ja kaikin puolin hämmentävä elokuva. Se oli parempi kuin Solo, Ready Player One ja Robin Hood, mutta sen olisi pitänyt olla niin, niin paljon parempi.
Ja näin, 2018 alkaa olla paketissa. Uusi vuosi on aivan nurkan takana, ja mietin jo nyt mitä se tuo tullessaan tämän blogin kohdalla. Tietysti elokuva-arvioita- nopeasti mieleen tulee ainakin Battle Angel Alita, Bumblebee, Captain Marvel, Shazam!, Avengers: Endgame, The Favourite, Glass, Vice, How To Train Your Dragon 3, If Beale Street Could Talk, Lego Movie 2 sekä vuoden lopussa tietysti, vihdoin ja viimein, päätös uudelle Star Wars- trilogialle. Mitä haluan itse tehdä ensi vuonna blogin puitteissa? Lisää analyyttisempia tekstejä, toivon mukaan lisää patron- sponsoroituja juttuja ja ehkä enemmän sarjakuvajuttuja, tasapainottamaan tämän vuoden elokuvakeskeisyyttä. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta 2019- olkoon se parempi kuin kulunut vuosi. Vaikkei se paljoa vaadikkaan.
Atte T
PS. Ei, en lupaa mitään sisällön suhteen. En pitänyt puolia viime vuotisista lupauksista, joten mitä sitä suotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti